Espressot testissä

Kahvinystävä lukijani ovatkin varmaan jo odottaneet perheemme kahvitestin tuloksia. Sokkotestaajana toimi mieheni. Kyse oli täysin leikkimielisestä sokkotestistä, eikä mieheni ole kahvin asiantuntija. Mieheni sai minun valmistamana aamuisin eteensä kupillisen espressoa (hyvä diili vai mitä?) ja näin ollen hänellä ei ollut mitään tietoa maistelemistaan kahveista. Espressot mies arvioi tuoksun, maun ja espresson creman (vaahdon) perusteella. Arvosana-asteikko oli 1-5. Kolme testattavista kahveista tilasin Kuppi Kuumaa -sivustolta, mutta heitin neljänneksi mauksi sekaan pienen yllärin, miehen itsensä aiemmin kaupan hyllyltä ostaman paketin, jota ei ollut ehditty avaamaan. Testattavat tuotteet:


1. Yard Dogista kerroinkin teille jo täällä. Kahvi sisältää huolella valittuja "Yard Dog" -lajikkeita, jotka ovat peräisin kahviplantaasien takapihoilta Boliviasta, Brasiliasta, Indonesiasta ja Etiopiasta. Yard Dogia kuvaillaan kahviksi, jota on helppo rakastaa.

2. Monteriva Scuro Napoli on napolilaisittain paahdettu, cremaltaan antelias. Jälkimakua kuvaillaan kuivan pähkinäiseksi, paahteiseksi, jopa hieman karvaaksikin. Sisältää 100 % Robusta.

3. Segafredo Espresso Casa on miehen kaupan kahvihyllystä valitsema paketti. Tähän merkkiin ainakin itse olen useimmiten törmännyt Suomen ravintoloissa. Sekoitus Arabicaa ja Robusta.

4. Monteriva Conquestaa kuvataan pehmeäksi ja pyöreäksi. Sopii hyvin erilaisiin maitokahvijuomiin. Sisältää 90 % Arabicaa ja 10 % Robusta. Kahviin on haettu inspiraatiota Roomasta. Pehmeä vivahde tummasta suklaasta ympäröi makua kauniisti.


Mies: Pehmeä, tasainen maku. Ei liian vahva, eikä kitkerä. Nielaistessa lyhyt terävä efekti. Jälkimaku jopa hieman suklainen. Täyteläinen ja samettinen vaahto. Papujen tuoksussa hieman sikarin aromia. Herkutteluun!

Pisteet: 4.5/5


Mies: Pavuissa makeahko tuoksu. Espresson maku tulee heti suuhun, hieman kitkerämpi kuin nro. 1, myös arkisempi ja vaaleampi ykköseen verrattuna. Vaahto tumma ja hieman vetinen. Perus espresso.

Pisteet: 3/5


Mies: Papujen tuoksu on kitkerä. Maku on terävä, silti valju. Halvan makuinen. Huonoin tähän mennessä. Ohut ja tumma vaahto, joka tosin on paksumpi kuin kakkosessa. Karkea ja arkinen.

Pisteet: 2/5


Mies: Pavuissa voimakas suklaan tuoksu. Täyteläinen ja tasainen vaahto. Espresson maku on suklainen ja pehmeä. Potkua voisi olla vähän enemmän.

Pisteet: 4/5

Oma yhteenvetoni: oli hauska huomata, miten mieheni jotkut huomiot kahveista menivät täysin yhteen sen kanssa, mitä kahveista pakettien kyljissä kerrottiin. (jopa pelottavan hyvin) Kaikki testatut kahvit olivat hyvin erilaisia. Oma suosikkini oli numero yksi, joten kannatti kotiuttaa tämä kapinen piski. Houkuttelevan ulkomuodon lisäksi, sisus oli puhdasta kultaa. Toinen suosikkini oli numero neljä. Kahvi kuin karkkia! Suklaantuoksu ja maku ovat tässä huumaavat. Kakkonen oli kiva peruskahvi, ei herättänyt suuria tunteita, mutta päihitti kyllä kitkerän numero kolmosen mennen tullen. Numero kolmosesta minulla ei ole muuta sanottavaa kuin etten enää koskaan kyseistä tuotetta tule ostamaan. Mieheni oli heittämässä samantien pussia roskiin. Taisin asettaa hänelle tietoisen "miinan" tähän testiin. (^_^)

Muistattehan, että saatte Kuppi Kuumaa -verkkokaupasta 10 % alennuksen 29.9 asti ostoskorin summasta, kun tuotteiden arvo ylittää 25 euroa. Naputtelet vain koodin: 3CR-X58-T4J-6G3. Kahvi- ja teeostoksille pääsette tästä.

Kuppi Kuumaa Facebook-sivut löydät täältä.

Mikä on teidän suosikki kahvinne?













  1. Hauska testi ja kiva kuulla miehen mielipiteitä näistä. Haluan ehdottomasti maistaa tuota Yard Dogia, kun seuraavan kerran nähdään! ;)

    VastaaPoista
  2. Oli hauska lukea tälläisestä testistä. Mulla vain ei aistit riitä kuvailemaan noinkin yksityiskohtaisesti eri kahvilaatujen eroja. Itse olen niin peruspirkko kahvini suhteen. Periaatteessa olis mahtavaa omistaa jokinlainen erikoiskahvilaite, tai edes vähän parempi kahvinkeitin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin oikeasti todella yllättynyt mieheni makuaistista! Tosin hänellä on myös tosi tarkka nenä tuoksujen suhteen... Voin sanoa, että "peruspirkkokin" erottaisi Conquestasta helposti suklaan vivahteen, se on niin voimakas. :D

      Poista
  3. En voi katsella näin ihanan näköisiä espressokuvia illalla kuuden aikaan kun alkaa kahvihammasta kolottaa! (Ja sitten menee yöunet...) Monteriva Conquesta kuulostaisi mun suosikilta, itse en tykkää karvaasta/hedelmäisestä vaan juurikin pehmeästä, suklaisesta ja tummasta espressosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kellon aika ei tosiaan taida olla ihan paras mahdollinen espressokupillisten selailulle! ;) Ajattelin seuraavaksi kokeilla Monterivan Marche Blueta, jossa on myös tumman suklaan vivahdetta.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives