Hellävaraisen tehokas kuorinta


Ihoni on ollut jo vuosia pintakuiva, varsinkin talvella pintakuivuus ottaa yliotteen. Yleensä kesän ensimmäiset auringonsäteet ovat saaneet pintakuivuuden taittumaan, mutta niin ei käynyt tänä kesänä. Kävin kesäkuun alussa kasvohoidossa ja tuo pintakuivuus todettiin ammattilaisenkin taholta. Sainkin häneltä vinkin käyttää ihoni kuorimiseen ennemmin entsymaattisia kuorintoja kuin kuorivia partikkeleita sisältäviä tuotteita, joiden kuorivuus perustuu pääosin mekaaniseen hankaukseen. Pintakuivan ihon kuorinnassahan on kahden koulukunnan väkeä. Toisten mielestä ihoa pitäisi kuoria usein, jotta se uudistuisi, mutta omalla kohdallani ammattilainen ei nähnyt tässä järkeä, koska ihoni ei ole paksu tai karkea. Mieluummin kuorinta kerran viikossa ja kuivuutta helpottamaan kosteuttavia naamioita aina tarpeen mukaan. (on toiminut, ihoni on nyt paljon paremmassa kunnossa kuin kesäkuun alussa)

Minulta löytyi varastosta talvella hyväksi havaitsemani Bakelin Pure Peel, joka kuorii ihoa salisyyli- ja sitruunahappo yhdistelmän voimin. Pure Peelista ei ollut paljoa jäljellä, joten aloin etsiskelemään netistä entsyymikuorintoja, kunnes muistin talvella Samparin lehdistötilaisuudesta saamani Equalizing Foam Peelin.


Bio-entsymaattinen kuorinta toimii jo kahdessa minuutissa. Sisältää runsaasti eteerisiäöljyjä mm. laventelia, salviaa, kynteliä, tinjamia, rosmariinia ja geraniumia, sekä entsymaattisia uutteita, jotka kuorivat ihoa erittäin hellävaraisesti.

Tuote on pakattu näppärään vaaleanpunaiseen pumppupulloon ja käyttö on helppoa. Geelimäistä kuorintaa levitetään kostealle iholle 2-3 x viikossa (itse käytän vain kerran viikossa) välttäen silmänympärysihoa. Odotetaan kaksi minuuttia ja vaahdotetaan veden kanssa.


Tuotteen tuoksu on todella yrttinen, joko siitä pitää tai sitten ei. Omaan nenääni tuoksu on tosi laventelinen ja varsinkin voimakas salvia tulee siinä selkeästi esiin. Yrteistä tykkäävä kiittää. Iholle levitettäessä tämä ei aiheuttanut itselleni minkäänlaista kihelmöintiä. Pois pestessä tuote muodostaa nimensä mukaisesti kevyen vaahdon. Heti kuorinnan jälkeen iho on selkeästi kirkkaampi ja pehmeämpi. Toimii! 

Millaisista kuorinnoista te pidätte? Entsyymikuorinnoista tykkäävät, laittakaa ihmeessä vinkkejä omista suosikeistanne!

Samparin tuotteita voi toistaiseksi ostaa vain Viking Linen laivoilta. Suositushinta 50ml, n. 63 euroa.

Tuote saatu lehdistötilaisuuden goodie bagista.



  1. Mullakin on talvisin ärsyttävän pintakuiva iho, pitäisiköhän kokeilla tuota kosmetologin antamaa vinkkiä... Käytän aina tosi karkeita kuorintoja, koska minun on jotenkin tosi vaikea uskoa entsyymikuorintojen tehoon. Siinähän vain lilluvat iholla pari minuuttia ennen kuin ne huuhtelee pois :D Olen kyllä äärimmäisen tietoinen niiden vaikutusmekanismeista, mutta kun pitäisi olla se tunnekokemuskin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sua hyvin, koska itsellä on ihan samat ennakkoluulot. Halusin kuitenkin pintakuivuudesta eroon hinnalla millä hyvänsä. Tämä ei tosiaan kihelmöi iholla, mutta esim. Bakel teki sitä parilla ekalla kerralla, joten se toi tunteen, että tehoaa, ilman niitä rakeitakin. :D Iho on kuitenkin aivan erilainen nyt kuin kuukausi sitten, kun lopetin rakeellisen kuorinnan. Ei silti tukkeutuneen oloinen, vaikka en ole sitä mekaanisesti kuorinut.

      Poista
  2. Moikka!
    Tämä menee ohi aiheesta, mutta minulla on jo pitkään ollu hakusessa oikeasti hyvä ja terävä kynsinauhaleikkuri. Voisitko suositella jotain? Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      Nyt en valitettavasti osaa auttaa, sillä itse en käytä kynsinauhaleikkureita. Itselläni ei kynsinauhat mitenkään kummemmin kasva kynnen päälle vaan saan pysymään ne siistinä ihan kosteuttamalla ja tikulla työntämällä. Tikut leikkaan irti ihan tavallisella kynsileikkurilla (Tweezerman), jotka on tosi hyvät. Jos leikkurille olisi tarvetta, ostaisin varmaan juurikin Tweezermanit, jonka kynsinahauhaleikkurit on myynnissä mm. täällä: http://www.showstopper.fi/fi/kaikki-tuotemerkit/tweezerman/stainless-steel-cuticule-nipper.html

      Poista
  3. Hankaavat kuorinnat olen todennut ohuelle iholleni sopimattomaksi jo kauan sitten, mutta helposti ei tunnu vaihtoehtoje tulevan vastaan. Käytössäni on kerran suosittelemasi V10 Plus -geeli ja pidän kyllä siitä. Nenän kuorin sillä kahteen kertaan, muualle riittää yksi, eikä sitäkään kauhean usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä vinkkailen täällä, jos hyviä entsyymikuorintoja tulee vastaan. :) Yksi on jo mielessä, mitä voisi seuraavaksi testata. V10 Plus -geeli oli hyvää, mutta koin, että Bakel ja tämäkin ovat jotenkin vielä tehokkaampia, voi tietenkin olla vain omaa mielikuvaa. ;) Itse taas rakastaisin niitä hankaavia kuorintoja, jotka tuntuvat, mutta pakko varmaan luopua niiden vakkarikäytöstä toistaiseksi.

      Poista
  4. Vaikuttaa hyvältä tuotteelta. Itselläni on sekaiho ja tuppaa olemaan välillä kuivakka, jos ei muista rasvailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on, sopii hyvin kaikille ihotyypeille. (paitsi jos iho on herkkä, suosittelen testaamaan ensin kädelle)

      Poista
  5. Mä kuulun myös niihin ihmisiin, jotka haluaa, että kuorinta tuntuu iholla :D Siksi suosin yleensä rakeellisia kuorintoja. Samparin tuotteita oon halunnut testata jo pitkään. Tää vaikuttaisi ainakin nopealta kirkastushoidolta! En tosin yleensä tykkää tuotteista, jotka tuoksuu yrttisiltä. Luonnonkosmetiikan maailmasta on kyllä löytynyt muutama poikkeus, jotka on onnistuneet ihastuttamaan, vaikka yrttisiä ovatkin :D Entsyymikuorinnoista suosittelisin sulle edelleen sitä Jurliquen Fruit Enzyme Exfoliatioria :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on varmaan ihan pakko kokeilla jossainv välissä tuota Jurliqueata, koska muutenkin tykkään brändin tuotteista. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives