Don`t cry because it`s over...

Vuosi 2013 on melkein tullut päätökseensä. Päätin monen muun tavoin listata vuoden aikana tapahtuneita pieniä ja isompiakin asioita kuvien kera. Toiset asiat ovat näkyneet täällä blogissa aikaisemmin, toiset taas ei.

Don`t cry because it`s over, smile because it happened.
- Dr. Seuss

Tammikuussa perheemme sai uuden ja kauan odotetun perheenjäsenen. Dysonin imurista oli varmaan haaveiltu jo pari vuotta. Kyllä, siivousfriikki voi innostua jopa imurista.


Helmikuussa listailin Lilyssä olleesseen vanhaan blogiini suosikkituotteitani. (Un Jardin Sur Le Nil kuuluu niihin edelleen)


Maaliskuussa keksin joululahjaksi saadun appelsiininkuorimen erinomaisuuden. Vaihdoin myös blogini nimen. Nykyinen nimi löytyi omasta kirjahyllystä David Grossmanin kirjasta Hakusana rakkaus (alk.per. See under: Love), jonka väänsin englanninkieliseen muotoon blogini uudeksi nimeksi. Samalla siirsin blogini Lilystä Bloggeriin. 


Huhtikuussa leivoin suklaa-banaanikakkua. Blogini täytti kaksi vuotta. Ässät voitti vihdoin mestaruuden.


Toukokuussa lintu yllätti minut sotkemalla juuri pestyn ikkunan syntymäpäivänäni. Fiilistelin myös lahjaksi saamaani macro-objektiivia



Kesäkuussa kilisteltiin miehen kesälomalle. Kävin Tampereella. Nautin juhannuksesta.




Heinäkuussa kävin ensimmäistä kertaa raveissa. Vannoin Liquid Goldin nimeen. Kerroin teille rakkaudestani tuoksuihin.


Elokuussa leivoin vieraille Pavlovaa eksoottiseen tapaan. Otin kantaa kiusaamiseen. Kerroin laihduttamisesta.


Syyskuussa perheemme sai jälleen lisäystä, kun kahvikone valtasi keittiömme. Mieheni testasi espressoja. Innostuin myös punajuuresta



Lokakuussa päättyi pitkäaikainen kirjeenvaihto. Hullaannuin Urban Decayn Vice 2 -paletista.


Marraskuussa juhlittiin miehen synttäreitä. Löysin uuden tuoksurakkauden. Kirjoitin joulupukille.


Joulukuussa sain mieheltäni muutama päivä ennen joulua Pikku Myy -joulupallon. Paljastin teille myös pitkäaikaisen suosikkituotteeni



Näiden kuvien kera haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein onnellista uutta vuotta 2014!



















  1. Täällä haaveillaan myös Dysonista, semmoisesta pikkuruisesta cityimurista. Toimivaa imuria kun tästä taloudesta ei enää löydy.

    Itse en todellakaan aio itkeä kuluneen vuoden perään. Täytyy kyllä sanoa, että aika paska vuosi ollut (sori ruma sana). Toivottavasti ensi vuodesta löytyy enemmän positiivista tunnelmaa!

    Onnellista uutta vuotta sulle Jonna! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samat fiilikset, on sitä parempiakin vuosia tullut vietettyä! Ensi vuonna sitten paremmin! ;)

      Ihanaa uutta vuotta Irina! ♡

      Poista
  2. Ah, Dyson! Rakkautta ensi-imuroinnilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! ♡

      Ainoa miinuspuoli on tuo mihin suulake kiinnitetään, se on vähän paksu, iso ja kömpelö, eikä siltä mahdu imuroimaan kovin matalian huonekalujen alta. Entinen imuri meni matalampiin paikkoihin... Onhan tuon tyhjennys hieman sotkuista, ei siitä mihinkään pääse. :D

      Poista
  3. Sitä samaa sinulle! Meille tuli myöskin Dysonin imuri (se keltainen) häälahjana :) Sen roskasäiliön täyttymistä on kiintoisaa seurata :D

    VastaaPoista
  4. Vaikkas mitä kivaa on vuoteen mahtunut! Olkoot tuleva vuosi vieläkin ihanempi <3
    Ja Dyson, se ON rakkautta <3

    VastaaPoista
  5. Mulle kanssa appelsiininkuorin! Vihaan tarttuvia kuoria :D
    Meillä on kanssa Dyson, ihan ykkönen kun talossa asuu variseva koira! Musta on ihanaa, kun ei ole pölypussia ja imuri vetää AINA. Muutenhan meillä menis omaisuus pelkkiin pusseihin, kun kerran viikossa saa tuonkin tyhjentää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikkiperheissä tuntuu olevan kyllä ehdoton!

      Mulla oli monta kuukautta tuo kuorin kaapissa, kunnes keksin, että se on oikeasti näppärä. :D

      Poista
  6. Mä haluan Dysonin! Sekä tuota suklaa-banaanikakkua ja pavlovaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tahansa muu jälkkäri maistuisi, mutta suklaakiintiö alkaa täällä olemaan täysi ainakin viikoksi. Ensi viikolla taas. :p

      Poista
  7. Oma vuosi on ollut aika vuoristorataa.. Tulin lopulta siihen tulokseen, että se oli kaikkineen oikein hyvä, sillä opin niistä vaikeimmistakin asioista paljon. Tänään kippistellään siis menneelle vuodelle ja otetaan 2014 innolla vastaan! :)

    VastaaPoista
  8. Sinulla oli mahtava vuosi. Meillä on muuten kanssa toi Dyson, se on paras (kissaperheen pelastus).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaksi oli, toki parempikin olisi voinut olla, mutta enää ei jaksa muistella niitä huonoja hetkiä... ;)

      Poista
  9. Minä haaveilen pääseväni haistelemaan Hermesin tuoksuja, juuri tuota samaista on kehunut Piilomajan Violetkin. Milanossa löysin kerran Hermesiä, mutta harmikseni en päässyt ensitutustumista pidemmälle, matkaseura kun ei harrasta kosmetiikan iloja. Ei edes naispuoliset tähän asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, ihana, ihana! Poimi mukaan, kun saat tilaisuuden. Yksi harvoista tuoksuista, jota on aina kaapissa, menossa varmaan neljäs pullo. Tosin käytän tätä enemmän kesällä kuin talvella.

      Poista
  10. Onnellista uutta vuotta myös sinulle! :)

    Oh, Dyson. Sellainen olisi todellinen aarre :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mitäpä sitä enää muilla imureilla tekee. :D

      Poista
  11. Paljon hyviä asioita on tapahtunut. Hyvää alkanutta vuotta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ja huonoja, mutta halusin mieluummin muistella niitä hyviä kuin huonoja. ;) Ihanaa uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  12. Onnellista uutta vuotta! Ihanalta näyttää nuo suklaakakku- ja samppanjakuvat, aah <3 Tuo Pikku Myy -joulupallo on myöskin upea, voi että! Hyvältä näyttää vuosi 2013, nyt vielä parempaa vuotta 2014 kohti :)

    VastaaPoista
  13. En ole siivousfriikki, mutta innostuin silti imurista! Hankin Dysonin syksyn Hullareilta ja on se vaan ihan paras imuri ikinä :)

    Onnellista vuotta 2014 sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä onkin ollut yleensä noista hyviä tarjouksia. Me taidettiin ostaa tuo hobbarin alesta, kun tuotteesta oli tulossa uusi malli, niin vanhan mallin sai halvemmalla. :)

      Poista
  14. Mä oon haaveillu tosta appelsiinin kuorimaveitsestä mut en oo mistään löytäny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinpä kurkkimassa Fiskarsin sivutkin kuorija löytyi sieltä. Ei muuta kuin kauppaa palautetta, että josko saisi tuollaisen hyllyyn. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives