Shiseido Ultimune – Tehotiiviste


Tehotiiviste oli itselleni vielä pari vuotta takaperin täysin tuntematon käsite, siitä huolimatta, että ihonhoito on kiinnostanut erityisesti ja olen aina koittanut pysytellä ajantasalla uusimmista innovatiivioista.  Kaikki kuitenkin muuttui, kun kokeilin Ella Bachèn Actimixia, joka vakuutti minut näiden tehotiivisteiden hyödyllisyydestä ihonhoidossa. Itse tykkään käyttää tällaisia tuotteita aina kuuriluontoisesti, mutta esim. Sensain Essence ja tämä Shiseidon Ultimune Power Infusing Concentrate ovat tarkoitettu ihan jokapäiväiseen käyttöön vahvistamaan ihoa. 

Shiseido on yksi maailman vanhimmista ihonhoitosarjoista. Yrityksen perusti Japanissa apteekkari Arinobu Fukuhara jo vuonna 1872. Joten tuosta tapahtumasta on kulunut aikaa miltein 150 vuotta, mikä on kyllä ihonhoidon historiassa hurjan pitkä aika. Tänä päivänä Shiseido onkin maailman viidenneksi suurin kosmetiikkayritys. Shiseidon lähtökohtana on yhdistää itämainen estetiikka länsimaiseen tieto-taitoon ja edistyksellisyyteen. 

Ultimune Power Infusing Concentrate lanseerattiin Suomessa vuosi sitten. Tuotteen ideana on suojella ihoa aikaa, altistumista ja stressiä vastaan. Näin ollen ikäänkuin luoda sille vahva immuniteettisuoja haittatekijöitä vastaan. Tehotiiviste kosteuttaa, tehostaa ihon puolustuskykyä ja pyrkii aktivoimaan kollageenin tuotantoa. Tuloksena on sileämpi, pehmeämpi ja juostavampi iho. Tuote sopii kaikille ihotyypeille ikään katsomatta. 


Power Infusing Concentrate on pakattu ylelliseen punaiseen liukuvärjättyyn lasiseen pumppupulloon, joka on muotoiltu kaarevaksi, jonka vuoksi siitä saa käytössä tukevan otteen. 

Tuotetta käytetään puhdistetulle iholle 1-2 pumppauksen verran ennen muita tuotteita. Itse tosin olen käyttänyt tehotiivistettä myös yksinään meikin alla, kun ihoni ei ole tuntunut kuivalta, koska tuote jättää otollisen pinnan tasaiseen meikin levitykseen.

Koostumus on seerumimaisen ohutta. Tuoksu on todella mieto tai sitä ei oikeastaan ole. Tuote imeytyy välittömästi ihoon, sillä se ei tunnu lainkaan rasvaiselta vaan todella kevyeltä ja raikkaalta. Ihon pinta jää sileän, kimmoisan ja pehmeän oloiseksi. Meikki levittyy päälle todella hyvin ja kasvot pysyvät päivän mittaan normaalia kauemmin kiillottomana. Tehotiiviste sisältää alkoholia, mitä aluksi vähän pelästytti, että mitä oma pintakuiva iho siitä pitää, mutta parin viikon käytön aikana en ole havainnut, että tämä olisi kuivattanut ihoani sen enempää. Luulen, että tuo alkoholi on se juttu, miksi kasvot eivät ala päivän aikana kiiltelemään normaaliin tapaan, varsinkin, jos tuotetta käyttää yksinään. Luulen, että tämän vuoksi tuote varmasti sopii erinomaisesti myös rasvoittuvalle iholle. 

Oma ihoni on melko hyvässä kunnossa ja reilun parin viikon aikana en huomannut ihossani mitään suurempia muutoksia. Tiedän, että tuotteella on paljon faneja, sillä se nousi hitiksi heti ilmestymisen jälkeen. Monet ovat kehuneet varsinkin tehotiivisteen kiinteyttävää vaikutusta, sekä sen kykyä häivyttää ja pienentää ihohuokosia pidempiaikaisessa käytössä. Joten jään odottelemaan näitä vaikutuksia ja raportoin vaikka tuotteesta lisää, kun saan käytettyä pullon loppuun. 


Onko Shiseidon tuotteet teille tuttuja? Käytättekö tehotiivisteitä?

Suositushinnat:
Shiseido Power Infusing Concentrate 30ml, 89,90€
Shiseido Power Infusing Concentrate 50ml, 125€

Tuote lehdistönäyte.







  1. Kaikki mahdolliset tehotiivisteet, öljyt ja seerumit on kyllä <3 Niistä huomaa mielestäni vaikutukset tosi nopsaan, ei tarvi odotella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Toisista saattaa huomata ihan 2-3 päivässä. :)

      Poista
  2. Onpa kauniit kuvat. Tuo ei kuulosta hullummalta lainkaan. Voisi kokeilla näin syksyllä, kun ei nuo lämmitykset ole vielä päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kauniista pullosta on helppo ottaa kauniita kuvia. :)

      Poista
  3. Ei tarvitse kuin nähdä tuo pullo ja voin huokaista syvään, tiedän että tuo on aivan ihanaa <3 <3 Tässä tapauksessa sen vain näkee jo päälle. Aivan ihania kuvia .<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo on kyllä oikea näköhermojen karkki, livenä vielä kauniimpi. Näissä kuvissa ei tullut edes näkyviin se makee kaareva muotoilu. <3

      Poista
  4. Ihanat kuvat taas kerran <3 Itsellä tällä hetkellä käytössä juurikin tuo Sensain Essence ja Supermoodin One minute facelift.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina. <3 Sitä Supermoodin Faceliftiä en olekaan kokeillut, mutta se silmänympärysseerumi on suosikkejani. :)

      Poista
  5. Hei tää kuulostaa mielenkiintoselta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää on, katsotaan, kun saan käytettyä pullon loppuun. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives