pHformula – Näkyviä tuloksia


Olen viimeisen puolen vuoden aikana käynyt pari kertaa tutustumassa pHformula-hoitoon, joka rantautui Suomeen vuosi takaperin. Kun kuulin konseptista pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltani, kiinnostuin asiasta välittömästi. Kyllä, hemmottelevat kasvohoidot ovat kivoja, eihän siitä mihinkään pääse. Niissä rentoutuu mukavasti, ihon heleyttä ja hyvinvointia voi säännöllisillä hoidoilla kivasti parantaa, mutta entäs jos haluaakin kunnon tuloksia, jotain radikaalimpaa? Itsehän en valitettavasti ollut tähän asiaan paras "koekaniini", koska oma ihoni on melko hyvässä kunnossa, mitä nyt pientä pintakuivuutta ja pieniä näppyjä silloin tällöin ilmestyy. Ikääkin on vasta se piirun verran alle neljäkymmentä, jolloin ne ikääntymisen merkitkään eivät ole päässeet vielä kovin pahasti jylläämään ja niitä ryppyjä on tasan yksi suurempi otsassa. Mutta te joiden ihossa on oikeasti näkyvää parannettavaa, kuten aknea, arpia, ikääntymisen merkkejä, pigmenttimuutoksia, atooppista ihottumaa, rosaceaa jne. kannattaa olla kuulolla, sillä parin käyntikerran ja kotihoitotuotteiden testailun jälkeen uskon vahvasti, että tästä hoitomuodosta saattaisi olla hyötyä juuri teille. Sillä jopa omassa hyväkuntoisessa ihossa huomasin selvän eron hoidon jälkeen.

Mikä pHformula sitten on? Se on ihon pinnoitushoito, jota kuvaillaan uuden sukupolven kuorintamenetelmäksi. Tarkoitus on happopinnoituksella eheyttää ihoa ja korjata sen toimintahäiriöitä. Hoito perustuu ihon pinnan uudelleen aktivoimiseen eli pinnoittamiseen kuorinnan sijaan. Se on yhdistelmä kosmeettista ja lääketieteellistä ihonhoitoa. Kuorintahoidoillahan pyritään poistamaan ihosolukkoa, mutta pinnoitushoidot taas aloittavat ihosolujen kiihtyvän uudistumis- ja korjaantumisprosessin. Ikäänkuin annetaan vinkkejä iholle, miten toimia oikein. Hoitoja on viittä erilaista, mutta niitä voidaan myös yhdistellä ihon eri alueille tarpeen mukaan. 

C.R

Punoittavalle ja herkistyneelle iholle, vahvistaa ihon toimintakykyä ja hillitsee ihon ärsytysreaktiota.

A.C.N.E

Nimensä mukaisesti hoito akneen taipuvaiselle iholle. Puhdistaa, normaalisoi ihon toimintaa ja hillitsee sekä ehkäisee ihossa olevia tulehduksia.

A.G.E 

Hoito sopii ikääntyvälle iholle. Silottaa ikääntymisen merkkejä ja aktivoi ihon toimintaa.

M.E.L.A

Apua saadaan pigmenttimuutoksiin ja kirjavan sävyiselle iholle. Hoito supistaa myös ihohuokosia ja tekee siitä napakamman tuntuisen.

V.I.T.A.C

Kirkastava ja raikastava hoito soveltuu lähes jokaiselle ihotyypille. C-vitamiinipinnoitus on nopea, miellyttävä ja tehokas. 

Hoitotasoja on kolme, joista kolmostasoa voi suorittaa ainoastaan lääkäri. Tällä hetkellä Suomessa ei vielä ole hoitoa suorittavaa lääkäriä (toivottavasti tulevaisuudessa on), mutta koulutetut kosmetologit suorittavat ykkös- ja kakkostason hoitoja kautta maan. Hoidot ovat sen verran tehokkaita, että kosmetologeja koulutetaan tekemään hoitoja asteittain, joten jokainen aloittaa ykköstasolta, kun homma on hallussa, siirrytään kakkostasolle. Ykköstasolla kosmetologi hallitsee miedoimmat hoitotuotteet, kun taas kakkostasolla on myös hallussa keskivahvat hoitotuotteet. Tämä on tärkeää, sillä hoidossa käytettävät tuotteet ovat voimakkaita happoja. Tätä ei kannata säikähtää, sillä jokaiselle asiakkaalle tehdään aina jokaisella hoitokerralla aluksi herkkyystesti, joka määrittelee ihon senhetkisen kunnon, reaktio- ja tuntoherkkyyden. Tässä ei myöskään tarvitse pelätä kuuluisaa Samantha-kohtausta Sex and the Cityssa, sillä voimakkaista hapoista huolimatta ihoa ei ole tarkoitus kuoria vaan pinnoittaa. 

Hoidot eivät ole hemmottelua, vaikka niitä voidaan yhdistää kasvohoidon muihin osiin, jos kosmetologi näin haluaa. Itse hoito on hyvin yksinkertaista. Minulle suoritettiin A.G.E -hoitoja. Iho puhdistetaan ensin huolellisesti ja lopuksi puhdistus viimeistellään vahvalla alkoholiliuoksella, joka desinfioi ihon hoitoa varten. Sen jälkeen levitetään tämä herkkyystesti (S.P. Complex), joka jo ainakin omalla ihollani tuntuu hieman nipistelevältä. Se ei satu, mutta tunne ei ole mikään miellyttävä. Tässä vaiheessa kosmetologi kyselee koko ajan tuntemuksia, yleensä oma "inhottavuusaste" kerrotaan sanomalla se numeroina 1-10, tästä hyvin voi päätellä, jos tuntemukset eivät ole enää siedettäviä. Hoito pyritään aina suorittamaan niin, että nuo epämieluisat tuntemukset pysyisivät siedettävinä ja tämän vuoksi onkin asiakkaan hyvä kertoa ihan rehellisesti ne omat tuntemukset. Tämän jälkeen aletaan tekemään pintoja. Happoja pyyhkäistään iholle ihan vain jättimäisellä vanupuikolla yksi kasvojen osio kerrallaan, samalla varmistaen asiakkaan tuntemukset. Itsellä heti levityksen jälkeen oli eniten pistelyä ja polttelua. Yleensä pääsin asteikolla 5-6, sen enempää en tuntemuksia kokenut. Nipistely ja polttelu kuitenkin laskee tosi nopeasti levityksen jälkeen ja yleensä siinä vaiheessa, kun kaula oli käsittelyssä, oli kasvoilta tuntemukset laskeneet yhteen. Hoitoa tehdessä kosmetologi koko ajan tarkkailee, miten asiakkaan iho reagoi. Ihon ei kuulu punoittaa. On jotenkin jännä tunne, että itse tunnet polttelua ja silti iho ei punoita, paitsi jostain kohti vähän. Jos iho on ottanut hoidon hyvin vastaan, voidaan tehdä toinen pinta. Tämä toinen kerta tuntui itsellä ensimmäistä enemmän ja minulle ei esimerkiksi kummallakaan hoitokerralla tehty enää kolmatta pintaa. Tämä useiden pintojen teko on tyypillistä juurikin tälle A.G.E -hoidolle.


Hoidon jälkeen ihoa ei enää puhdisteta vaan hapot jäävät vaikuttamaan iholle. Päälle lisätään runsaasti kosteuvoidetta ja aurinkosuojaa, joka on mielellään vähintään SPF 30. Hoidon jälkeen ei saa ottaa aurinkoa kymmeneen päivään ja ulkona ollessa on käytettävä kunnon suojakertoimia. Muita kuorintoja ja saunaa on myös välteltävä parin vuorokauden ajan. Joten Suomessa näiden hoitojen ottamiseen parasta aikaa on syksy ja talvi. Hoidot räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan, esim. itselleni suositeltiin neljää hoitokertaa, jotka olisi voinut tehdä ihan 10-21 päivän välein. Esim. aknehoidoissa iho saattaa tarvita enemmänkin lepoaikaa. Näissä kuitenkin toimitaan aina tilanteen mukaan. 

Vaikka itselleni tehtiin A.G.E -hoitoa, katsottiin, että minulle sopivampia ihonhoitotuotteita kotiin jatkamaan hoidon vaikutuksia ovat C.R -tuotteet, jotka sopivat siis herkistyneelle ja ärtyneelle iholle. Tuotteisiin ei ole lisätty hajusteita. Ne ovat omaan nenääni hajusteettomia niin kuin koko hoito, joten tämä sopii myös tuoksuyliherkille. Hoitoja tekevillä liikkeillä on myynnissä kotihoitopakkauksia, joilla kannattaa jatkaa ihon hoitamista kotona hoitojen välillä ja näin saada kaikki tehot irti hoidoista. Esim. sarjan puhdisgeeli on kaikille yksi ja sama, samoin P.O.S.T korjaavavoide. Itse kosmetiikkabloggarina en tietenkään muiden tuotteiden testailujen vuoksi voinut käyttää koko tätä aikaa saamiani tuotteita. Mutta käytin niitä ainoina tuotteina kaksi viikkoa hoidon jälkeen ja kaivoin tuotteet uudestaan esille viikkoa ennen toista käyntiäni, jonka jälkeen olen jatkanut myös hoitoa pHformula -tuotteilla.


Ensimmäinen käyntini tapahtui huhtikuun alussa, jolloin ylläolevat kuvat on otettu. Saatte ihailla meikitöntä naamaa. ;) Ihoni oli tuolloin tosi hyvässä kunnossa, jotain pientä näppyä kasvojen sivuilla, mutta muuten olin tuolla hetkellä tosi tyytyväinen ihooni ja radikaalilta tuntuva hoito jopa vähän pelotti. Kuvasta kuitenkin näkee, että talven jälkeen hyvästä hoidosta huolimatta, iho oli samea ja harmaa. Pientä punoitusta myös nenänpielissä ja leuan alueella. Keskimmäinen kuva on otettu heti hoidon jälkeen. Kaikesta nipistelystä ja polttelusta huolimatta iho oli melko rauhallinen, kaula otti hieman tuosta yhdestä kohdasta nokkiinsa ja posket punoittavat minulla tosi helposti, mutta tuokin punoitus laski parissa tunnissa. Muutenhan iho näyttää tosi hehkuvalta. Joten ihan hyvillä mielin kipitin junaan hoidon jälkeen. En tarvinnut aurinkolaseja. ^_^ Viimeinen kuva on otettu viikko hoidon jälkeen. Hyväkuntoisessa ihossa on aika vaikea nähdä hoidon vaikutuksia tai saada ne kuviin näkyviin. Iho on kuitenkin mielestäni selkeästi kuulaampi ja tasaisempi, ensimmäisessä kuvassa oleva harmaus on poissa. Lisäksi ne kaikki pienet näpyt jäivät sinne hoitopöydälle. Ihaninta oli kuitenkin se ihon tuntu, mikä näissä kuvissa ei näy. En muista milloin ihoni oli ollut niin pehmeä ja sileä kuin pari viikkoa hoidon jälkeen. Mikä tahansa meikkivoide levittyi kuin unelma ihon päälle. Ei kuivia ihonriekaleita ja jotenkin kokonaisvaikutelma oli tosi fresh. Taisin olla tuolloin tosi paljon ilman meikkiä, koska en halunnut peittää hehkuvaa ihoani. Erikoisinta oli kuulla monelta ihmiseltä eräässä lehdistötilaisuudessa pari viikkoa hoidon jälkeen kuin hehkuvalta näytin. Myhäilin itsekseni salaa, koska tiesin kyllä tähän syyn. 

Monet varmaan miettivät miten ihon palautuminen sitten sujui, sitähän kuitenkin käsiteltiin hapoilla. Ensimmäiset 2-3 päivää iho oli todella kaunis ja kuulas, jopa sellainen pinkeä. Ei kuitenkaan epämiellyttävän tuntuinen, päinvastoin olisin voinut juhliin mennä. Rasvaa sai laittaa varsinkin yöksi huomattavasti paksumman kerroksen kuin yleensä. Hoitoa tehdessä sain pienen kohouman siihen ainoaan otsajuonteeseeni ja minua varoiteltiin, että siitä kohdasta saattaa myöhemmin ihoa hieman kuoriutua, niin kävikin. Neljäntenä päivänä hoidon jälkeen otsa hieman hilseili pieneltä alueelta. Otin ohjeiden mukaan kuorinta-ainetta, pyörittelin sitä hetken otsalla, huuhtelin ja pyyhin kostealla pyyhkellä ja se oli siinä. Tämän neljännen päivän jälkeen alkoi myös katoamaan se "pinkeys" ja iho tuntui ja näytti päivä päivältä paremman näköiseltä. Sanoisin, että hoidon vaikutukset näkyivät melkein pari kuukautta. Tämä sai kyllä miettimään, mitkä tulokset olisivat olleet, jos olisin pystynyt menemään toistamiseen heti muutaman viikon päästä. Aikataulut ei vaan natsanneet ja toinen käynti jäi syksyyn. Kesän aikana hoidon ottaminen ei ollut itselleni vaihtoehto, koska tykkään ottaa sitä hyvää-pahaa aurinkoa.

pHformula hoitojen hinnat vaihtelevat n. 70-110 euroon. Yli satasen menevissä hoidoissa käsitellään myös kaula ja decoltee. Perushinta kasvoille taitaa olla n. 70-90 euron välillä hoitolasta/hoidosta riippuen. 

pHformula Finlandin Facebook-sivuilla on mm. kuvia siitä millaisia tuloksia suomalaiset hoitolat ovat saaneet aikaiseksi. Kansainväliset nettisivut löytyy täältä.

Kiinnostaako tällainen tehokas hoito?

Hoito ja tuotteet saatu blogin kautta.



  1. Kiinnostaa!! Mä rakastan hemmottelua, mutta kasvoilleni haluan nykyään tuntuvaa tulosta. Tuosta sarjasta ja hoidoista en ole kuullut, mutta käyttökokemus kuulosti mielenkiintoiselta. Minähän tarvitsen edelleen hoitoja sekä hormoniakneen (onneksi enää arpia, hormonimuutokset jo hoidettu) että pigmenttimuutoksiin.

    Mä olen hoidattanut kasvoja mikrohionnalla, jossa iho "imuroidaan" voimakkaasti. Sarjahoitona hyvinkin toimiva. Joskus olen testannut myös happohoitoja, jotka toisin kuin kerroit, sai mun naaman loistaan kun Petterin punakuono. Kyse ei siis ollut tästä PH-sarjasta. Siitä jäi jonkinlainen kammo, vaikkakin iho palautui aika nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kuulostaa noi sun happohoidot rajuilta. :o Tää tosiaan on tehokas, mutta niin kuin kuvista näkee, paranemisaikaa ei ole. :)

      Olenkin kuullut tuosta mikrohionnasta, mutta mulle ei ole koskaan tehty sitä, monia muita laitteita on kyllä käytetty. Taitaa oikeasti olla niin, että jos noista kasvohoidoista jotain oikein näkyviä tuloksia haluaa niin käytössä pitää olla jotain mekaanistalaitetta tai sitten tosi vahvoja aineita. Muutenhan se vaan on hemmottelua ja ihon kunnossapitoa. :) Ihanne tilanne varmaan olis se, että pystyis kerran vuodessa ottaan tällaisen tehokuurin ja sitten siinä väliajalla käydä ainakin kerran hemmoteltavana. ;)

      Poista
  2. Kiinnostaa, varsinkin jos iholleni käy samanlainen räjähdys kuin viime talvena. Samaan aikaan näppyjä ja kipeitä, tulehtuneita huokosia ja atooppista ihottumaa. Kamala yhdistelmä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä tosi inhottavalta yhdistelmältä. :( Tää olisi kyllä ollut tuolloin erinomainen hoito, koska tällä pystytään hoitamaan niitä kaikkia ja tosiaan paikallisesti voidaan hoitaa niillä aineilla, mitä just se kohta tarvii tai tehdä sopivat coktailit. :) Itse tosiaan ihan hyväihoisena oon ollut noista tuloksista ihan fiiliksissä, koska iho on vaan niin pehmeä ja sileä, sitä samanlaista hehkua ei ole myöskään muilla keinoin tähän asti tullut.

      Poista
  3. Kiinnostaa. On kiva nähdä hoidon tulokset omin silmin. Eikä kihelmöintikään haittaa. Tästä tuli mieleen toinen sarja Retipalm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, ei pienet kihelmöinnit tai polttelut haittaa, jos tulokset näkee omin silmin. Lisäksi mua viehättää tässä kuitenkin se ajatus, että ihoa ei rikota vaan sille lähetellään viestejä miten toimia. :)

      Poista
  4. Tää vois olla just semmonen hoito, josta mun iho hyötyis tosi paljon. Hintakin on yllättävän halpa, siihen mitä kuvittelin sen olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan mikään hirmuhintainen hoitokerta kasvoille on 70-80€ riippuen hoitolasta, sitten kasvojen käsittelyn yhteydessä saa kaulan ja decolteen käsittelyn samassa yleensä n. 25€:n hintaan, kun se erikseen käsiteltynä maksaa n. 40€. Tietenkin hinnat on vähän hoitolakohtaisia. :)

      Poista
  5. Näyttää kyllä hyvältä. Olisi kyllä kiva kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on oikeasti sellainen hoito, että ymmärrän, jos tähän jää koukkuun. Sen verran paljon huomasin omassa suht hyväkuntoisessa ihossa eroa. Noi kotihoitotuotteet ehdottomasti tuki hoitoa, koska myös ne sisältävät kaikkea kevyesti kuorivaa, mutta ovat silti hellävaraisia. :)

      Poista
  6. Tämä kuulostaa sellaiselta, jota minun ihoni kaipaa. Tuntuu, että kasvojen, kaulan ja decolteen alue on ihan tukossa. Itse en oikein perusta tavallisesta kasvohoidosta, vaikka se onkin kivaa. Niistä ei vaan ole sanottavaa hyötyä omalle iholleni. Nyt vaan ottamaan selvää, missäpäin Turkua näitä tehdään. Hintakaan ei kuulosta pahalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää olis kyllä varmasti sun juttu, tällä saa just hyvin sitä tasaisuutta ihoon. Ne pienet röhelöt mitä itsellä oli tolla kasvojen sivuilla lähtivät milten kaikki ihan ekalla kerralla pois. Ihon pinta tasoittui tosi paljon. Kannattaa vaikka kysellä täältä: info@benecom.fi Missä on sua lähin pHformula paikka. :)

      Poista
  7. Vitsi kirjoitit tästä hoidosta kattavasta ja niin hyvin, että saatan jopa harkita hoitoa, koska ihoni on epämääräinen. On ollut jokin periaatteellinen seikka, miksi en ole koskaan käynyt muissa kuin hemmottelevissa kasvohoidoissa. Ehlä se on sitten sitä pelkoa, että hoito sattuu..

    Couperosa ja näpyt ja ihon epätasaisuudet ja vielä mainitsemasi harmaus, olisihan se mukavaa että kaikkiin niihin saisin helpotusta.

    Harkintamyssy on tiukasti päässä.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää satu ollenkaan. Aavistuksen vaan nipistelee ja tekijät pitää kyllä hyvää huolta, ne on koulutettu hyvin työhönsä. :)

      Tässä hoidossa eniten koukkuun jää siihen, että ihossa huomaa heti niin valtavan eron. Esim. itseltä pienet epäpuhtaudet jäi saman tien sinne hoitopöydälle ja seuraavana aamuna kohdat näyttää siltä kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Tuota ihon epätasaisuutta, mitä itselläkin oli eli punaisuutta varsinkin leuan alueella tasoittaa tosi hyvin.

      Ihanaa viikonloppua Tiia! <3

      Poista
  8. Mäkin yllätyin, ettei hinta kuitenkaan mikään kova, olisin voinut kuvitella summan olevan kolminumeroinen ja alkavan kakkosella :D Voisin kuvitella minunkin ihon tästä hyötyvän, vaikka pahin kukkiminenkin on ohi, niin leukalinjaan on kyllä jäänyt pigmenttimuutoksia näppyarvista, jotka näkyvät tietyssä valossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosiaan edullinen hoito, toki siitä sitten sarjana otettuna hieman kertyy enemmän, mutta tosiaan tulosta saa jo heti ekalla kerralla, jos tilanne ei oo ihan älyttömän paha. Varmaan suht edullinen hinta johtuu siitä, että tää on nopeasti tehty. Aikaa puhdistuksineen ei kulu kuin vajaat 30 minuuttia, ei sitäkään.

      Poista
  9. Tämä kyllä alkoi kiinnostamaan kovasti. Minulle on tehty couperosa suonien polttamista (diadermia), joten kipuun olen tottunut ja kestän kyllä polttelut ja kirvelyt. Josko tuo auttaisi siihen couperosaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoito kyllä tasoittaa tosi kivasti ihon sävyä jo yhdellä kerralla. No sithän tää hoito ei tuntuis sulla missään! ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives