Ihanan kamala Jane Eyre


Kellään ei varmasti ole yhtä ristiriitaista suhtautumista a englandin lakkoihin kuin minulla. Ne ovat ihania, mutta toisaalta kamalia. Ihania ovat sävyt ja koostumukset. En ole varmaan nähnyt koskaan yhtään rumaa a englandin lakkaa. Sävyt ovat erikoisia ja hyvin erottuvia muiden kynsilakkabrändien lakoista. Koostumus lakoissa on täyteläistä ja runsas pigmenttistä. Levittyvät kynsille helposti ilman raitoja. Usein yksi kerros lakkaa riittää, itse joudun laittamaan kuitenkin kaksi kynsien kärkien peittämiseksi.

Kamalaa: pysyvyys. Nyyh. Ei mene edes kahta vuorokautta, kun nämä lohkeilevat kynnenpäistä, vaikka en mitään suursiivousta kotona harrastaisikaan. Lakka ei pysy edes varpaankynsissä viikkoa lohkeilematta, vaikka yleensä minulla pysyy kaikki lakat kolmekin viikkoa varpaissa hyvinä.


Mutta niinkuin jokainen kynsilakkoja rakastava, joskus sitä antaa tietyn heikkouden anteeksi ihan sen vuoksi, että tuote on muuten niin ihana. Näin kävi Jane Eyren kohdalla, joka kuuluu a-englandin Gothic Beauties -kokoelmaan. 

Lakkaa kuvaillaan intensiivisesti hehkuvaksi hiillokseksi. Synkäksi mustaksi, jossa on nähtävissä violetin ja ruskean hehkuvia sävyjä. 

Valitettavasti kamera ei toista tätä sävyä kauniina, kynsillä kuvattuna lakka näyttää lähinnä vain mustalta, vaikka se ei sitä luonnossa ole.

Rakastan tummia kynsiä ja tämä on upea sävy hauskalla twistillä. Harmi, etten voi nauttia tästä kuin kaksi päivää kerrallaan.

Löytyykö teidän kaapista a englandin lakkoja?

Hinta n. 11,90 € ja tuotetta voit tilata mm. täältä.

Ps. Vielä ehtii osallistua Onnen maa -arvontaan. Jos runot eivät ole tuttuja, niin nyt on mahdollisuus tutustua.


  1. Nätti sävy kyllä, harmi kun eivät pysy sulla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Tosin mulla on vähän hankalat kynnet, eikä kaikki pysy.

      Poista
  2. Makee sävy, mutta tosiaan pöh tuota pysyvyyttä. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on, ihmettelen sitä, koska tätä ei tarvitse edes laittaa montaa kerrosta peittävyyden vuoksi. Paksut kerroksethan yleensä vähentää pysyvyyttä.

      Poista
  3. Upea sävy-harmi vaan ettei pysy sulla! Mulla kaikki A Englandit on pysyny ongelmitta,mutta mulla pysyy kaikki lakat muutenkin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin kateellinen! Mäkin haluan tollaiset kynnet! ;)

      Poista
  4. Haha, olin tulossa otsikon perusteella lukemaan kirja-arvostelua :D

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives