31.3.2013

Aina lähellä / Always close


Kuvassa oleva huivi on n. 20 vuotta vanha ja minulle niin tärkeä, että päätin pyhittää sille oikein oman postauksen.

Huivi on alunperin 90-vuotiaan mummoni, joka muistini mukaan osti sen ensimmäiseltä matkaltaan takaisin kotikunnuilleen Karjalaan joskus 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa.

Mummolle tämä oli sellainen "parempi" huivi, tätä ei käytetty kotona, ei edes kauppareissuilla vaan se laitettiin kaulaan, kun lähdettiin juhliin tai pidemmälle kyläilemään.

Aloin kuitenkin pihistämään tätä huivia itselleni jo yläasteella. Otin sen aina salaa eteisen naulakosta aamuisin ja laitoin sen ylleni kouluun, koska se oli minusta niin kaunis. Sain siitä kyllä jälkeenpäin aina kuulla. Siitä huolimatta, joku huivissa kiehtoi. 

Kun muutin 19-vuotiaana pois kotoa, mummoni luovutti vihdoin virallisesti huivinsa minulle. Eli sain huivin väsytystaistelun jälkeen itselleni. Siitä lähtien se on kulkenut mukanani. Kangas on vuosien saatossa pehmentynyt ja värit hieman haalistuneet, mutta muuten huivi on ehjä.

Elämässä parhaita asioita ovat ne jotka pysyvät, tämä huivi on yksi niistä.



Suosikki nettikaupat osa 2

On aika jatkaa kauppakierrostamme ja jäljellä on vielä seitsemän kauppaa, joista kerron teille erittäin mielelläni.

Hqhair: Kaupan isoin valtti on se, että he myyvät Narsin-kosmetiikkaa ja toimittavat sitä jopa tänne Suomeen asti. Esim. Urban Decayn hinnat eivät ole yhtä kilpailukykyisiä kuin aiemmin mainitsemassani BeautyBayssa, mutta postituslistalle liittyessäsi saat koodeja sähköpostiisi, jolla saat tilauksen loppusummasta 15-20 % alennusta. Toimitus Suomeen kestää n. viikon ja toimituskulut ovat 0 €.

Lookfantastic: Mitä kosmetiikkaa täältä et löydä, sitä et tarvitse. Kauppa myy yhtä suosikki ihonhoitosarjaani Avedaa. Täältä löydät myös Benefitin meikit. Toimitus Suomeen kestää n. viikon ja postikulut ovat pyöreät nolla eroa.

Salenail: Jokaisen kynsilakkafriikin paratiisi. Täältä löydät China Glazen, Orlyn, Jessica Nailsin, Zoyan, Nubarin, O.P.I:n ja Color Clubin kynsilakat. Hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset. Ainoa miinus on se, että muistathan, ettet tee yli 22 €:n kertaostosta, ettet joudu maksamaan tullimaksuja. Paketin Suomeen tulo kestää n. 2-3 vkoa ja postikulut ovat n. 4 €/tuote.

Strawberrynet: Upea valikoima hajuvesiä ja meikkejä. Suosikki paikkani nettikaupassa on lahjat ➝  erikoistarjoukset ➝ naisten tuoksut / tuoksujen erikoistarjoukset. Juuri nyt esim. Burberryn Brit Eau de Toilette 30 ml maksaa 24,50 € tai miten olisi Lanvinin Marry Me! 50 ml 27 €? Viime vuosina hinnat ovat kaupassa nousseet ja kannattaakin olla tarkkana, mitä ostat. Kanta-asiakkaana alat saamaan tilauksistasi prosentuaalisia alennuksia. Ei postikuluja ja paketin tulo Suomeen kestää n. viikon. Jos pakettisi jää tulliin (kauppa sijaitsee Hong Kongissa), maksa kiltisti siitä aiheutuvat kustannukset. Voit helposti täyttää netissä lomakkeen, jonka yhteyteen lataat kuittitodistuksen maksetuista veroista koneeltasi ja kauppa palauttaa maksetut verot tilillesi kolmessa päivässä takaisin. Todella näppärää.

UllaUnelma: Kauppa on jokaisen leipojan unelma. Itseasiassa jo sivuston ulkoasu on herkullinen! Täältä saat leivontaan kaiken tarvittavan. Toimituskulut ovat 2,90 € ja paketti on n. viikossa perillä.

Yoox: Italialainen high-fashion kauppa. Kyseessä on outlet-kauppa, jäljellä on hajakokoja, joten saatat tehdä todellisia löytöjä. Ysl, Lanvin, Victor & Rolf, Diane Von Furstenberg, Miu Miu, Stella McCartney, Valentino, Marc Jacobs, Michael Kors, Chloè...  Täältä saat merkkituotteita jopa 90 % alennuksella. Tälläkin hetkellä kaupassa olisi yhdet kivat Converset 25 €, Michael Korsin silkkihame  25 € tai Alexander McQueenin aurinkolasit 69 €. Postikulut ovat 15 € ja yli 200 € tilauksista 0 €. Ups tuo paketin kotiovelle n. viidessä päivässä.

YvesRocher: Ainoa Suomalainen nettikauppa, jota käytän säännöllisesti. Varsinkin Plaisirs Naturen ihonhoitotuotteet ovat ylellisiä niin koostumukseltaan kuin tuoksultaankin. Couleurs Naturelta löytyy hyvän hinta/laatusuhteen omaavia meikkejä. Tuoksuista voi tehdä myös yllättäviä löytöjä, kuten minä jokin aika sitten... Toimistukulut 0 €, kun tilaat vähintään 17 €:lla. Toimitus kestää n. viikon.

30.3.2013

Valehteleva keikari


China Glazelta on vuorossa Avant Garden-kokoelmasta Dandy Lyin` Around niminen valkoinen shimmerlakka.

Lakka taittaa hieman harmaaseen ja kuvailisin sävyä helmenväriseksi. Sävystä saattavat innostua sellaisetkin, jotka eivät valkoisista lakoista yleensä välitä.

Lakka tuntuu juoksevalta pullossa, mutta levittäminen on työlästä. En osaa selittää, mutta lakka kuivuu omaan makuuni sudissa liian nopeasti ja muuttuu paksuksi. Alkaen samalla tehdä kökköistä jälkeä kynnelle. Levittäessä pitää olla tosi nopea ja saada kerros valmiiksi parilla vedolla. En suosittele ensikertalaiselle.

Lakassa on myös todella voimakas tärpättimäinen haju, jota China Glazen lakoissa ei yleensä ole ollut. En tiedä onko kyseisen kokoelman kaikissa lakoissa sama ongelma. Tuttavallani on saman kokoelman Fancy Pants ja se käyttäytyy levittäessä samalla tavalla.

Kuvassa kynsissä on lakkaa kolme kerrosta, enkä silti saanut vielä täysin peittävää lopputulosta aikaiseksi. Luulen, että tulen käyttämään tätä kesällä varpaankynsissä, sormiin tämä enää harvemmin eksyy. Omilla hermoillani harvemmin levitellään 3-4 kerrosta kynsilakkaa.

Bloggaajien statussymbolit ja niiden vaikutus lukijoihin

Olette varmaan huomanneet, että bloggaajilla on paljon samoja tavaroita, kun yksi hankkii, niin toisenkin pitää saada. Jotain tuotteita tietenkin tulee tuotelahjoina, joten sitäkin kautta samaa tavaraa kertyy.

Kärjistetysti voisi sanoa, että jokaisella vähänkin tunnetummalla bloggaajalla on päässään Rapunzelin hiustenpidennykset, jalassaan Jeffrey Campbellin kengät, kaulassa roikkuu Vuittonin huivi, rannetta koristaa Michael Korsin kello, jokainen omistaa vähintään yhden Guessin korun, päällä on yleensä Zaraa ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä kädessä roikkuu kallis merkkilaukku, joka yleensä on Vuitton. Lisäksi viime aikoina on käyty tiheään Elixiassa kuntoilemassa.

Saattaa olla, että yleistän, mutta eihän tältä yhtälöltä voi välttyä blogeja selaillessa, varsinkin, kun tarttuu niihin blogilistan useisiin kärkisijojen blogeihin. (Onneksi sieltä löytyy kivojakin blogeja.)

Edellä kuvattu bloggaaja on yleensä n. 20-vuotias nainen/tyttö, joka luo tiettyä unelmaa luultavasti n. 13-23-vuotiaille lukijoilleen. Nämä nuoret tytöt ihannoivat heitä, joten myös he haluavat isona omistaa Vuittonin, Korsin kellon ja Campbellin kengät, jos niistä ei sitten ole jo jotain Nellylta osamaksulla tilattu. Bloggaajat innostavat jatkuvilla alennuskoodeillaan nuoria tyttöjä shoppailemaan tavaraa, mitä he eivät välttämättä edes tarvitsisi. Tietenkin jokainen tekee itse omat päätöksensä ostoksistaan, mutta tietyn ihanne-elämän kauppaaminen blogeissa voi johtaa nuoria tyttöjä harhaan.

Blogeissa minua ei haittaa ne mainokset blogin sivussa, sehän on selvä, että niitä on, koska niistä saa tarvittavia tuloja. Minua haittaa se, että joka toisessa postauksessa mainostetaan näitä kauppoja, annetaan niihin alennuskoodeja ja eikä heillä ole koskaan mitään negatiivista sanottavaa mainostamiensa paikkojen tuotteista/nettisivuista yms. Ymmärrän, että luultavasti tämä kuuluu yhteistyösopimukseen. Yhteistyö varmaankin katkeaisi välittömästi, jos bloggaajan puolelta soraääniä kuuluisi. Tämä tekee näistä blogeista entistäkin kiiltokuvamaisemman kuvan. Haluavatko blogien yhteistyökumppanitkin todella tätä? Kaikki ihmisethän tietävät, että täydellistä ei ole olemassakaan. Minunkin lempi kynsilakka merkki pettää aina joskus. Miksi meille kuitenkin luodaan täydellistä kuvaa?

Tähän väliin totean, että Ostolakossa-blogi on loistava esimerkki siitä, miten blogissa voi olla mainoksia ilman, että blogin sisältö kärsii siitä mitenkään. Virve ei ole tuputtamassa teksteissään alekoodeja minnekään, lisäksi hän kertoo tuotteista aina totuudenmukaisesti, mistä pidän. Etusijalla on blogin sisältö ei mainokset.

Onko vastuu sitten bloggaajan vai mainostajien? Minusta molemmat ovat yhtä syyllisiä. Mainostajat haluavat luoda blogien kautta nuorille unelma-elämää, mitä nämä nuoret bloggaajat sitten yhteistyössä mainostajien kanssa toteuttavat. Ei edes bloggaajien tarvitse lähteä mukaan kaikkeen, mihin heitä pyydetään. Tästä hyvä esimerkki on Karkkipäivän Sanni, joka on useasti blogissaan kertonut, ettei lähde mielellään näkyvästi mihinkään yhteistöihin mukaan, koska ei halua, että hänen bloginsa täyttyy mainostamisesta. Sannia ja Virveä yhdistää puolueettomuus, jolla he kertovat tuotteista, oli ne saatu sitten blogin kautta tai itse ostettuja. Kiitos heille, koska tämä on se syy, jonka vuoksi viihdyn edellä mainittujen blogien parissa.

Valitettavasti omaan lukijakuntaani ei taida kuulua niitä lukijoita, jotka lukevat ensimmäiseksi mainittujen kaltaisia blogeja, joten en voi kysyä, mikä on se asia, mikä saa heitä lukemaan niitä. Onko kyseisten bloggaajien elämä vaan niin ihQ?

29.3.2013

Graffiti


Olen aikaisemminkin blogissani kertonut, että Urban Decayn luomivärit ovat ehdottomia suosikkejani. Niissä on runsas pigmentti, ne levittyvät hyvin ja kestävät pitkään luomella. Ostin jo muutama kuukausi sitten Urban Decayn Deluxe Shadow Boxin CheapSmellsilta, tuote oli silloin tarjouksessa vain 14 €, mutta nytkin tuotetta näkyy saavan kaupasta loistavaan vajaan 18 € hintaan.

Vaikka olenkin yleensä neutraalien värien ystävä, tässä paletissa minua kiehtoivat värit. Mietinkin tätä itselleni kevät/kesä käyttöön.

Paletti sisältää yhdeksän aivan mielettömän upeaa sävyä.


Sävyt vasemmalta oikealle:

-Underground on helmiäishohtoinen ruskea, kuvailisin tätä syksyn lehtien väriseksi.
- Scratch on upea punaiseen taittava ruskea.
- Shag taas on mielestäni puhdas kuparinruskea.
- Peace on yksi suosikkejani. Upea turkoosi, joka huutaa kesämeikin tekoon!
- Zero on kaunis mattamusta, joka sopii vaikka rajauksiin.
- Graffiti on toinen suosikeistani, jolla ylempi silmämeikkikin on tehny. Upea lämmin kirkkaanvihreä varustettuna mielettömällä metallinhohdolla.
- Ransom on hillitty lilaan taittava sininen, joka on Zeron kanssa tämän paletin mattaisin väri.
- Honey on upea hunajankeltainen kuin keskikesän ilta-aurinko.
- Fishnet on kaunis runsas pigmenttinen lila, jossa on vain hitunen helmiäistä.

Itse olen hieman arka käyttämään meikissä värejä, joten suosittelen ylläolevaa konstia kaikille, jotka eivät halua koko luomea meikata kirkkaalla värillä. Pelkästään kirkkaan värinen paksuhko rajaus tuo tiettyä jujua ja vaihtelua meikkiin.

Jos joku miettii, millä olen saanut ripseni noinkin hienoon kuntoon, niin ripsissä on Yves Rocherin lempiripsiväriäni Sexy Pulpia, joka muuten sisältyy myös yhteen ensi kuun blogin syntymäpäivä kuukauden arvontapakettiin!

Muistakaahan käydä osallistumassa tämän viikon O.P.I-arvontaan. Arvonta aikaa on maanantaihin 1.4 klo 23.59 saakka.



11 tuoksumuistoa / 11 scent of memories


1. Guerlain L`instant on se tuoksu, mistä minut tunnetaan eli tämä on niin sanottu signature fragrance. Tämä on myös se tuoksu, mistä minulta eniten kysytään, mitä tuoksua käytät. Tämä tuoksu oli myös häätuoksuni, kun menin nykyisen mieheni kanssa naimisiin. Sen lisäksi, että tämä on turvatuoksuni, joka pelastaa huononkin päivän, tämä tuo aina mieleen muistoja tuosta ikimuistoisesta päivästä.

2. Van Gils Initiativista aloin miettimään oliko tälläistä tuoksua edes olemassa, koska edes Fragranticassa ei mainita tästä mitään. Googlettelu kuitenkin paljastaa, että tämä tuoksu on ollut olemassa. Ostin tämän vuonna 1996 keväällä laivalta, kun palasimme luokkaretkeltä Tallinnasta. En käyttänyt tuoksua koko kesänä vaan otin tämän käyttöön, kun muutin syksyllä pois kotoa. Tuoksuun liittyy uudet ystävät, uuden elämän alku uudessa kodissa, uusien haasteiden äärellä. Rakastin tätä tuoksua ja ostaisin heti, jos tätä olisi vielä jossain myynnissä. 

3. Lancome Trèsor oli ensimmäinen omistamani kalliimpi tuoksu. En edes muista, miksi tämän alunperin valitsin, mutta käytin tätä vuosia. Nykyisin aina välillä nuuhkaisen tätä kaupassa, mutta ei, se ei sytytä minua enään. En tiedä, onko vuosien saatossa sisällystä käytä näpelöimässä vai onko aika kullannut muistot.

4. Givenchy Ange Ou Demon La Secretin ostin lentokentän taxfree-myymälästä, kun olimme lähdössä mieheni kanssa häämatkalle Kreikkaan. Käytin tuoksua häämatkamme ajan, joten minulle tämä tulee aina olemaan "häämatkatuoksu".

5. Hugo Boss Deep Red on niitä harvoja tuoksuja, jotka olen ostanut siksi, että huumaannuin tuoksusta tuttuni yllä, ihan mielettömän upea ja erikoinen. Tuoksu, jota käytän yleensä talvella.

6. Vera Wang Princess oli tuoksuni, kun tapasin nykyisen mieheni ensimmäistä kertaa. Sillä oli ilmeisesti toivottu vaikutus? ;)

7. Escada Jardin de Soleil tuo mieleen huolettoman lämpöisen kesän 1996, jolloin paistoi aina aurinko. Elämä oli niin huoletonta ja helppoa.

8. L `or de Torrente on mystinen, mausteinen ja sensuelli. Ostin tämän tuoksun Karibialta ja tämä oli ns. "karibianlomatuoksu". Tästä tulee mieleen pimeät, kuumat ja kosteat tropiikin yöt. Harmi, että tätäkin on enää melkein mahdoton löytää mistään. Omani loppui ajat sitten.

9. Ralph Lauren Romance oli nuoren ja huolettoman minäni häätuoksu, kun menin naimisiin ex-mieheni kanssa.

10. Salvatore Ferragamo Incanto Dreamin haluan unohtaa. Tuoksuni kesällä 2006, tuota kesää en haluaisi enää koskaan elää uudestaan, enkä myöskään ole voinut tätä tuoksua käyttää sen jälkeen. Tulen myös pahoinvoivaksi, jos haistan sen jollain muulla henkilöllä. Se tuo mieleen muistoja, jotka haluan unohtaa.

11. Clean Fresh Laundry oli lomatuoksuni Egyptissä. Miten loistava valinta kuumuuden ja kuivuuden keskelle, pirskahdus jotain raikasta. Tuo toivoa uudesta lomasta.

Tuoksumuistoja olisi ollut vaikka kuinka paljon lisää. Tulen ehkä jakamaan niitä vielä teidän kanssa. Millaisia tuoksumuistoja teillä on?

Kuvat: fragrantica.com

28.3.2013

Mummon perunaviipalelaatikko


Kaikilla varmaan on "lohturuokia" ja sellaisia ruokia, joista tulee lämmin, turvallinen ja kotoinen olo. Minulla niitä on neljä: kyljyskastike, karjalanpaisti, karjalanpiirakat ja perunaviipalelaatikko. Voittekin arvata, että näissä ei ole mummon tekemien voittanutta. En pääse samaan makuun, vaikka kuinka yritän.

Mummon perunaviipalelaatikkoahan haudutetaan leivinuunissa hiljalleen miedossa lämmössä 2-3 h. Lihana käytetään tietenkin karjalanpaistilihaa ja maustepippurit laitetaan kokonaisina. Olen kuitenkin tehnyt tästä city-ihmisen nopean pikavariaation. Ruoka on älyttömän edullista ja helppoa valmistaa, en käsitä, miksi joku syö ennemmin eineksiä kuin tätä. Varsinkin, kun ruokaa voi tehdä ison määrän kerralla ja syödä kaksi päivää putkeen. Maku vain paranee seuraavana päivänä.

Nuo päällimmäiset tummuneet perunasiivut ovat ruuan herkullisin osa. Niistä taistelin pienenä kynsin hampain mummoni kanssa, kumpi saa niitä enemmän.


Mummon perunaviipalelaatikko

6 hengelle

15 keskikokoista kiinteää perunaa (esim. Nicola)
400 g sika-nautajauhelihaa (tai karjalanpaistilihaa)
1 tl jauhettua maustepippuria (tai 12-14 kokonaista maustepippuria)
1-1,5 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1 iso keltasipuli
voita
4 dl lihalientä ( 4 dl vettä + 1 lihaliemikuutio)

Ruskista jauheliha pannulla ja lisää joukkoon suikaloitu sipuli. (Älä pilko sipulia pieneksi vaan jätä se reilun kokoisiksi siivuiksi.) Kuullota hetki. Mausta suolalla, mauste -ja valkopippurilla. Ota liesi pois päältä ja siirrä pannu syrjään.

Kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi. Lado uunivuoan pohjalle kerros perunaviipaleita ja lisää päälle 1/3 osa jauheliha-sipuliseoksesta. Lisää päälle taas perunaviipaleita ja tämän jälkeen jälleen jauheliha-sipuliseosta. Päällimäiseksi kerrokseksi jää perunaviipalekerros.

Kaada päälle lihaliemi ja lisää muutama nokare voita. Paista uunin keskitasolla 220°C n. 1h. Ota laatikko uunista ja anna vetäytyä hetki.  

* Jos teet laatikon karjalanpaistilihasta laske uunin lämpö 180°C ja hauduta laatikkoa uunissa 2-3 tuntia.

* Laatikossa on tärkeää käyttää jauhelihana sika-nautaa, koska muut ovat liian vähärasvaisia pitämään laatikon mehukkaana.




Ateneum & Eero Järnefelt


Apua, nyt olen maailman huonoin bloggaaja, mutta minulta ei löydy yhtään kuvaa eiliseltä, kun kävimme mieheni kanssa Ateneumissa katsomassa Eero Järnefeltin näyttelyn. Tosin museossa ei olisi saanut sisällä kuvatakaan. Muuten tietääkö joku lukijani, miksi Suomessa museoissa ei saa yleensä kuvata sisällä? Tämä tuntuu itsestäni kummalliselta, sillä jopa Louvressa voi kuvata teoksia, joten syy tuskin on siinä, että teokset siitä kärsisivät. Ehkä se sitten on turvallisuuskysymys? Tosin epäilen, että Mona Lisan arvo on enemmän kuin Järnefeltin...

Näyttelyyn lähtemiseen saimme kimmokkeen LVI-miehiltä. Taloyhtiössämme on ollut jo pidemmän aikaa käynnissä pohjaviemäriremontti ja nyt remonttifirma päätti alle vuorokauden varoitusajalla ilmoittaa, että vettä ja viemäreitä ei saa käyttää koko päivänä. Mieheni on lomalla ja jotain oli keksittävä. Ei kukaan pysty vessahätää koko päivää pidättämään. Päätimme sitten suunnata Ateneumiin, jossa iloksemme oli menossa Eero Järnefeltin erikoisnäyttely.


Eero Järnefelt (8. marraskuuta 1963 - 15. marraskuuta 1937 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari ja professori. Järnefelt oli yksi Suomen taiteen kultakauden merkittävimpiä taitelijoita. Hänet tunnetaan Kolin jylhien näkymien kuvaajana, sekä henkilö -ja muotokuvien taitajana. Ylläoleva teos on nimeltään "pyykkiranta" (1889), sen osti Anders Wiklöf 630 000 euron hintaan joulukuussa 2007. Tätä kalliimpia ovat olleet ainoastaan Helene Schjerfbeckin seitsemän teosta.

Olen nähnyt Järnefeltin tauluja aikaisemminkin, mutta vähemmän hänen lyijykynähahmotelmiaan, joita oli ensimmäisessä näyttelysalissa. Ne olivat itselleni näyttelyn parasta antia. On jotenkin hämmästyttävää, miten pienen pienillä viivoilla saa luotua jotain niin suurta. Pelkästään hahmotelmissa oli aistittavissa suurenmoinen lahjakkuus. Kuvatessaan perhettänsä lyijykynähahmotelmissa, olin aistivinani käsinkosketeltavaa lämpöä ja usein taiteilija olikin lisännyt kuviin hieman väriä.

Järnefeltin tauluissa on mieletön syvyysvaikutelma. Luontokuvissa tauluista pomppaa esiin puu, kivi tai eläin. Ihmiskuvauksissa voit kuvitella, miten kuva alkaa elää, koska taulussa olevat ihmiset pomppaavat niin lähelle silmää.


Oma lempityöni koko näyttelyssä oli yllä oleva kuva, joka kuvaa taitelijan tytärtä Saraa.

Kuvat: panoramio, Järvenpään taidemuseo, kulttuuritahdet






27.3.2013

Hulluna oranssiin / Crazy about orange


Goshin huulipuna 153 Flirty orange on upea mattainen melkein neonoranssi huulipuna.

Jos tällä ei saa kesäistä fiilistä itselleen niin ei sitten millään. Huulipuna on runsaspigmenttistä ja se levittyy kauniisti huulille. Koostumus on pehmoista. Pysyvyys on n. 3-4 h. Tässä ei ole mitään outoa hajua, joka on monissa huulipunissa. Tästä iso plussa! Kannattaa olla varovainen, tämä jää lasin tai kahvikupin reunoihin kiinni. Mutta ei se haittaa, kun väri on niin herkullinen. Voin kuvitella miten hyvältä tämä näyttää hieman päivettynyttä ihoa vasten, jos talven kalpealla haamullakin väri on näin pirteä. Goshin huulipunilla on hintaa alle 10 €.







Suosikki nettikaupat osa 1

Toivottavasti olette huomanneet, että blogini oikeasta sivupalkista paljastuu suosikki nettikauppani. Sieltä saattaa tehdä löytöjä. Sillä itsehän kuulun tähän ihmisryhmään, joka tilaa oikeastaan kaiken netistä. Inhoan kierrellä kauppoja (tämä aiheuttaa toisinaan suoranaista ahdistusta), mutta suurin syy netistä ostamiseen on se, että sieltä saa tavaraa yksinkertaisesti paljon halvemmalla kuin kaupoista. Nettikaupoista saa myös tavaraa, mitä ei välttämättä myydä ollenkaan Suomessa. Toki kaupoista tilatessasi sinun pitää olla ajantasalla siitä, mitä mikäkin maksaa, koska eihän sielläkään kaikki halpaa ole.



Tässä pieni yhteenveto hyväksi havaitsemistani nettikaupoista:

Asos: Laaja valikoima vaatteita, kenkiä, laukkuja ja asusteita. Saatavilla jonkun verran myös meikkejä. (Kaikkia ei toimiteta Suomeen.) Outlet-puolella on aina vaatteita alennettuun hintaan. Löydät edullisesti bikinejä, t-paitoja ja mekkoja. Hinnat ovat muutamista euroista satoihin euroihin. Toimitus kestää n. 7-10 päivää ja postikulut Suomeen ovat 0 €.

BeautyBay: Loistava valikoima kosmetiikkaa ja yleensä netin parhaimmilla hinnoilla. Merkkeinä mm. ArtDeco, Urban Decay, Stila, Diego Dalla Palma, Eyeko, Paul & Joe, Too Faced ja monet muut. Valikoimissa on myös hiusten -ja ihonhoitotuotteita. Parasta tässä kaupassa on kuitenkin se, että heillä on tällä hetkellä varmasti Euroopan nettikaupoista suurin valikoima kynsilakkoja. Hinnatkin ovat enemmän kuin kohdillaan. Täältä löydät mm. Ciaten, China Glazen, Essien, O.P.I:n, Nails Inc:in, Orlyn ja Sechen lakkoja. Toimitus kestää n. viikon ja postikulut Suomeen ovat 0 €.

BeautyExpert: Kiva valikoima vähemmän Suomessa tunnettuja ihonhoitomerkkejä kuten: Eve Lom (huulirasva on oma suosikkini!), Thalgo, Bliss, Perricone MD, Dr. Brandt, Gatineau, Rodial, Ren, Aesop... Hinnat ovat yleensä jo valmiiksi hieman edullisempia kuin Suomessa, mutta kirjautuessasi heidän postituslistalleen alat saada kuukausittain koodeja, joilla saat tilauksesi loppusummasta 15-20 % alennusta. Toimitus kestää n. viikon ja postikulut Suomeen ovat 0 €.

BioNaturel: On Saksalainen nettikauppa, josta tilaan lähes kaiken luonnonkosmetiikkani. En yksinkertaisesti ole löytänyt mistään yhtä kilpailukykyisiä hintoja Dr. Hauschkan, Laveran, Santen, Weledan, NeoBion, Logonan ym. tuotteille. Esim. Dr. Hauschkan Spezial kasvovesi maksaa Suomessa 28,75 €, BioNaturelissa alen jälkeen 19,60 €, kevyt ruusuvoide Suomessa 30,90 €, BioNaturelissa 18,62 €. En osaa sanaakaan Saksaa, mutta tilaukset ovat aina onnistuneet. Saat jokaisesta tilaamastasi tuotteesta vielä 2 % alennusta, alennus lasketaan suoraan kassalla. Postikulujen takia kannattaa tilata useampi tuote kerralla. Postikulut Suomeen 6,95 € ja DHL tuo paketin suoraan kuittausta vastaan kotiovelle.

Escentual: Olen ollut kyseisen nettikaupan asiakas jo reilut 10 vuotta. Pidän heidän nettisivujensa tyylikkäästä ulkomuodosta. Täältä voit tilata todella edullisesti Ranskalaista apteekkikosmetiikkaa kuten: Nuxea, A-Dermaa, Vichya, Kloranea, Caudalièta, Avènea ja La-Roche Posayta. Escentualilla on myös aivan loistava valikoima suihku -ja kylpytyotteita. Omat suosikkini löytyvät Crabtree & Evelynilta ja Roger & Galletilta. Tykkäätkö Diorista, Clarinsista, Guerlainista? Nämä kolme merkkiä ovat huomattavasti halvempia kuin Suomessa! Varsinkin Clarinsin tuotteet ovat usein tarjouksessa. Hiustenhoitoa edustavat seuraavat brändit: Tigi, Philip Kingsley, Rene Furterer ja Sexy hair. Tärkein asia kuitenkin on, että tämä kauppa myy kattavaa valikoimaa Mason & Pearsonin harjoja. Jokaisen ihmisen pitäisi omistaa yksi. Kunnon harja on arkipäivän luksusta. Harjat/kammat kestävät isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Omat harjani olen aikoinaan hankkinut juuri Escentualilta 10 vuotta sitten ja ne ovat edelleen kuin uusia. Toimitus kestää Suomeen n. viikon ja postikulut ovat paketin painosta tai koosta riippumatta n. 3,60 €.

Figleaves: Mistä isorintainen ihminen ostaa rintaliivinsä? On kaksi vaihtoehtoa, mennä erikoisliikkeeseen tai tilata Figleavesilta. Itse teen jälkimmäistä. Tällä koolla on turha mennä ihailemaan Stockmannin tai muiden tavaratalojen rintaliivirekkejä. Figleaves myy kokoja H-kuppiin asti. Täältä isompi rintaisetkin löytävät kauniita liivejä sopuhintaan. Kaupalla on myös ihana bikinivalikoima: Melissa Odabash, Seafolly (oma suosikki!), Freya ja Panache. Toimitus Suomeen kestää n. viikon ja postikulut ovat 6,80 €.

Loput kaupat esittelen teille myöhemmin.

Kuva: couponchristine.com

26.3.2013

Surffipojat


Ensin oltiin pääsiäisessä, sitten peruutettiin jouluun, mutta nyt otetaan aimo harppaus eteenpäin ja siirrytään kesään!

China Glazen Surfin` For Boys kuuluu samaan Summer Neons 2012 Collectioniin kuin aikaisemmin esittelemäni keltainen Sun Kissed.


Lakka on upea neonoranssi ja siinä on samanlainen hieman helmiäismäinen pinta kuin Sun Kissedissä. Silti lopputulos on hieman mattainen. Lakka on paksuhkoa, mutta silti helppo levittää. Itse tykkään China Glazen leveistä sudeista, niillä saa kynnen pinnan parilla vedolla peittoon.

Kuvassa lakkaa on kolme kerrosta. Kaksikin olisi saattanut hyvin riittää, mutta lisäsin kolmannen, koska onnistuin lakatessa sohimaan peukalonkynnen lakan rullalle.


Seksikäs mössö


Pulp = massa, hedelmäliha, sisus, sose, mössö, möhjö, roskakirjallisuus... Otsikkoon oli monta sanaa valittavana suomennettuna. Valitsin mössön, se taipuu mukavasti kielellä.

Kyse on Yves Rocherin Sexy Pulp Volume Gloss huulikiillosta. Kuvassa on sävy 03 Rose. Sexy Pulpin huulikiillothan taisivat tulla markkinoille jo viime keväänä. Sen jälkeen käytössäni on ollut aina vähintään yksi kiilto.

Kiillon massa on paksuhkoa ja se levittyy kauniisti huulille. Tahmeuttakin löytyy jonkun verran, mutta ei liiaksi. Tuoksu on kukkainen. Tuotetta voi hyvin levittää kuivillekin huulille, koska huulikiilto itsessään kosteuttaa huulia.


Kiilto sisältää paljon kimalletta ja juuri se luo osaksi illuusiota muhkeista huulista. Itselläni ei ole omasta takaa mitkään Pamela Anderssonin huulet, mutta kyllä huulikiillolla niihin hiukan pulleutta saa aikaiseksi.

Kiilto sisältää tyrniuutetta, joka aktivoi ihon kollageenin ja hyaluronihapon tuotantoa. Tuloksena pitäisi olla täyteläiset, kiiltävät ja kosteutta saaneet huulet.

Hintaan 12,50 € tämä on oikein käypä tuote. Muistathan, että Yves Rocherilla on melkein aina menossa joku tarjouskampanja, jolla saat tuotteen halvemmalla. Esim. tällä hetkellä koodilla 10CHECKOUT saat alennusta 10 €, jos tilauksesi arvo on vähintään 39,90 €.

Bloggaaja ei hyödy rahallisesti nettikaupan mainitsemisesta tässä jutussa.

25.3.2013

O.P.I arvonta!


Lähestyin mukavissa merkeissä viime kuussa yhtä suosikki nettikaupoistani SaleNailia. Kyseinen firma on se paikka, josta itse useimmiten tilaan kynsilakkani. Löysin sen aikoinaan ihan googlettamalla, mistä kaupasta voisin ostaa O.P.I:n lakkoja halvemmalla kuin Suomesta. Tämä taitaa olla myös kauppa, jota mieheni toivoo, että en olisi koskaan löytänyt. Sillä meillä melkein joka kuukausi postimies soittaa ovikelloa ja raahaa mukanaan paketillista kynsilakkoja.

Hätä ei ole kuitenkaan edes miehelleni niin paha kuin mitä luulisi. SaleNailin vahvuus on sen erittäin kilpailukykyiset hinnat, vaikka maksat päälle postikulut, silti tuotteet tulevat halvemmaksi kuin täällä Suomessa. Kaupasta saa oikeastaan kaikki ammattilaisten arvostamat kynsilakkamerkit: O.P.I, Orly, China Glaze, Zoya, Essie, Nubar, Seche... Maksaa voit vain ja ainoastaan Paypalin kautta, joka on turvallista. Kynsilakat toimitetaan kotiovelle n. 2 vko:ssa. 

Sitten siihen asiaan, miksi lähestyin kauppaa. Kerroin heille blogini tulevasta syntymäpäivästä ja tiedustelin, olisiko heillä lähettää minulle jotain pientä arvottavaksi lukijoilleni. Ilokseni he vastasivat kyllä. Ainoa toiveeni oli saada jotain O.P.I:lta. Yllätys oli melkoinen, kun postiluukusta kolahti kolme uusinta upeaa O.P.I.n minikokoelmaa teille arvottavaksi. Jokaisen pakkauksen hinta Suomessa on n. 28 €, SaleNailista tilaamalla paketit saa postikuluineen n. 20 €.

Paketti nro. 1:




Sisältää seuraavat sävyt:

- Get Your Number
- Can`t Let Go
- The Impossible
- Stay the Night

Paketti nro. 2:




Sisältää seuraavat sävyt:

- I Theodora You
- Don`t Burst My Bubble
- Glints of Glinda
- What Wizardry is This?

Paketti nro. 3:




Sisältää sävyt:

- Can`t Find My Czechbook
- Suzi`s Hungary AGAIN!
- You`re Such a BudaPest
- OY-Another PolishJoke!


Joskus olen miettinyt, että O.P.I:lla on pakko olla aika innovatiivinen tiimi keksimässä noita nimiä lakoille. 

Arvontaan voit osallistua kertomalla, mikä paketti sinua miellyttää eniten. Jätäthän kommenttilaatikkoon myös sähköpostiosoitteesi, että voin voiton osuessa kohdallesi ottaa sinuun yhteyttä. Arvon jokaisia paketteja yhden kappaleen. Arvonta päättyy 1.4 klo 23.59. Onnea arvontaan!

Bloggaaja on itse lähestynyt arvontapalkinnon luovuttajaa, eikä näin ollen saa itselleen minkäänlaista hyötyä kyseisten tuotteiden tai kaupan mainostamisesta.

Arvonnan tarjoaa www.salenail.com





Keyword: Love 2 vuotta

Huhtikuussa 2011 liityin Lilyyn ja perustin blogini. Ensimmäisen postaukseni rustasin 21.4.2011 ja se koski hammastahnaa. Vanhan blogin jutut ovat edelleen luettavissa Lilyssä ja pääset sinne helposti etusivun oikealla puolella olevasta linkistä: vanha blogi. Blogini nimi oli alunperin Classy and Fabulous, mutta vaihdettuani blogini tänne Bloggeriin, muutin myös nimen. Ihan siitä syystä, että samannimisiä blogeja löytyi pilvin pimein googlettamalla. Miksi sitten vaihdoin blogini Bloggeriin? Halusin blogini henkilöityvän enemmän minuun kuin Lilyyn.

Ennen ensimmäistä kirjoitusta mietin kovasti, voisinko rajata blogini vain yhteen aiheeseen, mutta se alkoi tuntua mahdottomalta, joten päädyin lifestyle-henkiseen ratkaisuun. Heikkouteni on se, että olen kiinnostunut liian monesta asiasta: kosmetiikasta, kirjallisuudesta, elokuvista, matkustelusta, valokuvauksesta ja ruuanlaitosta.

Kosmetiikka innostukseni alkoi jo reilu 15 vuotta sitten. Aloin ahmimaan ulkomaalaisia muotilehtiä ja varsinkin niiden kosmetiikka käsitteleviä sivuja. Olin tietoinen tuotteista ennen kuin niistä oli Suomessa kuultu mitään. Netti on laajentanut tietouttani asiasta entisestään. Ei mene päivääkään, etten googlaisi jotain kosmetiikkaan liittyvää.

Kirjallisuus on ollut elämässäni läsnä aina. Myönnän, olen todella huono lukemaan mitään "hienoa", kuten Hemingwayta tai muita kuuluisia kirjailijoita. Tykkään lukea dekkareita, hömppää, taidekirjoja ja elämänkertoja.

Ruuanlaitosta innostuin samoihin aikoihin kuin kosmetiikasta. Aloin keräilemään keittokirjoja ja niistä sitten vähitellen aloin kokeilemaan reseptejä. Teen ruokaa kerran reseptin mukaan, mutta toisella kerralla sovellan omaani. Yleensä reseptit päätyvät tänne blogiin siinä vaiheessa, kun olen soveltanut niitä. Tosin leipomisen kanssa pitää olla tarkkana, eikä tiettyjä mittoja kannata mennä sohimaan.

Elokuvat tulivat elämääni myös 15 vuotta sitten. Näköjään kaksikymppisenä on tapahtunut elämässäni suuria asioita. Menin tuolloin videovuokraamoon töihin ja löysin elokuvat. Sen jälkeen olen nähnyt varmasti tuhansia elokuvia. Katselin eräs päivä hyllystämme löytyvää kirjaa 1000 elokuvaa, jotka jokaisen pitää nähdä edes kerran elämässään. Olin hämmästynyt, kuinka monta olen niistä oikeasti nähnyt. Ainoastaan niitä vanhimpia elokuvia on katsomatta.

Valokuvauksen löysin vasta pari vuotta sitten ja vuosi sitten mieheni osti minulle ensimmäisen kunnon järjestelmäkameran. Tästä blogini sai kummasti uutta virtaa. Omat ottamat kuvat antavat blogiin niin paljon enemmän syvyyttä, kuin netistä valmiiksi kaivetut.

Olen aina kirjoittanut blogiani vain omaksi ilokseni ja välillä se on toiminut minulle terapiana. Olen jakanut henkilökohtaisiakin asioita, koska haluan blogistani välittyvän aidon tunnelman. Toivon, että se on myös välittynyt teille lukijoille. Tuotteita arvostellessani saatan välillä kuullostaa liiankin suorasukaiselta, mutta haluan kirjoittaa tavallisen kuluttajan näkökulmasta omat fiilikseni tuotteista. En koe, että minun pitäisi alkaa niitä kamalasti kaunistelemaan. Minulla ei ole mainostajia, joiden takia joutuisin tasoittelemaan lausuntojani ja vaikka olisikin, heidän olisi vain suvaittava suorasukainen tapani. Olen suorasukainen blogin ulkopuolisessa elämässäni, joten miksen myös täällä?

Vaikka olenkin kirjoittanut blogia omaksi ilokseni, viime kuukausien aikana olen huomannut, että blogiani lukee yllättävä määrä ihmisiä päivässä. Olen tästä erittäin otettu. Tämä sai minut myös miettimään entistä enemmän postauksieni sisältöä. Haluan, että jokaisella tekstilläni on jotain tarjottavaa lukijalleni, muutakin kuin yksi kuva ja hyvät viikonlopun toivotukset.

Halusin kiittää ihania lukijoitani jollain tavalla. Niinpä otin itse yhteyttä nettikauppoihin ja muihin tahoihin, joiden tuotteista on tullut vuosien saatossa omia henkilökohtaisia suosikkejani. Tiedustelin firmoilta, olisiko heillä mahdollista antaa lukijoilleni blogin syntymäpäiväkuukauden kunniaksi jotain arvottavaa. Yllätyksekseni moni vastasi kyllä ja sain teille arvottavaksi ihan mielettömän upeita palkintoja.

Ilokseni voin ilmoittaa, että arvontakuukausi alkaa etuajassa tänä iltana. Joka viikko huhtikuun loppuun asti on tiedossa uusi arvonta. Seuraavana pieni vinkki tämän viikon arvontaan.


Muistakaahan tykätä Facebook-sivuistani! Tiedän, että teitä lukijoita on paljon enemmän kuin tykkääjiä tällä hetkellä. ;) Tykkäämällä pysyt parhaiten blogini mukana ja saat heti tuoreeltaan tietoa tulevista arvonnoista ja uusien tekstien julkaisuista. 

24.3.2013

Pehmopornoa?


Miehelläni on aivan uskomaton taito tehdä divareista ja kirppareilta kirjalöytöjä. Olin aikoinaan vinkannut hänelle, että haluaisin lukea jossain vaiheessa paljon kohutun Fifty Shades Trilogyn. Jonkin aikaa sitten mieheni löysi koko kirjasarjan todella halvalla hinnalla ja täysin uudenveroisina kappaleina paikalliselta kirpparilta.

Kirjojen tarinahan alkaa siitä, kun parikymppinen kokematon opiskelijatyttö Anastasia kohtaa hieman vanhemman ja erittäin viehättävän piinkovan liikemiehen, jolla on kasa henkilökohtaisia ongelmia. Christianilla (liikemies) on kotonaan leikkihuone, joka on oikeastaan sadomasokistinen kidutuskammio. Christian haluaa tehdä Anastasian kanssa palvelijasopimuksen. Sopimuksessa määritellään tarkasti miten palvelijan (Anastasia) pitää käyttäytyä, ei vaan leikkihuoneessa vaan jopa sen ulkopuolisessa elämässä. Christian vaatii tiettyä ruokavaliota, personal traineria ja päättää palvelijansa vaatetuksesta.

Jotkut saattavat varmasti pitää nuorta Anastasiaa stereotyyppisen heikkona henkilöhahmona, mutta minusta hän on kaikkea muuta. Hän ei alkuunkaan suostu kaikkiin Christianin vaatimiin sopimuskohtiin, vaan neuvottelee itselleen paremman sopimuksen. Tilanteessa kuin tilanteessa hän haastaa itsekkään ja hieman sekaisin päästään olevan herra Christian Greyn.

Kirjojen sivut täyttyvät 95 % seksistä ja tapahtumia kuvaillaan hyvinkin tarkasti. Samat sanat toistuvat samalla sivulla useaan otteeseen, voihkinta, huulen pureminen, silmien pyörittely... Vasta kolmannessa kirjassa aletaan raapaisemaan pintaa syvemmältä ja sivut eivät enää täyty pelkästään seksistä. Tämä kolmas osa onkin näistä kaikista luettavin. Jotkut varmasti lukevat näitä puna poskilla. Minua lähinnä huvitti. Kirjaahan on ostettu paljon sähkökirjana, joten ehkä iso osa lukijakuntaa ovat melkoisen kainoa porukkaa. Heistä nämä teokset ovatkin varmaan mullistavia ja tavallaanhan se onkin totta.


Varmasti koskaan ennen seksistisestä hötöstä ei ole tullut näin suurta myyntimenestystä. Sitähän tämä on, höttöä. En muista, koska olisin viimeksi lukenut kolme näin paksua kirjaa yhtä nopeasti. Ei siinä kovasti aivotyötä tarvita, kun nämä on kahlattu läpi. 

Uskon, että osa lukijoista on niitä, joita tämänkaltainen kirjallisuus oikeasti kiinnostaa. Osa on taas minunlaisia lukijoita, joiden on luettava kirjat sen vuoksi, että niistä on noussut niin iso kohu. Vasta oman lukukokemuksen jälkeen voi luoda kirjoista mielipiteen. Minusta Fifty Shades on ilmiö, joka on vierinyt hekumallisena lumipallona eteenpäin.

Vaikka en kirjoista itse tykännyt, niin sitä en ymmärrä, että monissa arvosteluissa on tyrmätty myös ihmiset, jotka näitä lukevat. Miksi? Eikös se ole hyvä, että ihminen lukee kirjoja, olivatpa ne sitten mitä tahansa? Ei kaikista ole lukemaan Hemingwayta, Pamukia, Dickensia...

Lopuksi vastaus otsikon kysymykseen. Kyllä, nämä ovat pehmopornoa tai vaniljaseksiä, kuten herra Grey asian kuvailisi.

Poinsettia


Olin pari päivää takaperin jo pääsiäistunnelmissa, mutta nyt otetaan pieni hyppy taaksepäin jouluun. Vaikka en minä tätä lakkaa jouluna hankkinut, mutta nimi on jouluinen.

China Glazesta sen verran, että kyseessä on yksi Yhdesvaltojen suurimmista kynsilakka -ja kynnenhoitomerkeistä. Kynsilakat ovat kiiltäviä, hohtavia ja kestävät pitkään. Kynsilakat sisältävät samaa materiaalia, jota käytetään antamaan posliinille sen viimeistely ja kiilto. Sävyjä on laidasta laitaan neonväreistä, punaisiin, koralleihin, sinisiin... Tunnettuja käyttäjiä ovat mm. Avril Lavigne, Kelly Clarkson, Eva Longoria, Mischa Barton, Angela Bassett ja monet muut.


Poinsettia on nimensä mukainen lakka, väri vastaa täysin punaista joulutähteä. Kiilto on mielestäni upea. Kuvassa minulla ei ole päällyslakkaa ollenkaan. Peittävyyttä olisin kaivannut hieman lisää. Yleensä China Glazet vaativat vain kaksi kerrosta, joilla saa täyden peittävyyden. Tämä oli koostumukseltaan ohuempaa ja täyden peiton saadakseni, minun oli laitettava lakkaa kolme kerrosta. Sävy on kuitenkin ihanan raikkaan klassisen punainen.


23.3.2013

Mieskin tykkää Melvitasta


Meidän perheessä ihonhoitoasiat menevät niin, että minä ostan ja mies testaa. Tosin otan ostaessa aina huomioon hänen herkän ihonsa ja muut toiveet. Olen vuosien saatossa huomannut, että varsinkin luonnonkosmetiikka sopii hänen iholleen.

Tilasin aikoinaan kokeeksi oman suosikkisarjani Melvitan miehille tarkoitetun puhdistusgeelin, joka sisältää kuorivia rakeita. Miehillähän on usein paksumpi iho kuin naisilla, joten ilmeisesti kosmetiikkavalmistajat ajattelevat, että se kestää enemmän hankausta. Olen kuitenkin tästä eri mieltä, miehen iho on paksuudestaan huolimatta yhtä herkkä kuin naisenkin. Joten olin hieman epäileväinen tämän suhteen, vaikka mieheni pitääkin kuorivista puhdistajista.


Puhdistusgeeli on erittäin maitomaista ja se sisältää todella pieniä kuorivia rakeita, jotka eivät ärsyttäneet mieheni ihoa. Hän piti tuotteesta hirmuisesti. Tuote teki ihon pehmoiseksi, mutta silti puhtaaksi. Myös erittäin mieto tuoksu miellytti. Tätä tuotetta on tähän mennessä käytetty jo kolme tuubia, vaikka välillä on ollut käytössä muitakin. Mieheni mielestä tässä on suosikkituotteen ainesta.

Tällä hetkellä tuotetta saa hyvinkin edullisesti (16,60 €/100 ml) Ecobeautylta.


22.3.2013

Kauneusalan huijarit

Tänään osui silmiini blogeja selaillessani kaunis päivän Miia H:n kokemukset ottamastaan geelilakkauksesta. Aloin lukemaan juttua innokkaasti, koska olen erittäin kiinnostunut kaikesta kynsiin liittyvästä materiaalista. Itse en ole millään tavalla ammattilainen, vaan omalla uteliaisuudellani kasvattunut tietämystäni. Lisäksi minulla on yksi tuttava, joka tekee geelilakkauksia -ja kynsiä ja jonka kanssa vaihtelemme mm. kynsilakkavinkkejä.

Tekstiä lukiessani herätyskellot alkoivat soimaan siinä vaiheessa, kun kirjoittaja alkoi puhumaan alle laitetusta NIVEAN?!? kynsilakasta, siis mitä ihmettä? Tämän päälle oli levitetty geeli, joka kovetettiin UV-valossa. Koko juttu alkoi kuulostamaan korviini aivan liian yksinkertaiselta ja minun oli pakko alkaa selvittämään tuttavaltani, että eihän se juttu noin voi mennä.

Tässä lyhenneltynä se, mitä tuttavani antoi ohjeeksi siitä, mitä kynnen geelilakkauksen aikana oikeasti tapahtuu:

Geelilakkaus aloitetaan käsien ja kynsien desifioinnilla. Tämän jälkeen kynsi viilataan haluttuun pituuteen ja muotoon. Sitten kynsi "buffataan" karhealla sienellä eli bufferilla, joka poistaa kiillon kynnen pinnalta. (Lakka vaatii ehdottomasti alle karhean pinnan!) Tämän jälkeen kynsi jälleen desifioidaan alkoholilla, joka myös poistaa rasvaa kynnen pinnalta. Sen jälkeen pistetään ns. "primer-aine", joka auttaa geelauksen tarttumista kynnen pinnalle. 

Geelaus aloitetaan ohuella kerroksella alusgeeliä, joka kovetetaan UV-valolla. Jokaisen geelikerroksen jälkeen geeli tuntuu tahmealta. Tätä tahmeutta ei saa poistaa, koska se auttaa seuraavan geelikerroksen kiinnittymistä. Tämän jälkeen levitetään yleensä kaksi kerrosta värigeeliä, jokaisen kerroksen välissä lakkaus kuivatetaan UV-valossa. Lopuksi laitetaan kerros päällysgeeliä, joka antaa kynnelle kauniin kiillon ja suojan. Päällysgeeli on myös tahmeaa valon alta tultuaan ja tämä tahmeus poistetaan alkoholilla. Lopuksi on tärkeää laittaa kynsinauhaöljyä pysäyttämään kemialliset reaktiot iholta.

Seuraavassa videossa näkyy vielä tarkemmin, mitä geelilakkauksen aikana tapahtuu:



Mikä tässä sitten kiivastuttaa? Kauneudenhoitoalalta löytyy vaikka minkälaista huijaria. Nämä huijarit ovat siitä ikäviä, että he vievät leivän suusta alan oikeilta ammattilaisilta. Nytkin olisi voinut käydä niin, että ilman asiantuntevia lukijoiden kommentteja geelilakkauksen ottaja olisi välittänyt kyseisestä operaatiosta negatiivista sanomaa eteenpäin tutuilleen: "Ei niitä kannata ottaa, eivät kestä mitään." Vaikka asia ei olekaan niin vaan tekijänä on ollut huijari. Mistä ihmeestä tätä asiaa tuntematon asiakas voisi sen tietää, ei mistään. Jutussa huolestuttaa vielä kynsiä enemmän se, että kyseinen firma tekee myös ripsiä. Hmm. Ovatkohan ne ripset aitoa rotankarvaa, jotka kiinnitetään Erikeeperillä? Luultavasti, jos taso on sama kuin oman kynnen geelauksessa.

Varmin tapa välttää tälläiset huijarit, on se, että vältät edullisia hintoja. Tällöin yleensä käytetään huonoja materiaaleja ja työ tehdään huonosti ja kiireellä.



Eyes to Kill


Giorgio Armani on itselleni meikkimerkkinä vieläkin hyvin tuntematon. Tämän ripsivärin löysin sattumalta. Useat hyvät tuotteet löytää blogeja lukemalla, tämän bongasin Ostolakossa-blogista

Ripsivärin ollessa kyseessä sanalla kestävyys saa kaupattua minulle melkein mitä vain. Olen useaan otteeseen kertonut, että minulla on suuria ongelmia löytää ripsiväriä, joka ei sotkisi silmänalusiani. Tämä ei sitä tee.

Ripsivärin pakkaus on todella ylellinen musta, painava ja kiiltävä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis ja kalliin näköinen. Harja on tuuhea ja isohko.

Tuotteen massa on vahamaista ja se levittyy kauniisti ripsiin. Tekee omat hennot ripseni tuuheammiksi ja pituuttakin tulee mukavasti lisää. Koen tämän silti enemmän tuuheuttavaksi ripsiväriksi kuin pidentäväksi.

Toisin kuin Virvellä itselläni ei ole vaikeuksia poistaa tätä silmistä. Lähtee helposti pois öljypohjaisilla puhdistustuotteilla. Tuotteesta on saatavana myös vedenkestävä versio.



Hintaa tällä taitaa olla Stockmannilla piirun verran alle 40 €. Ripsiväri on ollut pitkän aikaa tarjouksessa Strawberrynetissä 29 €. Itse saan tuostakin hinnasta heidän pitkäaikaisena asiakkaana 10 % alennusta. Muistattehan, että Strawberrynet maksaa takaisin tuotteen tilauksesta mahdollisesti aiheutuvat tullikustannukset.

21.3.2013

Home details









En ole sisustaja ja kodissamme ei ole mitään tiettyä yhteistä linjaa. Olemme haalineet ympärillemme tavaroita, mitkä itsestämme näyttävät kivoilta. 

Sisustustamme tietenkin rajoittaa yli 2000 kirjan kokoelmamme, se vaatii tiettyjä järjestelyjä 59m2 kaksioon. Joskus mietin hienoja sisustuksia katsellessa, että missä niiden ihmisten tavarat oikein ovat? 

(Tähän yhteyteen minun on mainittava Ilman sinua olen lyijyä -blogin phocahispida, jolla on aivan uskomaton taito saada iso tavaramäärä pienessä tilassa näyttämään hallitulta. Käykää ihmeessä kurkkaamassa!)

Olisi mielenkiintoista saada kotiimme sisustusalan ammattilainen ja nähdä, miten hän ratkaisisi kirjojen säilytyksen tähän asuntoon. Poisheittäminen ei ole ratkaisu.

Elämä on täynnä valintoja, kirjat ovat niitä, mistä emme koskaan luopuisi. Asunnossamme on monta muuta tavaraa, jotka voivat lähteä pois ennen kirjojamme.

Onko teillä jotain tavaraa, josta ette halua luopua?




20.3.2013

Sun-Kissed


Olen himoinnut tätä China Glazen Sun-Kissed lakkaa jo hyvän aikaa. Lakka kuuluu kesän 2012 Summer Neons -collectioniin.


Lakka on aivan mielettömän upea neonkeltainen. Se jättää mattaisen, mutta silti aavistuksen helmiäisenä hehkuvan pinnan. Ylemmässä kuvassa lakkaa on levitetty kaksi kerrosta ja aluslakka. Tämä riittää luomaan melkein täyden peittävyyden.

Vanhassa blogissahan arvostelin Mavalan keltaisen Sorrenton mikä häviää tälle 1000-0. 

Lakkaa on tilattavissa SaleNailista hintaan 10 € (sis. postikulut), SaleNailissa postikulut pienenevät, kun tilaat useamman tuotteen. Lakka on myös BeautyBayn kokoelmassa hinta 8,40 € (sis. postikulut)


Elizabeth Arden Peel & Reveal


Tämä tuote on ollut suosikkini siitä lähtien, kun löysin sen n. 10 vuotta sitten. Aina tulen ostaneeksi uuden purkin, kun vanha loppuu, vaikka käytössä on välillä taukojakin.


Naamiota mainostetaan intensiivisenä kuorinta -ja elvyttävällä hoidolla. Se auttaa poistamaan kuivan ihon ja tekemään ihon taas kuulaaksi ja kirkkaaksi. Lupaa myös poistaa juonteita, tasoittaa ja pehmentää ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille. Naamion mukana tulee kätevä suti.


Geelimäinen naamio on paksuhkoa ja punertavaa. Tuoksu ei todellakaan ole hyvä vaan erittäin alkoholimainen. Tuote levitetään sudilla tai sormin tasaisesti kasvoille ja kaulalle. Naamion annetaan kuivua täysin kuivaksi, tämä vie n. 10-15 min. Tämän jälkeen naamio lähtee helposti sivuilta repimällä yhtenä kappaleena pois.

Epämiellyttävästä hajustaan huolimatta naamio ei ole koskaan kirvellyt tai ärsyttänyt ihoani. Se todellakin poistaa kuivan ihon ja tekee ihon kimmoisammaksi ja kuulaammaksi. Toimii loistavasti esim. ennen juhliin lähtöä, jos haluaa pienen liftauksen kasvoille.

Hinta on n. 27 € ja tuotteen voit tilata: www.strawberrynet.com





19.3.2013

Nelly siellä, Nelly täällä, Nelly joka puolella...

Onko ketään lukijaani alkanut ärsyttämään tämä Nelly-buumi, mikä on vallannut lähes kaikki Suomen luetuimmat blogit? (Niille jotka jostain syystä ovat täysin tiedottomia kyseisestä buumista, Nellyhan on netissä toimiva vaatekauppa, josta saa myös kenkiä, laukkuja ja meikkejä.)

Näiden blogien aiheet koostuvat  n. 50 % Nelly-jutuista, joskus jopa joka toinen postaus saattaa olla Nelly-kollaasia (tiedän, että kollaasien tekeminen vie aikaa) ja alennuskoodeja. Onko tälläinen enää lukijaystävällistä bloggaamista? Silti näillä blogeilla on lukijoita kymmeniätuhansia kuukaudessa, jos ei satojatuhansia. Nyt on sitten ihan turha vetää tässä kateuskorttia esiin, en ole kateellinen heidän kävijämäärilleen vaan haluan vain kyseenalaistaa heidän blogiensa sisällön. Haluan tietää, mikä ihmisiä saa silti heidän blogejaan lukemaan.

Eikö näillä bloggaajilla ole enää mitään muuta sanottavaa? Tuotako ihmiset haluat lukea? Vähintään joka toisessa jutussa on alennuskoodia milloin mihinkin kauppaan. Karkeasti sanottuna pääasia on, kunhan saa vedettyä rahat kotiin. Blogilla tienaamisessa ei ole mitään väärää, se on hienoa asia. Monet vain tekevät sen ilman Nelly-kollaaseja. Nellyn suosioon osaksi varmasti vaikuttaa se, että kyseinen firma on varmasti yksi parhaiten takaisin maksavia yrityksiä. Bloggaaja tienaa mahdollisista tilauksista aika kivat provisiot, parhaimmillaan jopa 11% tilattujen tuotteiden kokonaissummasta.

Itse olen alkanut jättää suosiolla väliin joitain entisiä suosikkiblogejani juuri tuon Nelly-keskeisyyden vuoksi. Voin kuluttaa senkin aikani lukemalla jotain oikeasti mielenkiintoista tekstiä. Itseäni ei niinkään haittaa tapa, jolla jotkut bloggaajat jonkun toisen postauksen lopussa "huikkaavat", että Nellylla on käytössä nyt tälläinen alennuskoodi. Siinä vaiheessa, kun postaus toisensa jälkeen pyhitetään tälle nettikaupalle, menee itseltäni maku.

Yritin googlettaa netistä tästä asiasta. Mutta yllättävän vähän on ollut mitään negatiivista puhetta. Ehkä ihmisiä ei sitten tosiaan vaivaa koko asia ja minä olen vain pikkumainen.

Mitä mieltä te olette?

Ps. Kyseinen kauppa sai sitten tässäkin postauksessa ilmaista mainosta, taisin kirjoittaa sanan Nelly 12 kertaa otsikko mukaan luettuna. Julkisuutta se on huonokin julkisuus. Pääasia kunhan kirjoitetaan.

18.3.2013

Kosmetologikammo?


Tähän ikään mennessä (35-vuotias) kosmetologikäynti saldoni on naurettava. Kertoja on yhteensä kaksi ja edellisestä käynnistä on reilu 10 vuotta aikaa. Tämä tuntuu itsestänikin välistä oudolta, koska nämä edelliset kerrat ovat menneet hyvin. 

Neitsyyteni menetin Silja Europan kosmetologille, joka oli nuori tyttö. Hän teki tarkkaa ja hyvää työtä huolellisesti ilman kiireen häivääkään. Vaikka laiva oli jo satamassa, hän suoritti rauhassa työnsä loppuun. Hänellä oli hyvät ja napakat otteet. (ns. lääppiminen olisi itselleni kauhistus) Oloni oli hoidon jälkeen tosi rentoutunut. Tästä sain sitten inspiraation mennä kohta toisenkin kerran silloisessa kotikaupungissa toimivan kosmetologin pakeille.

Tällä kertaa vuorossa oli vanhempi nainen, joka oli rautainen ammattilainen, nautin hänen käsittelyssään aivan yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka "hoitajat" olivat täysin toistensa vastakohtia. Maksoin hänelle mielelläni vaaditun summan ja ostin päälle vielä pari tuotettakin.

Siihen käyntini sitten jäivätkin. Miksi? En oikein itsekään tiedä. Ehkä tuossa vaiheessa aloin itse enenemissä määrin kiinnostumaan kosmetiikasta ja ihonhoidosta. Ahmin ulkomaalaisia muotilehtiä ja aloin olla tuotteista tietoinen ennenkuin ne olivat edes Suomessa. Satsasin rahani omiin kosmetiikkaostoksiini ja niiden kokeiluihin.

Viime vuosina on taas alkanut kutittelemaan ajatus mennä kosmetologille. Tässä iässä alkaa kaipaamaan itselleen täydellistä rentoutumista ja hiljaista hetkeä. Edelleen eniten pelkään sitä, että jos kohdalleni osuu tälläinen "lääppijä". Uskaltaisinko sanoa, että en ole ollut tyytyväinen, vai puhisenko suomalaiseen tyyliin pari kuukautta kotona hukkaan heitettyjä rahoja. Kahdenkeskinen hetki kosmetologin kanssa on kuitenkin sen verran intiimi. Tuntuisi jotenkin kiusalliselta sanoa hoidosta negatiivinen palaute.

Itse en hae hoidolta niinkään ihmeellisiä tuloksia, enkä kuvittele näyttäväni hoidon jälkeen 10 vuotta nuoremmalta. Joskus tuntuu, että ihmisillä on välillä turhan isoja odotuksia, sellaisille suosittelen kauneuskirurgiaa. Minulle riittäisi kuulaampi ja paremmin voiva iho, sekä kokonaisvaltainen rentoutuminen.

Millaisia kokemuksia teillä on kosmetologihoidoista?

Kuva: actsolutions.in