Poinsettia


Olin pari päivää takaperin jo pääsiäistunnelmissa, mutta nyt otetaan pieni hyppy taaksepäin jouluun. Vaikka en minä tätä lakkaa jouluna hankkinut, mutta nimi on jouluinen.

China Glazesta sen verran, että kyseessä on yksi Yhdesvaltojen suurimmista kynsilakka -ja kynnenhoitomerkeistä. Kynsilakat ovat kiiltäviä, hohtavia ja kestävät pitkään. Kynsilakat sisältävät samaa materiaalia, jota käytetään antamaan posliinille sen viimeistely ja kiilto. Sävyjä on laidasta laitaan neonväreistä, punaisiin, koralleihin, sinisiin... Tunnettuja käyttäjiä ovat mm. Avril Lavigne, Kelly Clarkson, Eva Longoria, Mischa Barton, Angela Bassett ja monet muut.


Poinsettia on nimensä mukainen lakka, väri vastaa täysin punaista joulutähteä. Kiilto on mielestäni upea. Kuvassa minulla ei ole päällyslakkaa ollenkaan. Peittävyyttä olisin kaivannut hieman lisää. Yleensä China Glazet vaativat vain kaksi kerrosta, joilla saa täyden peittävyyden. Tämä oli koostumukseltaan ohuempaa ja täyden peiton saadakseni, minun oli laitettava lakkaa kolme kerrosta. Sävy on kuitenkin ihanan raikkaan klassisen punainen.


The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives