Demonisoivaa voimaa


Pimeää, harmaata, sateista, kylmää... syksy ei ole yhtään "mun juttu". Siksi juuri tällaisina päivinä kuin tänään tarvitsen voimaa, demonisoivaa voimaa, että jaksan siihen asti, kunnes kaunis lumihuntu peittää maan. 

Givenchyn Ange ou Dèmon -tuoksut ovat olleet itselleni rakkaita. Eikä yhtään vähempää sen vuoksi, että Ange ou Dèmon EdP oli häämatkatuoksuni. Asioita, joita omasta elämästään ei vaan unohda. Eikä halua unohtaa.

Viime keväänä Givenchy päätti repäistä, myydä tuoksua vähän erilaisella konseptilla, joka ainakin allekirjoittanutta ihastutti kovasti. En vain halunnut kirjoittaa tuotteesta aiemmin, koska itselleni tämä on täydellinen syksy/talvituoksu, mutta täyteläisten tuoksujen ystävät voisivat käyttää tätä hyvin myös kesällä. Itselleni tuoksusta kesällä kirjoittaminen olisi vaan tuntunut jotenkin väärältä.


Ange ou Dèmon Le Parfum -tuoksupakkaus sisältää yhden tuoksun sijasta kaksi tuoksua. Itse päätuoksun 40ml:ä ja pienen mustan Accort Illicite Parfyymin 4ml:ä. Tarkoituksena on sekoittaa tuotteita keskenään, mutta mikään ei estä käyttämästä niitä erikseen. Koska pakkauksessa mukana tuleva Illicite on ihanan täyteläistä ja voimakasta parfyymia, jolla jo yhdellä-kahdella tipalla saa iholleen tuoksun, joka kestää oikeastaan vuorokauden ympäri. 

Ange ou Dèmon Le Parfumin tunnistaa tuoksusarjaan kuuluvaksi tuoksuksi, mutta omaan nenääni se on pehmeämpi ja täyteläisempi kuin yksikään aiemmista. Se ei ole hyökkäävä vaan lämmin, mystinen, seksikäs, salaperäinen ja voimaa antava. Tuoksu on muiden sarja tuoksujen tapaan kukkais-itämainen. Tuoksussa sekoittuvat jasmiini, mandariini ja myski sekä Illicite Parfyymissa leikittelevät vanilja, patsuli ja nahka. Tiputtamalla iholle ensiksi tipan Illicitea saat esiin voimakkaammin juurikin vaniljan, patsulin ja nahan tuoksut. Minulla Illiciten tipat iholle lisääntyvät sitä mukaan mitä kylmemmäksi ilmat käyvät.

Le Parfumin kesto yksinään iholla on pitkä, itse haistan vaniljaisen pohjan vielä 10 tunnin jälkeen vienosti iholta. Illicite yksinään kestää iholla koko päivän. Kerrostamalla tuoksuja kestoksi saa koko päivän eli yli 12 tuntia. Tätä tuoksua ei todellakaan tarvitse päivän mittaan lisäillä. 


Ange ou Dèmon -tuoksusarjan pullot ovat niin kauniita, että voisin kuvailla niitä vaikka koko päivän. Le Parfumin tuoksupullo on profiililtaan matalampi ja leveämpi kuin aiemmat. Pullojen kaunein kohta on minulle aina ollut takapuolelta löytyvä osa, jossa lasia muotoilemalla on saatu pullolle ikäänkuin selkäranka olkoonkin se sitten enkelin tai demonin. 

Tuoksun takana ovat Luca Sieuzac, joka on suunnitellut tuoksuja mm. Armanille, Carolina Herreralle, Chopardille ja Trussardille sekä Evelyne Boulanger, jonka nenä on ollut apuna Armanin, Van Cleef & Arpelsin ja Jil Sanderin tuoksuille.

Mitä mieltä olette tällaisesta tuoksukonseptista?

Suositushinta:

Ange ou Dèmon Le Parfum 40ml & Accort Illicite 4ml 96,50€

PS. Blogin Facebook-sivuilla on menossa arvonta ke 23.9 asti, jossa kaksi onnellista voi voittaa itselleen lipun I LOVE ME -messuille.

Tuoksu lehdistönäyte. 



  1. Tosi mielenkiintoinen ja kiva, että tuoksumaailmaan saada uusia tuulia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tää on myös tosi kiva ja jännä idea. :)

      Poista
  2. Nevöhööd kuullu tästäkään.. Mä oon niin actionhenkinen, että en jaksais säätää tai siis sekoitella. Pullo on ihana ja tavallaan kuitenki kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no ei tässä kovin kauaan nokka ns. tuhise, kun tän tekee ja toki näitä voi käyttää ihan yksinäänkin. :D

      Poista
  3. Oiiiii! Mulla on itellä ollu ton tuoksuperheen kaks tuoksua aiemmin. Ne on siis niin ♡ Vaikka varovainen niiden annostelun kanssa sai olla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne on, mulla on myös pari aikaisempaa tuoksua ja lukeutuu ihan mun suosikkeihin. <3

      Poista
  4. No on kyllä mielenkiintoinen idea. Ja tuoksut kuulostaa sekä yhdessä että erikseen just sellaisilta, mistä tykkään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi ihana tuoksu varsinkin just nyt. <3

      Poista
  5. Ihan huippuja nämä kirjoittamasi tuoksukuvaukset! Tätä täytynee käydä nuuhkimassa jossakin...

    VastaaPoista
  6. Hauska idea ja tosiaan, pullo kaunis kuin veistos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, vaikka tuo parfyymi yksinäänkin on aivan ihana. Pullot on kyllä sellaisia joihin en varmaan koskaan kyllästy.

      Poista
  7. Onpahan mielenkiintoinen tuoksu. Saako tätä vielä kaupoista, ainakin haluan tuoksutella vaikka vahvojen tuoksujen ystävä olen harvoin. Mutta joskus sellainenkin tuoksu kolahtaa. Tuo tuoksumuisti on kyllä uskomaton juttu, voi palata vaikka kuinka monen kymmenen vuoden taakse. :)

    Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis kyllä saada, ei ollut mikään kausituoksu. Ainakin Stocka ja Sokos myy Givenchya. :)

      Ihanaa tiistaita Tiia! <3

      Poista
  8. Ooh! Mielenkiintoinen! vanilja on lempituoksuni, tästä tykkäisin varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on selvästi voimakkaiten vanilja esillä.

      Poista
  9. Oooh, niin kaunis tuo pullo. <3

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives