Hellepäivän viisi suosikkia


Aurinko ja lämpö ovat olleet seuralaisemme jo usean viikon ajan ja lisää tuntuu olevan luvassa. Kesällä onkin hyvä muistaa hemmotella ihoa ihan yhtä hyvin kuin talvellakin. Vaikka et olisikaan auringossa viihtyvää sorttia, meistä suurin osa on varmasti kesäaikaan näillä ilmoilla enemmän ulkona kuin sisällä. Itse pidän huolta ihostani suojaamalla ja kosteuttamalla, sillä oma pintakuiva iho vaatii kosteutusta myös tähän aikaan vuodesta. Vaikka ihon talineritys kuumuudessa onkin lisääntynyt, pintakuivuus on pysynyt. Parempi pitää ihon pinta hyvin kosteutettuna, ettei lisääntynyt talineritys pääse tukkimaan huokosia.

Seuraavat viisi tuotetta ovat olleet itselläni tässä kuussa kovassa käytössä ja hyväksi haivaittu, joten halusin kertoa niistä teillekin.


BABÈ TINTED FACIAL SUNSCREEN SPF 50+

Ihon sävyä tasoittava värillinen aurinkosuojavoide on noussut yhdeksi suosikikseni. Sisältää aloe- ja kamomillauutetta, jotka rauhoittavat ihoa, sekä E-vitamiinia joka vähentää punoitusta, kuivuutta ja tehostaa ihon UV-suojaa. Muistattehan, että aurinkosuojat on hyvä levittää n. 20 minuuttia ennen auringolle altistumista. Voide on koostumukseltaan miellyttävän pehmoista ja yksi sävy sulautuu hyvin niin vaalealle kuin vähän tummemmallekin iholle. Tuoksu on miellyttävä, hieman kukkainen. Iholle jää levityksen jälkeen puolihimmeä pinta. Suuria ihon virheitä tällä ei peitä, mutta lupaustensa mukaisesti tasoittaa hieman ihon sävyä. Ihana tuote, jota hamstraan ensi kesäksi uuden tuubin.


ARTDECO COOL & FRESH KASVOSUIHKE

Muistatte varmaan, että olen suuri mistien ystävä. Kuumina päivinä ei ole mitään ihanampaa kuin suihkia kasvoihin jotain raikastavaa. Toki se voi olla vaikka vaan ihan jäävettä, mutta onhan se kiva, jos tuote sisältää jotain muutakin, kuten ihoa hoitavia ainesosia. Cool & Fresh kasvosuihke on pakattu ponnekaasulliseen pulloon, joten suoraan auringonvaloon tätä ei pidä jättää. (tästä pieni miinus) Sisältää kuparia, sinkkiä ja magnesiumia, jotka kosteuttavat ja aktivoivat ihon toimintoja. Raikas sitrustuoksu piristää entisestään ja raikkaan tuoksunsa vuoksi tämä onkin ollut viime päivinä ahkerassa käytössä. Pitää ihon hyvin kosteutettuna ja rauhoittaa. Tätä voi käyttää myös meikin päälle, kunhan muistaa suihkauttaa tarpeeksi kaukaa.


MAYBELLINE BABY LIPS HYDRATE SPF 20

Mielestäni parhaiten kosteuttava Baby Lips, plussaa myös suojakertoimesta. En tykkää olla levittämässä huulirasvaa koko ajan, joten minulle on tärkeää, että voide pysyy kauemmin kuin hetken huulilla. Hydrate luo huulille suojaavan tuntuisen kerroksen, joka pitää huulet kosteutettuna. En muista, että omat huuleni olisivat koskaan palaneet auringossa, mutta tykkään silti varsinkin kesäisin käyttää suojakertoimellisia huulivoiteita. Eipä sitten tarvitse kokea palaneiden huulien tuskaa. 


BAKEL SUNCARE AFTER SUN

Aurinkoisten päivien jälkeen myös vartalon iho kaipaa kosteutusta, jos olet rusketuksen ystävä sen ylläpitämiseksi ihon kosteutus on kaiken a ja o. Omia suosikkejani ovat puhdas aloe vera ja sitten tämä Bakelin ihanuus, joka ei olekaan ihan mikä tahansa after sun vaan se on ladattu täyteen ihoa hemmottelevia aineita. Arvatkaas, mistä tiedän tämän? Joka kesäinen säärten kuivuusongelma hävisi aloitettuani tämän käytön. Taidan alkaa uskoa ihmeisiin... Kesällä säärten iho kuivuu helpommin kuin talvella ja saattaa jopa hilseillä. Tämä ainakin itselläni johtuu siitä, että siisteys syistä höylää ja epilaattoria tulee käytettyä niihin ahkerammin kuin talvella. Tuote on ohutta, joten 150 ml:n tuubi on yllättävän riittoisa. Ei jätä ihoa tahmeaksi. Tuoksu on miellyttävän mieto, olen haistavinani avokadon, oliivin ja jojoban. Tuotetta voi levittää myös kasvoille ja silmänympärysiholle. On pitänyt kasvojeni ihon miellyttävän pehmeänä ja meikin levitys päälle onnistuu helposti, sillä voide jättää mattaisen pinnan, johon meikkivoide tarttuu hyvin. Sisältää mm. jojobaöljyä, joka parantaa ihon elastisuutta, ravitsevaa avokadoöljyä, viilentävää metholia, rauhoittavaa kamomillaa ja Olyel tyrosinea joka pidentää rusketuksen kestoa.


ELIZABETH ARDEN HYDRATION BOOST NIGHT MASK

Mikään ei silti helpota pintakuivaa ihoa yhtä hyvin kuin kosteuttava naamio, jota suosittelen myös palaneelle iholle rauhoittamaan ihoa. Olen pari kertaa elämäni aikana polttanut decolteeni ja siihen parhaiten on auttanut kosteuttavan naamion levitys alueelle. Punoitus on laskenut nopeammin ja ihon kuoriutumiselta on vältytty. 

Elizabeth Ardenin Hydration Boost Maskia suositellaan käytettäväksi illalla ennen nukkumaanmenoa. Naamio lupaa spa-laatua kotioloihin. En tiedä täyttääkö sitä, mutta naamion jälkeen iho on selvästi kirkkaampi, pehmeämpi, kosteutetumpi, tasaisempi ja rauhoittunut. Naamio levitetään puhdistetuille kasvoille ja annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia, myönnän itse pitäväni tätä välillä 20 minuuttiakin. ;) Koostumus on paksuhkon voidemaista ja ainakin oma ihoni imaisee ison osan sisäänsä vaikutusajan kuluessa. Tuoksu on Ardenin tuotteeksi yllättävä, sillä se on hedelmäinen. Pyyhitään pois kasvopaperilla tai huuhdellaan lämpimällä vedellä. Naamio on tarkoitettu erityisesti kuivalle iholle, mutta sopii myös muille ihotyypeille. Itse käytän kosteuttavaa naamiota pari kertaa viikossa tai tarpeen mukaan. Sisältää rauhoittavaa kamomillaa, vitamiinijohdannaista joka tasoittaa ihon sävyä ja tasoittaa juonteita, C-vitamiini kirkastaa ihoa, pehmentävää shea-voita ja kosteuttavaa glyseriinia.

Mitkä ovat teidän suosikkituotteita hellepäivinä?

Osa tuotteista saatu blogin kautta, osa omiani.








  1. Mun suosikkituote nyt helteillä on dödön lisäksi jääkylmä hanavesi tai vaihtoehtoisesti vissy ja kylmä suihku sitten iltaisin, ilman vähän viilennyttyä! :D Tuntuu että kaikki kosmetiikka vaan sulaa pois iholta... :/

    VastaaPoista
  2. Sullahan on upea arsenaali käytössä! Itse tykkään ruotsalaisesta Emma S. -vartalovoiteesta suihkun jälkeen, se on sopivan ohutta kesällä ja tuoksuu ihanalta. Kuivaihoisena selviän jopa ilman vartalotuotteita näin kuumalla ja kostealla ilmalla, vain jalkapohjat kaipaavat illalla rasvausta. Aurinkosuoja on sitten tarpeen mukaan, ja kasvot nyt aina hoidetaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää olla. ;) Oma iho ei tykkää yhtään, jos sen jättää helteellä hoitamatta. Meikki onkin minimaalinen. Kesällä ohuet vartalovoiteet on ihan must!

      Poista
  3. Noi suihkeet on kyllä aivan täydellisiä helteillä. Raikastaa ja virkistää todellla ihanasti.
    Tuo naamio kuulostaa todella hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varsinkin tuo sitrustuoksu, aah... <3 Jos on vähänkään kuivuuteen taipuvainen iho niin suosittelen tuota naamiota lämpimästi.

      Poista
  4. Tuo Artdecon suihke herätti heti mun kiinnostuksen, sillä mun hellepäivien suosikit on ehdottomasti kasvosuihkeet! Postauskin on tekeillään niistä ;) Paljonkohan tuo Artdecon suihke mahtaa maksaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on edullinen, 12,50 € on suositushinta. ;)

      Ooh, mä jään odottamaan sun suihkepostausta!

      Poista
    2. Mitä, niin halpa?! :D Mistä noita Artdecon tuotteita saikaan?

      Poista
    3. Artdecoa saa vaan valtuutetuilta jälleenmyyjiltä, jotka löytyy täältä: http://www.ailaairo.fi/jalleenmyyjat-artdeco

      Poista
  5. Mä en voi edes kosteusvoidetta näillä keleillä käyttää, kun askelkin johonkin suuntaan tai hetkellinen poistuminen tuulettimen edestä aiheuttaa järkyttävän hikoilun. Nyt suihkun jälkeen pitkästä aikaa naamaa kipristeli, joten oli pakko laittaa kosteusvoide naamaan ja jäädä tähän tuulettimen eteen siihen asti kunnes iho on saanut edes hieman imettyä kosteutta itseensä. Tiedän, että kun tästä nousen, niin hikoilu alkaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kannattaa yrittää vaikka iltaisin laittaa yöksi jotain paksumpaa/hoitavampaa voidetta, jos tuntuu, että päivisin ei missään nimessä. Toinen vaihtoehto on kokeilla seerumia, joka on kevyempää kuin voiteet. ;) Mutta joo, tuskin kenenkään naama kiillolta välttyy tällä kelillä. :D

      Poista
    2. Tuota voisinkin kokeilla. Hikoilen mä yölläkin, mutta en niin pahasti kuin päivällä ja näillä helteillä tuuletin puhaltaa sängyn vieressäkin. :)

      Poista
    3. Kokeile ehdottomasti. Meillä on kans tuuletin, mutta oon niin herkkäuninen, että pakko sammuttaa yöksi. Muutama kesä sitten tosin oli niin kuuma, että oli pakko pitää öisinkin, tänä vuonna ei oo lämpötilat kuitenkaan kämpässä onneksi olleet illalla +30. :D

      Poista
    4. En mäkään ole kauhean innostunut siitä hurinasta, mutta tottuu siihen ja parempi se kuin hikoilla tuskissaan :)

      Poista
  6. Niin joo, vartaloa (käsiä ja jalkoja) pystyy kyllä kosteuttamaan, kasvot on se ongelma. :D

    VastaaPoista
  7. Nonniin, kiitos taas.. :D Pakko saada tuo Ardenin naamio. Pikaisella googlauksella näyttäisi olevan akrylaatiton! Oonkin jo pidemmän aikaan etsiskellyt sopivaa naamiota, mutta huonolla menestyksellä. :) Onneksi on kosmetiikkablogit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä alan olemaan aika yllättynyt, että noi Ardenit ei näköjään sisällä akrylaatteja, niitä kun tuntuu olevan nykyisen melkein kaikessa... :D Naamio on ihana ja suosittelen sitä lämpimästi. <3

      Poista
    2. Joo, onneksi jotkut merkit vielä etsii muitakin vaihtoehtoja. Täytyy kyllä ehdottomasti laittaa tilaukseen! Lumenelta en oikeastaan enää edes jaksa katsoa mitään uutuuksia, kun niissä on järestään ollut kaikissa akrylaatteja :(

      Poista
    3. Tosi harmi, että Lumenen kanssa on noin. Tuotteissa olisi kuitenkin kiva hinta/laatusuhde noin muuten. :/

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Imeytyy, jättää sellaisen puolihimmeän pinnan. Eihän sillä toki mitään mattavoiteiden pintaa jää, mutta pintakuivalle iholle loistava.

      Poista
    2. Hinta on 21,90€, löytyy apteekeista tai sitten voi tilata esim. täältä: http://www.cadadia.fi/tuote-osasto/babe/aurinko/

      Poista
  9. Okei, ei paha ollenkaan! Kiitti :)

    VastaaPoista
  10. Yksi sama suosikki meinaan tuo Baby Lipsin huulirasva :)

    VastaaPoista
  11. Juurikin toi sininen baby lips tuntuu jotenkin ehkä ärsyttävän mun huulia. Oon käyttäny sitä muutaman viikon ja sitä saa olla koko ajan lisäilemässä kun se jättää kalvon huulten pinnalle eikä kosteuta ollenkaan. :(

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives