Ginger Pop


Kun seurailen aika tarkastikin kosmetiikkamaailmaan tulevia uutuuksia, saan toisinaan kehitettyä itselleni jostain tuotteesta aina silloin tällöin suoranaisen pakkomielteen. Yleensä tuote on paljon ulkolaisissa tai suomalaisissa blogeissa kehuttu tuote, sellainen missä on jo heti ilmestymisensä jälkeen ainesta klassikoksi. Yleensä pakkomiellettä vielä ruokkii se, että tuote on hieman vaikeammin saatavilla. 

Ensimmäiset Cliniquen Cheek Popit taisivat tulla myyntiin yli vuosi sitten. En silloin innostunut niistä sen ihmeemmin, mutta viime keväänä hinku saada oma Cheek Pop oli jo kasvanut niihin mittoihin, etten oikein tiennyt miten päin olisin ollut. Tietenkin oli niin tyypillistä omaa tuuriani, että eipä ollut Cheek Popia saatavilla ainakaan tuolloin Suomesta. Tämä kyllä vähän kummastuttaa minua, kyseessä on kuitenkin käsittääkseni yksi tämän hetken hittituotteista Cliniquella. Turhauduin ja unohdin koko tuotteen kesän ajaksi, kunnes mieheni ilmoitti kuukausi takaperin lähtevänsä laivalle. Minähän aloin sitten heti epätoivoisena plaraamaan netistä Tax Free-kuvastoa läpi, josko siellä olisi jotain minua kiinnostavaa. No olihan siellä, hinnastossa komeili Cheek Popit. Jee! Olin jo aiemmin keväällä arponut, että haluaisin aloittaa homman joko 01 Ginger Popilla tai 02 Peach Popilla. Vaikka Ginger Pop on ulkomuodoltaan hyvinkin ruskea, päätin ottaa sen, koska se näytti netin syövereissä olevissa kuvissa ihanan persikkaiselta. Ei ollenkaan sellaiselta, minkälaisen värin voisi kuvitella olevan napin perusteella.


Clinique Cheek Pop on siis poskipuna. Joka hurmaa ainakin minut jo pelkällä ulkomuodollaan. Ei kai kukaan voi olla tykästymättä päivänkakkarakuvioiseen poskipunaan? Cheek popin koostumus on todella pehmeää, sillä saa hentoa jälkeä ja kerrostaessa myös voimakkaampaa. Tosin tämä Ginger on ainakin niin pigmenttinen, että tämän kanssa saa olla jopa varovainen, ettei tule yliannostusta. Puna levittyy poskille pehmeästi ja tasaisesti. Pysyvyys on todella hyvä, Ginger pysyy poskilla helposti koko päivän. 

Sävy on kauniin voimakkaan persikkainen, ohuesti laitettuna hyvinkin luonnollinen. Omalla kellertävällä iholla tämä on hitti. Sävy on juuri se mitä haluan, sillä viime aikoina olen jostain syystä kiertänyt pinkit poskipunat kauempaa, ne eivät tunnu niin omalta.


Cheek Popeja voi siis ostaa laivoilta tai ainakin Viking XPRS:lta, lisäksi tilaaminen onnistuu kätevästi ainakin Feeluniquen tai Bootsin kautta. Feeluniquelta tilatessa kannattaa huomioida mahdolliset tullit (jotka saa kyllä takaisin) ja Bootsilta syntisen kovat postikulut. ;)

Muita Cheek Popeihin ihastuneita?



  1. Tuossa on niin kaunis pinta, että eihän tuota malttaisi vallankaan käyttää. Sehän on kuin kaunis koru. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin vähän samaa, onneksi toi kuvio ei ole pelkkä pintaraapaisu, niin luulen, että se tulee säilymään käytöstä huolimatta melko pitkään. :)

      Poista
  2. On kyllä aivan ihana! Näissä vaan se, miten punan raaskii rikkoa ja alkaa käyttämään. En ole osannut saada niitä tulleja takaisin, en toisaalta ole jaksanut nähdä vaivaa. :)

    Kivaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just mietin eka samaa, mutta annoin sitten mennä. Tuo kuvio on onneksi enemmän kuin pintaraapaisu, joten luulen, että se säilyy aika pitkäänkin, käytöstä huolimatta. <3

      Ihanaa maanantaita Tiia! <3

      Poista
  3. Nuo ovat niin kauniita ♡.♡ Voisikohan syy olla huonoon saatavuuteen täällä se, että noi on sitten muualla niin suosittuja, ettei tänne niitä tule kuin joskus ja jouluna? Muuten kyllä hassua, noissa on hitti-must have-tuotteen fiilistä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti, nää on vähän samanlainen hitti kuin Chubby Sticksit aikoinaan. Koostumus on tosi erilainen kuin poskipunissa yleensä, sellainen jännän kermainen, mutta ei kuitenkaan voidemainen.

      Poista
  4. Oi, kuinka kauniin näköinen! Itsellä ei ole kokemusta näistä.

    VastaaPoista
  5. Tosi söpö, ja itsellekin tuli aiemmin sellainen pakko-saada -tunnelma. Ihmettelin, miksei niitä näkynyt kaupoissa, vaikka ulkomaisissa blogeissa niin ihasteltiin. Tuo kuvio säilyy varmaan aika pitkään, koska laatikoissasi saattaa olla muutama muukin poskipuna vielä käyttökunnossa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, ihan väärin, että suomalaiset on jätetty tästäkin ihanuudesta syrjään. :/ No ehkä siihen tulee muutos, toivon niin. Hintakaan ei kuitenkaan ole mikään paha, laivalla 26 euroa.

      Poista
  6. Niin kaunis, että kuinka sä edes raaskit tuohon koskea?

    VastaaPoista
  7. Onpa uskomattoman kaunis! Ystävä on menossa Viking Gracelle, taitaa sittenkin olla ostoslistalle jotain. ;)
    OutiS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Parhaita ovat aina nämä, jota ei muuten saisi. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives