Klassikot osa 24 – Light Blue


Vaikka minulla on ihan kiitettävän kokoinen tuoksuvarasto, se sisältää yllättävän vähän klassikkoja. Klassikolla tarkoitan sellaisia tuoksuja kuin Chanel 5, YSL Opium, Jean Patou Joy, Guerlain Shalimar, Nina Ricci L`Air Du Temps jne. Syy on ihan yksinkertainen, jostain syystä suurin osa noista klassikoista ei hivele nenääni, ne tuoksuvat minulle ennemminkin siltä, mitä mummoni olisi voinut käyttää. Sen sijaan uudemmista niin ikään jo klassikoiksi luettavista tuoksuista löytyy monia suosikkeja, jotkut ovat niistä niin rakkaita, että ostan mahdollisimman nopeaan uuden pullon, kun vanha loppuu. Yksi tälläinen on vuonna 2001 julkaistu Dolce & Gabbanan Light Blue

Muistan vieläkin todella hyvin sen hetken, kun haistoin tuoksua viisitoista vuotta sitten ensi kertaa. Olin aivan varma, etten pitäisi siitä, koska tuoksu on niitä raikkaita sitrusmaisia tuoksuja, jotka eivät yleenä kovinkaan paljon kolahda minuun. Olen kuitenkin vuosien aikana oppinut huomaamaan, että jos sellainen kolahtava sitrustuoksu löytyy, se jää varastoihin pysyvästi ja palaan tuoksuun aina uudestaan varsinkin keväällä ja kesällä. 


Light Blue on mielenkiintoinen sitrustuoksu. Siinä tuoksuu samaan aikaan raikas merituuli, kirpeä sitruuna, pirteä vihreä omena ja kissankello. Raikkautta pehmentää tuoksun myskinen ja puinen pohja. Light Blue on tuoksu, josta tulee mieleen lapsuuden kesät, vaikka tuoksua ei silloin ollut olemassakaan. Ne hetket, kun vaatimalla vaadin saada istua yksin veneen nokassa uimarannalta kotirantaan ajaessamme, koska viimassa hiukset kuivuivat parhaiten. Heti kun laitan tätä tuoksua ja pistän silmät kiinni, olen takaisin siinä veneen nokassa, jossa viima painaa kasvojani vasten. Tunnen kun hiukseni hulmuavat. Jostain kaukaa haistan mäntyjen tuulen mukana tulevan tuoksun. Tuijotan ryppyisiä sormiani ja mietin, miksi kesä ei voisi jatkua ikuisesti. Light Blue tuoksuu kesältä.

Alkutuoksussa on sitruunaa, vihreää omenaa, mäntyä ja kissankelloa. Hauskaa on, että minä haistan tuon kissankellon tässä aivan selvästi. En tiedä oletteko koskaan haistaneet kissankelloa, mutta siinä on sellainen hieman kirpeä niittyinen haju. Sydäntuoksun täyttää klassinen ruusu, joka ei tule mielestäni tuoksussa kovinkaan vahvasti esiin. Joten uskallan suositella tuoksua myös sellaisille, jotka yleensä ruusua vierastavat. Ruusun seurana jasmiinia ja vihreän raikkaan sävyn tuoksulle antavaa bambua. Pohjalla makeaa ambraa, myskiä ja mäntyä. Mäntyä on käytetty tuoksussa kahdessakin kerroksessa ja sen huomaa, tässä on aika paljon myös metsäisyyttä. Ei ole vaikea arvata, että tuo on yksi niistä ominaisuuksista, jonka vuoksi tuoksu on minulle niin rakas.


En ole vielä koskaan käyttänyt tuoksua missään erikoistilanteessa, mistä muistaisin tämän lopun elämääni, vaikka tämä taitaa olla jo kolmas pullo, joka minulla on. Ajattelin sen vihdoin tehdä, vaikka vappuna ei olekaan suunnitteilla mitään erikoista, niin vapun 2016 muistan siitä, että ajattelin ottaa keveän sinisesti. 

Light Blue on tuoksu, joka tuskin ärsyttää ketään. Silti se on tarpeeksi omaperäinen, jos joku tuttavani käyttäisi tätä joka päivä, kiinnittäisin hänen tuoksuunsa varmasti huomiota. Vaikka kyseessä on naistentuoksu, en sano, ettei mieskin voisi tätä käyttää. Tuoksun nenänä on toiminut Olivier Cresp, jonka ansioluetteloon kuuluu mm. sellaisia tuoksuja kuin ihana Boucheronin Place Vendôme, Cacharelin Noa, Cliniquen Happy to be, Nina Riccin Nina ja monia muita.

Onko Light Blue tuttu? Mikä on vapputuoksusi?



10 kuvaa kesään – huhtikuu


Kun viime viikolla kuvasin 10 kuvaa kesään -haastekuvaa, ei ilma ollut aamusta mikään kaunein, mutta pari tuntia kuvan ottamisen jälkeen alkoi ihana auringonpaiste. Kuva näyttää vähän masentavalta, mutta jos katsoo tarkasti, voi nähdä nurmikon vihertävän, seuraavassa kuvassa vihertävät myös puut. Odotan tuota aikaa erityisesti, sillä syntymäpäiväni ajoittuu aina siihen hetkeen, kun koivut puhkeavat vihreiksi.

Tuntuu ihan käsittämättömältä, että haastetta on enää KAKSI kuvaa jäljellä. Kymmenen kuukautta on mennyt nopeasti. Päätin jo tuossa talvella, että teenkin tästä lopuksi 12 kuvan koosteen. Sillä jatkan kuvaamista haasteen loppumisen jälkeen vielä kaksi kuukautta, että saan itselleni muistoksi kokonaisen vuodenkierron, vaikka yksi kuva lipsahtikin vähän väärän kuun puolelle lahosta päästäni johtuen.

En muista, olenko kertonut, että meillä on tässä pihapiirissä lemmikki nimeltä Frank. Kyseessä on fasaani, jonka olemme nimenneet leikkisästi Frankiksi. Luulen, että tässä asuessa Frank on ehtinyt ainakin kertaalleen vaihtua, mutta joka kevät odotan yhtä innolla sitä näkyä, kun fasaani alkaa tepastelemaan kerrostalomme pihamaalla. Tänä vuonna Frankillä tuntuu olevan pullat hyvin uunissa, sillä seuraan oli liittynyt myös kaksi naaraspuolista fasaania. Odottelen jo innolla niitä vikkelään juoksevia poikasia, jotka sinkoilevat loppukesästä minne sattuu. 

Odotatteko toukokuuta?

Ihoa vahvistava kasvonaamio


Kun vappu kolkuttelee jo melkein oven takana, on aika kaivaa esiin tuotteet, jotka luovat uudistuneen ja säteilevän ihon yön aikana. Kiehl`sin Cilantro & Orange Extract Pollutant Defending Masque on juuri tällainen tuote.

Kiehl`sillä haluttiin luoda naamio joka suojaa ja vahvistaa ihoa, sekä suojaa sitä saasteiden haittavaikutuksilta. Saasteiden haittavaikutuksia ihoon on tutkittu jonkun verran, niin kuin olettaa saattaa ne vaikuttavat myös ihon hyvinvointiin niin, että siihen ilmestyy ennenaikaisia ikäätymisen merkkejä, värivirheitä ja iho alkaa näyttämään samealta. Joten Kiehl`s kehitti innovatiivisen naamion joka ehkäisee epäpuhtauksien tarttumista ihoon. 

Naamio koostuu 99,6% luonnollisista ainesosista. Ihon vaurioitumista ehkäisevänä aineena on käytetty sitrusuutetta, jota saadaan hapanappelsiinin kuivatuista hedelmistä. Ihoa vahvistamaan naamioon on lisätty E-vitamiinia ja korianterinsiemenöljyä. Jos naamiota käyttää yön sijaan aamulla, se ehkäisee ihoa myös ympäristön epäpuhtauksilta.


Itse olen käyttänyt tuotetta vain iltaisin. Naamiota suositellaan käytettäväksi kolme kertaa viikossa, jota suositusta toteutin aluksi parin viikon ajan. Huomasin kuitenkin pian, että pintakuivalle iholle riittää alun "kuurin" jälkeen kerta/vko käsittely, sillä enempi käyttö alkoi kuivattamaan ihoa, koska sen verran voimakkaasti uudistava ja tehokas naamio on kyseessä. Kauniin vaaleanvihreää yrttiseltä tuoksuvaa (korianteri?) naamiota levitetään puhdistetulle iholle. Itse käytin alla seerumia, jonka imeydyttyä levitin näkyvän kerroksen naamiota kasvoille. Annoin naamion vaikuttaa viisi minuuttia, jonka jälkeen taputtelin ylimääräisen naamion pois kasvopaperilla ja menin nukkumaan. Ihon pinta ei tuntunut mitenkään erityisen tahmealta, eikä kasvot liimautuneet tyynyyn kiinni.

WOW. Ensimmäisella käyttökerralla vaikutukset näkyivät kasvoilla heti aamulla. Iho oli selvästi kirkkaampi, sileämpi ja pehmeämpi. Lisäksi tämä tepsi epäpuhtauksiin, sillä koin tämän puhdistavan ihoa yön aikana. Tajusin heti miten tähän saattaa koukuttua, niin, että haluaisi laittaa tätä kasvoilleen joka ilta, mutta annan vinkin, ei kannata. Naamiota käytettäessä kannattaa olla myös tarkkana aurinkosuojan kanssa. Päivisin on ehdottomasti käytettävä suojavoidetta kasvoilla.

Jos lauantaina vapun juhlinta menee myöhäiseksi, laittaa vain tätä nukkumaan mennessä kasvoille, niin lupaan, että vappulounaalla tervehtii kirkas iho, vaikka olo olisi muuten nuutunut. ^_^


Voidemainen koostumus on todella riittoisaa. Raikkaan vihreä iso 75ml:n purkki tulee kestämään käytössäni pitkään. Kiehl`sin tapaan hinta ei huimaa päätä. Naamion suositushinta on 34 euroa. Kiehl`sin löydät myös Facebookista.

Mikä on teidän taikatuote pitkään venyneen illan jälkeen?

Tuote lehdistönäyte.



Kuivat kainalot alumiinittomalla antiperspirantilla!


Arvatkaapa mikä tulee olemaan seuraava hittituote? Alumiiniton antiperspirantti. Virve jo yhdestä sellaisesta kirjoittelikin viime viikolla, mutta ei mennä siihen sen enempää. Tähän asti on ollut niin, että antiperspirantit ovat järjestäin sisältäneet aina alumiinia, mutta kuluttajat ovat jo pidemmän aikaa halunneet tuotteita, jotka eivät alumiinia sisältäisi, koska alumiinin haittavaikutuksista elimistöön on alettu puhumaan laajasti. Tieteellistä näyttöä asiasta ei kuitenkaan ole. Itseäni asia on silti välillä mietityttänyt.

Muistatteko, kun kolmisen vuotta sitten minulla alkoivat deodorantit yllättäen pettämään ja jouduin siirtymään antiperspirantteihin? En tiedä mikä "mummotauti" tuolloin iski. En tehnyt tätä mielelläni, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Kaikki kaupassa myytävät deodorantit lakkasivat toimimasta ja jouduin haistelemaan tunkkaisia kainaloitani jo parin tunnin päästä levityksen jälkeen. Tilanne oli ahdistava. Lopulta homma meni siihen, että edes kaikki antiperspirantit eivät meinanneet toimia. Aluksi Bats tuntui toimivalta vaihtoehdolta, kunnes se lopetti toimintansa. Sen jälkeen kokeilin Triple Dryta, joka sekin toimi oman aikansa, lopulta tunkkainen haju hiipi salakavalasti takaisin nenääni. Päädyin turhautuneena palaamaan Batsiin ja olen käyttänyt viimeiset pari vuotta sitä jatkuvasti ihan toimivasti. Olen kuitenkin välillä ostanut kaupasta eri brändien deodorantteja ihan kokeillakseni niiden toimivuutta, mutta ei. Kainaloista pöllähtää tunkkainen haju nopeasti. En edes viitsi laskea montako pulloa olen heittänyt menemään parin vuoden aikana. On vain ollut vaikea uskoa, että ne eivät enää toimi. 

Antiperspiranttien teho on perustunut alumiiniin, joka on ehkäissyt kainaloiden kostumista muodostaen tulpan hikirauhasten ulostuloaukon päähän.  Viime aikoina tähän on koitettu löytää erilaisia ratkaisuja ilman alumiinia ja nyt näitä vaihtoehtoja tuntuisi vihdoin putkahtavan markkinoille. Kun viime viikolla Bernerin bloggaajapäivänä kuuntelin toukokuussa markkinoille tulevan Adidaksen Adipure -antiperspirantin esittelyä, kiinnostuin. 

Tuotetta on kehitelty peräti kymmenen vuotta. Alumiinin tuotteessa korvaa patentoitu cotton-tech™ -teknologia. Se imee itseensä hikeä toimien näkymättömän sienen tavoin. Painoonsa nähden tuote imee itseensä kymmenkertaisen määrän hikeä ja pitää siten kainalot kuivina. Vaikutus on pitkäkestoinen ja tuote lupaakin pitää kainalot kuivina peräti 24 tuntia.


Omat mummohikikainalot olivat tuotteelle mitä oivallisin testauskohde. Ajattelin, että jos tuote toimii minulla, se tulee toimimaan 99% muillakin ihmisillä, sen verran hankala tapaus olen. ^_^ Toukokuussa myyntiin tulee kuvissa näkyvä spray ja myöhemmin heinäkuussa roll-on. Naisille ja miehille on omat versionsa ja tuoksunsa.

Naisten Adipuressa on miellyttävä kukkaisen puuterinen tuoksu. Se on melko voimakas, siinä ja siinä etten muiden tuoksujen käyttäjänä koe sitä jopa liian hallitsevaksi, vaikka hyvä raikas tuoksu onkin. Paras uutinen on se, että tämä on ollut nyt vajaan viikon käytössä päivittäin ja tähän asti tuote on toiminut moitteettomasti. Kainalot ovat pysyneet koko päivän kuivina ja raikkaina, eikä tuotetta ole tarvinnut päivän aikana lisätä. Se ei myöskään kirvele, eikä kuivata, koska tuote ei sisällä alkoholia. Jatkan käyttöä ja informoin jossain vaiheessa, miten tuote jatkossa käyttäytyy. Tällä hetkellä olen myyty ja annan ison peukun tälle. Hinta tulee olemaan nelisen euroa, kun nykyisin käyttämäni alumiinia sisältävä antiperspirantti maksaa melkein kympin. 

Kiinnostaako alumiiniton antiperspirantti?


Tuote saatu goodie bagista.


Minne katosi lapsuus?


Mennyt viikonloppu oli iltapäivälehdissä omistettu lapsiyrittäjille. Iltalehti julkaisi jutut 15-vuotiaista Eemilistä ja Anterosta. Ilta-sanomat sen sijaan pisti paremmaksi kirjoittamalla nyt 13-vuotiaasta Williamista, josta tuli kaivinkoneyrittäjä vain 11-vuotiaana. Nämä ylistävässä valossa kirjoitetut jutut lasten ja nuorten yrittäjyydestä, rahanteon ja bisneksen ihannoinnista saivat minut jälleen kerran kyseenalaistamaan arvomaailmaa joka tällä hetkellä on valloillaan. 

Samaan aikaan Pelastakaa Lapset Ry:n Päivätyökeräyksen eli taksvärkin kohteena ovat Nepalin lapset. Keräyksellä on tarkoitus auttaa lapsille mahdollisuus lapsuuteen, johon kuuluu leikkiä, koulua, vapaa-aikaa ja terveyttä, koska heillä on siihen oikeus. Eli kun ihmiset ihannoivat ylläolevienkin juttujen kommenttilaatikoissa lapsiyrittäjyyttä, kerätään rahaa lapsityövoiman ehkäisemiseksi muualla maailmassa. Näkeekö kukaan tässä ristiriitaa? Minä näen, vaikka lapsiyrittäjyys ja lapsityövoima eivät suinkaan ole suoraan verrannollisia keskenään. 

Pitää myös muistaa, ettei yrittäjyysjutuissa kaikki ei ole aina lapsen/nuoren "ihan itse" keksimää vaan kyllähän vanhemmilla on vaikutusta asiaan. Lapsiyrittäjillä ei ole myöskään juridisesti oikeuksia kaikkeen, mistä aikuisten pitää kantaa vastuuta, koska he eivät ole täysi-ikäisiä. 


Meistä varmasti jokainen on lapsena "yrittänyt", minäkin. Myin mummolleni piirrustuksiani, että sain haettua kioskin luukulta pari merkkaria, jotka ehdin hotkaista kurkustani alas ennen kuin pääsin takaisin kotiin. Seuraavaksi lähimmäksi yrittäjyyttä pääsin, kun alle 10-vuotiaana leikin kiertävää korukauppiasta ja kauppasin mummolleni koruina paperinpaloja jotka olin leikannut lehdestä. Eräänä vuonna  aloin nappikauppayrittäjäksi niillä napeilla, joita kertyi matonkuteista, joita leikkasimme mummon kanssa kesäisin vintillä aivastusten säestelemänä.

Kaukana ovat tämän ajan nuorten yrittämiset noista 80-luvun leikeistä. En tuomitse heitä vaan tätä aikaa ja yhteiskunnan ihannoimia arvoja. Kuinka nuorena lapsen pitää nykyään aikuistua? Minne katosi lapsuus? Lapsiyrittäjyyden ihannoinnissa on jotain hyvin kieroutunutta. Lapsuudessani yrittäminen oli todellakin lasten leikkiä, nyt se on rahan perässä juoksemista ja suhteellisen vakavaa yritystoimintaa yllättävän monelle jo nuoresta pitäen. 

Mitä enemmän juttuja luin, sen enemmän tunsin onnellisuutta siitä, että minä sain olla lapsi ja nuori. Mummo jonka itsensä oli ollut aloitettava työnteko pakon saattelemana jo lapsena, että perhe sai murenta leuan alle, tajusi, että lapsen työ on leikki ja sitä minä totisesti sain tehdä niin paljon kuin jaksoin. Samalla minua kannustettiin omatoimisuuteen ja vastuullisuuteen. Myöhemmin nuoruuteen kuului pientä rajojen kokeilua ja itsensä toteuttamista. Sitäkin sain tehdä. Työn arvostus oli silti kasvatuksessa vahvasti läsnä. Leikeistä huolimatta minustakin kuitenkin lopulta tuli suomalaisen yhteiskunnan tälläkin hetkellä ihannoima ahkera työnarkki, joka rakasti rahaa, mutta jolta kynttilä paloi kuitenkin loppuun jo alle kolmekymppisenä. Hieman mietityttää, missä 11-vuotias yrittäjä on kolmekymppisenä? Toisille yrittäjän ura varmasti sopii, mutta ei kaikille. Olemme yksilöitä. Tämä usein unohdetaan yrittäjyydestä puhuessa ja siihen kannustaessa.

Kiitos kaikille synttäriarvontaan osallistuneille! Voittajalle lähtee tämän päivän aikana sähköpostia.




Hermès Eau de rhubarbe ècarlate -arvonta

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


Yksi ensimmäisistä muistoistani lapsuudenkodin pihamaalta ovat valtavat raparperipuskat, joita sijaitsi tontilla kolmessa eri kohdassa. Raparperia oli aina saatavilla niin paljon, että sitä kaikkea ei pystynyt itse syömään. Kutsun paikkaa Leevi and the leavingsin laulun sanoin raparperitaivaaksi. 

Minusta raparperi on ollut aina parasta ihan sellaisenaan, raakana ja kirpeänä. Taisin kävellä lapsuudessa alkukesät ulkona koko ajan raparperin varsi kädessäni nakertaen sitä välillä. Paras kohta oli aina kuoriminen, siinä vaiheessa raparperin tuoksu suorastaan purskahti esille ja se sai hymyn huulilleni. Muistan, että mummoni ei ollut yhtään kirpeän raparperin perään. Kun istuimme kesäpäivinä keinussa ja minä rouskuttelin onnellisena raparperin varttani, mummo irvisteli rouskutusteni kanssa samaan tahtiin. Häntä otti kulma ajatuskin kirpeän raparperin syömisestä ikenistä. Itse en vaan saanut niistä tarpeekseni, mitä happamampaa sen parempi. C- ja A-vitamiiniarvoni taisivat olla aina kesäisin kohdillaan. ^_^

Vuosien saatossa olen usein ajatellut, kuinka vähän raparperia sisältäviä tuoksuja on. Miksei kukaan kiinnostu tuosta kirpeästä ja raikkaasta viehättävästä nuotista? Onko se jotenkin vaikea toteuttaa? Kun alkuvuodesta internetin ihmeellisessä maailmassa kahlatessani eteeni ilmestyi tieto, että Hermèsin legendaariseen Les Colognes-sarjaan on tulossa raparperia sisältävä tuoksu Eau de rhubarbe ècarlate, jätti sydämeni pari lyöntiä väliin. Aavistelin, että Hermès voisi olla se, joka saisi pullotettua lapsuuteni kesät ja tuon raparperin kirpeän elementin aitona lasipulloon.


Eau de rhubarbe écarlate on aivan kuin lapsena syömäni raparperi. Tuoksun alku on terävä ja kirpeä, mutta siinä on myös jotain vihreää ja sitrusmaista, joka saa haukkaamaan uudestaan. Alun napakuuden jälkeen tuoksu tasoittuu, siinä on omaan nenääni aavistus kukkaisuutta ja metsäistä marjaisuutta, jonka jälkeen tuoksun pehmeä myski asettaa tuoksun pehmeästi iholle. Päivän mittaan huomaan haistelevani usein rannettani ja palaavani niihin mummon kanssa keinussa vietettyihin kesäpäiviin, tuntien raparperin kirpeän pirskahtelevan maun kielelläni. 

Tuoksun nenänä on toiminut vuonna 2014 Hermèsille palkattu Christine Nagel, joka luonut tuoksuja aiemmin niin Guerlainille kuin Jo Malonellekin.

Les Colognes-sarjan tapaan tuoksu on for sharing. Se sopii kaikille. Omalla ihollani tuoksun kesto on jotain käsittämätöntä, haistan sen jopa 12 tunnin jälkeen. Tuoksuna se ei silti ole tilaa vievä vaan sen haistaa vasta, kun tulee raparperin varren mitan päähän. 


Blogin 5-vuotispäivän kunniaksi minulla on myös teille yksi kirpeä herkku arvottavaksi.

ARVONTA:

Arvotaan 1 kpl Hermès Eau de rhubarbe ècarlate 100ml:ä. 

Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikkooni suosikki Hermès-tuoksusi nimen, jos sinulla ei sellaista vielä ole, kerro mikä Hermès-tuoksu kiinnostaa sinua eniten. Vinkkejä suosikkeihin voit käydä kurkkaamassa vaikka Hermèsin kotisivuilta täältä. Jätä myös toimiva sähköpostiosoitteesi, että saan voiton osuessa kohdalle sinuun yhteyden. Jos et halua jättää sähköpostiosoitettasi näkyviin, voit vastata kysymykseen laittamalla sähköpostia osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com. Laita viestin otsikoksi Hermès -arvonta. Osallistumisaikaa on su 24.4 klo 23.59 asti. Voittajaan otan yhteyttä sähköpostilla vkolla 17. 

Onnea arvontaan!


Arvonnan sponsoroi Nordic Cosmetics Ltd Oy. Tuoksu lehdistönäyte.



Viisi vuotta


Huomenna tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun näpyttelin ensimmäisen blogipostaukseni Lilyyn. Seurasiko kukaan teistä blogiani jo silloin? Ainoa asia mitä olen katunut koko aikana tuon jälkeen, on se, että en säilyttänyt vuosien 2011-2013 postauksia, kun maaliskuussa 2013 päätin siirtää blogini Bloggeriin. Olen poistanut tuon ajan postaukset, enkä niitä enää saa takaisin. Harmittaa, koska siellä oli muutamia, jotka ovat jääneet hyvin mieleeni. 

Olin blogannut vain viikon, kun Lily nosti etusivulleen jakamani parsa-pekonipasta -reseptin. Muistan puhkuneeni onnesta. Muistan myös itseäni vieläkin liikuttavan postauksen Mitä mummo opetti? Eräässä postauksessa kerroin suhteestani sikareihin. Jo tuolloin sivuillani vilahtelivat myös kynsilakat, tuoksut ja muu kosmetiikka. Samanlainen sekametelisoppa on säilynyt aina näihin päiviin asti. Voi varmaan sanoa, että löysin heti tyylini bloggaajana. Sen sijaan blogin nimi oli hakusessa. Moniko muistaa, että blogini kantoi ensimmäiset kaksi vuotta nimeä Classy and Fabulous? Jokin siinä nimessä hiersi minua koko ajan. Lopulta erään kerran blogiani googlettaessa, tajusin, että nimi oli jo muillakin bloggaajilla käytössä. Se sai kimmokkeen nimen muutokseen.


Alussa bloggaustahtini oli hidas, postauksia tuli silloin tällöin. Joskus saattoi olla jopa kuukauden taukokin. Vuonna 2013 koin jonkinlaisen vimman ja postauksia alkoi tulla ulos päivätahdilla, kunnes tajusin, että se tahti ei voinut jatkua. En tulisi jaksamaan sitä pitkään. Tuli mietinnän paikka. Tiputin ensin määrän viiteen ja viimeisen vuoden aikana olen suoltanut neljä postausta ulos viikossa, vaikka välillä viiteen palaaminen on houkuttanut. Tuntuu, että minulla olisi enemmän asiaa, mitä postauspäiviä. Toisaalta olen rakastanut rentoja pitkiä viikonloppuja, jolloin elän elämää, joka ei pyöri blogimaailman ympärillä. Viikonloppu on kuitenkin se hetki, jolloin mielessäni muhittelen postausideat valmiiksi seuraavalle viikolle. Aivoni varmaan tarvitsevat tuon luovan tauon toimiakseen. 

Blogi on ottanut aikaa (en laske tunteja, niitä on paljon), mutta se on antanut paljon enemmän. Kutsun tätä viiden vuoden terapiaksi, joka jatkuu edelleen. Oikean terapian lisäksi tämä on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana minulle parasta terapiaa ja tämän terapian olen toteuttanut aivan itse. Jouduin luopumaan lukemisesta, mutta löysin uudelleen kirjoittamisen. Terapeuttisten vaikutusten lisäksi blogi on tuonut elämääni myös uusia ihmisiä ja kontakteja, joista osaa kutsun tänä päivänä ystäviksi. Blogi tuo minulle hyvää mieltä ja onnistumisen tunteita, jotka ovat kannatelleet minua varsinkin nyt viimeisen vuoden aikana, kun on ollut vastoinkäymisiä.


Arvostan jokaista kommenttia jonka saan ja siksi koen myös velvollisuudekseni vastata niihin. Minulle ajatustenvaihto lukijoiden kanssa on yksi suurimpia iloja koko touhussa. Olen aika paljon miettinyt sitä, millaista olisi blogata, jos Analyticsin mittarit näyttävät kivaa määrää kävijöitä, mutta samaan aikaan kukaan ei kommentoisi. Saattaisin kokea asiasta ehkä jonkinlaista vaillinaisuutta, vaikka blogien kommentointi onkin vähentynyt vuosi vuodelta. Täälläkin saattaa koittaa se päivä, kun kellään ei ole enää mitään sanottavaa. 

Jokin aika sitten ihmettelin, kun eräästä melkein alusta asti mukana olleesta lukijasta ei ollut kuulunut kommenttilaatikossa vähään aikaan mitään. Kun sitten eräs ilta näin häneltä tulleen kommentin, se oli viikon tähtihetki. Sillä ehdin jo huolestua ja miettiä, mitä hänelle on tapahtunut. Ehkä tuo kuvaa hyvin sitä, miten tärkeitä te lukijat olette minulle. 

Blogi ei varmaankaan olisi Keyword: Love, jos minulla ei olisi huomenna synttäreiden kunniaksi tarjolla teille pientä arvontaa. Arvottava tuote on jotain ylellistä ja minulle tärkeää, mutta siitä lisää huomenna. Kannattaa pysyä kuulolla!

Mikä juttu on jäänyt blogistani teidän mieleen vuosien aikana?



Kuinka tässä näin kävi?


Kun aloin ottamaan näitä kuvia, perfektionistisuuteen taipuvaisena minua hävetti. Olen yleensä tosi tarkka siitä, että kuvaan blogissani esittelemät tuotteet ennen niiden käyttöönottoa tai ainakin siinä vaiheessa, kun käyttö ei vielä näy. Itselleni on tärkeää, että tuote näyttää koskemattomalta.

Varmaan kaikki näitte heti ensimmäisestä kuvasta, että tämän tuotteen kohdalla sääntöni ei toteutunut. Kuvasin häpeäkseni pulloa, jossa on enää "jämät" jäljellä. Yritin siitä huolimatta saada kuvista vielä kauniita, vaikka pullo ammottaa melkein tyhjänä. 

Se miksi päätin tuotteesta kuitenkin postata, on se, että eipä varmaan jää yhdellekään lukijalle epäselväksi se tosiasia, että minä R-A-K-A-S-T-A-N tätä vartaloemulsiota. Sensain Body Firming Lotion on varmasti paras ja kallein vartaloemulsio jota olen iholleni levittänyt. Mutta jokainen iholleni levittämäni millilitra on saanut minut huokaisemaan ihastuksesta, jos jokainen käyttämäni tuote aiheuttaisi saman, elämäni olisi pelkkää huokailua. Joten ehkä hyvä, ettei näin ole.


Siitä asti, kun otin tuotteen käyttööni, olen kiusannut emulsiolla jopa miestäni väsymiseen asti. Hän ei varmaan enää kertaakaan halua kuulla suustani pyyntöä siitä, että hänen on tultava illalla suihkun jälkeen haistelemaan käsivarttani, kuinka ihanan puhtaalta se tuoksuu. Joten hänelle on varmasti helpotus, että pullosta ei riitä enää kuin pariin käyttökertaan. Hän kuitenkin sai pullon sisällöstä myös oman osansa, sillä annoin laupiaana samarialaisena hänen levittää pari kertaa juuri ajellulle kaljulleen tätä luksusta, koska en jaksanut kaivaa kaapin perukoilta hänelle mitään normaalia perusvoidetta. En kuitenkaan kysynyt, tuntuiko päänahka kiinteältä tämän jäljiltä. :D Emulsion koostumus sai kehuja myös mieheltä.

Olen aina ollut todella ronkeli vartalotuotteiden suhteen, joka on eräs syy siihen, miksi hoidan vartaloani decolteesta alaspäin häpeäkseni paljon huonommin kuin kasvojani, joiden hoitaminen on saavuttanut jo aikoja sitten oman taiteenmuotonsa. 

En vain ole etsinnöistä huolimatta löytänyt tarpeeksi miellyttäviä vartalonhoitotuotteita yhtä helposti kuin kasvojenhoitotuotteita. En siedä vartalon iholla minkäänlaista nihkeyden tai lähmäisyyden tunnetta vaan tuotteen on imeydyttävä heti, sillä sekunnilla, kun laitan sen iholle. Markettien vartalovoiteissa on tuoksumaailma, joka ei ole minun juttuni. On hirveää levittää laajalle ihoalueelle tuotetta, jonka haistaa tympeänä nenässään pitkän aikaa. Tykkäisin ikääntyvänä ihmisenä myös vartalolla kiinteyttävistä tuotteista, mutta yleensä ne ovat geelimäisessä muodossa, joka ei minua ei niin kovasti viehätä, vaikka kevään tullen niistä yleensä innostun. On minulla silti muutamia suosikkeja joita käytän ja joista suurin osa on muuten luonnonkosmetiikkaa, mutta uusia ihastuksia tulee todella harvoin. 

Sensain Body Firming Lotion täytti villeimmätkin unelmani täydellisestä vartaloemulsiosta. Hieman vaaleanpunertava todella ohut emulsio on pakattu ylelliseen lasiseen pumppupulloon, josta tuotetta on helppo annostella pumpun avulla. Emulsio on riittoisaa, se levittyy sameettisen pehmeästi ja kevyesti iholle. Imeytyy välittömästi, tehden ihosta pehmeän. Tuoksu on puhtaan kukkainen, tämä tuoksuu tutulle Sensaille. Tuoksu kuitenkin häviää iholta jonkin ajan päästä, mikä on tuoksuja käyttävälle hyvä asia.


Vähän minua kyllä huvittaa tämä melko arvokas makuni näissä tuotteissa. Edellisen kerran kun vartalonhoitotuote aiheutti täällä blogissa huokauksia oli hinta 118 euroa. Nyt ollaan tultu hinnassa alaspäin, sillä emulsiolla on hintaa "vain" 94 euroa. ^_^

Mikä on teidän vartalonhoitosuosikki?

Tuote lehdistönäyte.


Matis Smoothing Peeling Treatment


Tammikuussa kun pakkanen nipisteli poskipäitä ja kenkien alta kuului talvisen lumen narsketta saavuin ripset jäätyneinä ylläolevaan tunnelmalliseen Kauneuskeskus BB:n tiloihin Riihimäelle tarkoituksena kokeilla Matisin Smoothing Peeling Treatmentia

Olen viime vuosina ollut monenlaisissa kasvohoidoissa. Rentouttavissa, joissa olen meinannut nukahtaa kesken hoidon. Todella tehokkaissa, mutta vähemmän rentouttavissa, joissa ihoa on käsitelty voimakkaasti erilaisilla laitteilla tai voimakkailla hapoilla niin, että ne ovat saaneet varpaatkin kipristymään. Matisin Smoothing Peeling Treatment kuuluu ehdottomasti hoitona enemmän hemmotteleviin, mutta hoidon sisältämä hellävarainen kemiallinen kuorinta pitää huolen siitä, että hoito on samalla myös tehokas. 


Hoidon tarkoituksena on hoitaa ihon harmautta, pigmenttimuutoksia, epäpuhtauksia ja juonteita. Sopii mielestäni hyvin hehkua tuovaksi hoidoksi vaikka juuri ennen juhlia. Sillä hoidon jälkeisenä päivänä meikki levittyi unenomaisesti iholle. Hoidon erikoisuus on se, että siinä käytetään Ridoki-hierontarullia, jotka tehostavat kuorintaa ja kasvohierontaa tehden kasvohoidosta aivan eri tuntuisen, mitä muut minulle tehdyt hoidot ovat tähän mennessä olleet. Metalliset hierontarullat tuntuivat iholla aluksi hieman viileiltä. Ihotuntuma oli kuitenkin pehmeä ja kasvojen ihon pintaverenkierto selvästi vilkastui hoidon ja rullauksen aikana. Itselläni on kosketusherkkä iho. Mekaaninen hankaus saa sen helposti punoittamaan pitkäksikin aikaa, mutta pehmeästi liukuvista rullista ihoni ei ollut moksiskaan, eikä ihoon tullut ollenkaan sellaista punoitusta mitä yleensä kasvohoidoissa, joissa tuotteiden imeytys ihoon tehdään suurimmalta osalta käsin hieroen. 

Minulle hoidon suoritti Tia, jonka ammattimaiset tukevat ja varmat otteet, yhdessä hämärän huoneen ja rentouttavan merenääniltä kuulostavan musiikin kanssa saivat minut melkein nukahtamaan tunnin kestävän hoidon aikana ja unohtamaan sen tosiasian, että ulkona oli reilusti yli 20 astetta pakkasta. Smoothing Peeling Treatmentin tehokkuus perustuu sen sisältämään kemialliseen kuorintaan, jossa vaikuttavina aineina on mm. aha- ja bha-happoja. Geelimäinen kuorinta nipisteli heti levityksen jälkeen hieman ihollani, mutta rullien lähdettyä liukumaan nipistely loppui. Kuorinnan jälkeen kasvoille laitettiin Soothing Peeling Geliä, joka neutralisoi kuorinnan vaikutuksen ihosta. Raikkaalta tuoksuvassa geelissä vaikuttavina aineina on käytetty mm. piparminttu, takiaista ja raunioyrttiä. Tämän jälkeen kasvoille laitettiin hoitava naamio, jonka aikana sain rentouttavaa käsihierontaa. 


Hoidon jälkeen iho näytti todella kirkkaalta ja sileältä. Hoidon jälkeisen viikon iho oli niin sileä, että pakkasista huolimatta meikki levittyi iholle kuin unelma ja minulle tutut kasvoilla olevat kuivat kohdatkin loistivat poissaolollaan. Minulle suositeltiin kotihoitotuotteiksi Matisin Rèponce Corrective -sarjaa, joka sisältää ihoa tehokkaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa. Jatkoinkin ihonhoitoa sarjan tuotteilla myös kotona. 

Juttelin ennen hoitolasta lähtöä vielä Tian kanssa ja sain selville, että Kauneuskeskus BB:llä on koko ajan vaihtuvia tarjouksia erilaisista hoidoista sekä muista kauneuspalveluista. Matis Smoothing Peeling Treatmentin normaalihinta on 70 euroa, mutta sen saa tällä hetkellä tarjoushintaan 65 euroa. Voimassa olevat muut tarjoukset voi kurkata täältä


Jatkoin kasvojen hoitoa kotona osaksi minulle suositelluilla Matisin Rèponse Corrective -sarjan tuotteilla. Muistatte varmaan jo tammikuun parhaista Lotion Hyaluronic Performance -hoitonesteen, joka pelasti ihoni pakkasilla. Rakastuin tuotteeseen sillä seurauksella, että pullossa ei ole tällä hetkellä enää kuin pari senttiä tuotetta jäljellä. Ehdottomasti parhaita hoitonesteitä mihin olen törmännyt.

Meikin alla käytin saman sarjan hieman kukkaiselta tuoksuvaa replumping & moisturising creamia, joka on koostumukseltaan kevyttä ja nopeasti imeytyvää. Koostumus on niin kevyttä, että ajatella käyttäväni tuotetta myös kesällä, kun ihoni ei ole yhtä pintakuiva kuin nyt. Koostumuksestaan huolimatta voide tehokosteutti ihoa ja teki siitä pehmeän tuntuisen. 

Lisähoitona käytin sarjan geelimäisen kirkasta kosteuttavaa ja ylelliseltä tuoksuvaa naamiota, jota suositellaan käytettäväksi kaksi kertaa viikossa. Heti levityksen jälkeen naamio tuntuu iholla hieman raikkaalta jopa viilentävältä. Naamion ohjeissa sanotaan, että tuotteen pitäisi antaa vaikuttaa 15 minuuttia ja sitten huuhdella pois iholta, mutta voitte uskoa, että minä en tätä neuvoa totellut, koska koen, että se on kosteuttavan naamion hukkaan heittämistä. Niinpä levitin naamiota ohuen kerroksen iholle yöksi, että se pääsisi todella vaikuttamaan iholla. Toisinaan laitoin alle lisäksi seerumin tai öljyn, mutta joka kerran taputtelin ensin ihooni Matisin hoitonestettä. Aamulla iho oli todella tasavärinen, sileä ja pehmeä. Koska geelimäinen koostumus on kevyttä, voisin kuvitella naamion sopivan hyvin myös seka- ja jopa rasvoittuvalle iholle. Olen säästellyt naamiota osaksi kesään, koska sen kevyt ja raikas koostumus iholla ovat varmasti ihania ominaisuuksia kuuman kesäpäivän jälkeen, joita tulee toivottavasti paljon!

Milloin kävitte viimeksi kasvohoidossa?

Matisin tuotteita voi ostaa maahantuojan omasta verkkokaupasta Spashop.fi tai jälleenmyyjiltä. Kauneuskeskus BB löytyy Facebookista täältä ja viralliset Matis Suomen Facebook-sivut täältä



Kasvohoito ja tuotteet saatu blogin kautta.



Joko teit Muumitestin?


Viikko sitten bongasin Facebook-seinältäni kaverini tekemänä Muumitestin, jossa testataan mikä Muumihahmo olet. Oli jo myöhäinen yö, kun "pakotin" myös mieheni suorittamaan sen ennen nukkumaan menoa. Sanoin hänelle, että tulen pettymään, jos tulos ei olisi Muumipappa. Muuten en tuntisi miestäni ollenkaan. Pelko oli turha, Muumipappahan hän oli. 

Muumipappa

Olet elänyt myrskyisän nuoruuden ja tykkäät muistella ja jakaa kokemuksiasi. Mielestäsi ennen kaikki oli paremmin  ja levottomuutesi ajaakin sinut aina uusiin seikkailuihin, tällä kertaa yhdessä perheesi kanssa. Omasta nuoruudestasi inspiroituneena olet korvaamaton vieras juhlissa!

Minua nauratti, täysin miehen elämästä. 

Tämän jälkeen testi on lähtenyt leviämään, enkä ole voinut kuin hymyillä sen paikkansa pitävyydelle. Kaverit ja tutut ovat saaneet tulokseksi juuri niitä hahmoja, joita kuvittelin heidän olevan. Täten julistankin Muumihahmotestin paikkansa pitävimmäksi testiksi koskaan! Suosittelen kokeilemaan.

Mikä minä sitten olin? Tietenkin Nuuskamuikkunen. Olisinko voinut muka olla jotain muuta?

Nuuskamuikkunen

Aineelliseen omaisuuteen ei kannata mielestäsi kiintyä. Jos näet jotain kaunista, kirjoitat siitä mieluummin runon kuin omistat sen. Olet pidetty ystävä ja äärimmäiseen viisauteesi luotetaan kuin vankkaan kallioon. Saatat välillä ahdistua, jos omaa rauhaasi liioin häiritään. Usein tahdot etäisyyttä, jotta voit kehitellä omia ajatuksiasi rauhassa.

En voi ajatella muuta kuin sitä, kuinka hyvä pari Muumipappa ja Nuuskamuikkunen ovat. ❤️

Mikä hahmo sinä olet? Osuiko oikeaan?

Rentoa viikonloppua kaikille!





Klassikot osa 23 – Clarins Double Fix`Mascara


Tänään on vuorossa jälkeen klassikoita. Postauksessa esiteltävä klassikko on esiintynyt blogissani jo aiemminkin, mutta minulle tuli hyvä syy nostaa se uudelleen esiin. 

Meikkipussini pitkäaikaisin yhtäjaksoinen matkustaja on ollut Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream, mutta kakkospaikkaa pitää hallussaan Clarinsin Double Fix`Mascara, siitä huolimatta, että olen joutunut tilaamaan tuotteen viime vuosina ulkomailta, koska se ei ole kuulunut vuosiin Clarinsin Suomen valikoimaan syystä tai toisesta. Vuosien odotuksen jälkeen Double Fix`iä saa vihdoin ostettua myös Suomesta toukokuusta lähtien.

Sen tiedän, että ulkomailla Double Fix`on yksi Clarinsin suosituimpia meikkituotteita, yllättävää, eikö? Varsinkin kun Suomessa tuote ei viime kerroksella ilmeisesti ottanut tuulta alleen, kun se jätettiin pois valikoimasta. 

Olen käyttänyt tuotetta melkein 15 vuotta putkeen. Se on pitkä aika. Mikä tahansa tuote ei tähän pysty vaan siinä tarvitsee olla minun mielestäni jotain suurenmoista. Ostin ensimmäisen kappaleeni ihan Suomesta, silloin mascara kuului valikoimaan. Ensimmäinen omistamani Double Fix` oli pakattu samanlaiseen tuubiin kuin Urban Decayn primerit, aplikaattorin sijaan tuubista paljastui harjaosa. Sen jälkeen pakkaus on vaihtunut matkan varrella pari kertaa ja se on jälleen juuri nyt uudistumassa.

Kuvissa näkyvän version tilasin Escentualilta vuoden alussa. Suomessakin myyntiin tuleva uudistettu pakkaus on ulkonäöltään muuten samanlainen, hieman lituska, mutta kultainen korkki on muutettu metallinhohtoiseksi clarinsinpunaiseksi.


Kyseessä on väritön ripsiväri, joka tekee mistä tahansa ripsiväristä vedenkestävän, kun sitä levittää kerroksen ripsivärin päälle. Itse en saa lopputuloksesta silti ihan niin hyvin kestävää silmissäni kuin 38-mascaroilla, mutta toimii hätätapauksessa. 

Se ei olekaan syy, miksi tämä on kulkenut matkassani vuosikaudet. Syy on se, että Double Fix`on maailman paras kulmageeli/vaha. Mikään kokeilemani kulmageeli ei vedä tälle vertoja tälle, ei edes lähelle. Suurin osa on makuuni aivan liian litkuja tai ne tekevät kulmista kovat koppurat, eivätkä jäykät kulmani pysy ojennuksessa koko päivää. Arvostan myös sitä, että kulmageeli on väritön, värilliset eivät minua kiinnosta. Clarins on koostumukseltaan vahamainen, joten se jättää kulmat joustaviksi. Kulmia voi käydä harjan kanssa vaikka kesken päivää läpi, mutta mascaraa ei silti tarvitse lisätä. Kurittomat kulmani pysyvät asennossa koko päivän. Mikä parasta Double Fix` luo kulmiin vedenkestävän pinnan. 

Tuotteen teho perustuu pomeranssipuusta saatuun vahaan, joka muodostaa ripsien ja kulmien päälle suojaavan vedenkestävän kalvon. 


Huomasin heti yhden eron uusitun ja vanhan pakkauksen välillä. Vanhassa pakkauksessa tuotteen on luvattu säilyvän 36kk:tta avaamisesta, kun uudessa pakkauksessa tuo aika on vain 6kk:tta. Jos käyttäisin tuotetta ripsiin, en missään nimessä olisi säilönyt tuotetta ikinä alkuperäista aikaa, mutta koska käytän tuotetta vain kulmiin, on luvatusta pitkästä säilyvyysajasta ollut hyötyä. Jäänkin ehkä hieman mielenkiinnolla odottamaan, onko pakkausuudistuksen lisäksi myös tuote jollakin tavalla muuttunut, vai onko tuo säilyvyysaika muutettu ihan hygieniasyistä. Olen vuosien aikana monesti ihmetellyt sen pituutta. 

Onko Double Fix`tuttu? Kiinnostaako 2in1-tuotteet?

Suositushinta:
Clarins Double Fix`Mascara 7ml, 24,15€





Ihanneihminen


Oli syksy 2006, maanantai 18.9., päivä jolloin maailmani romahti. Merkkejä toki oli ollut näkyvissä jo vuosia, mutta varsinkin kevään ja kesän bilettäminen, samaan aikaan valtava ahkerointi töissä vähäisillä yöunilla, olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja, mutta ei. Tuli kuitenkin se päivä, kun löysin itseni työpaikan lattialta istumassa ja itkemässä. Rintaani puristi niin, että en pystynyt hengittämään. Kroppani tuntui painavan tuhat kiloa. Tuntui, että koko maailma olisi kaatunut niskaani. En tajunnut mikä minulla oli. Sain vapisevin käsin soitettua päivystykseen, jossa minun käskettiin tulla heti paikalle. Olen edelleen kiitollinen siitä, että puhelimessa oleva hoitaja osasi lukea äänestäni todellisen hädän. Tuosta aamusta alkoi elämässäni täysin uudenlainen vaihe, jonka en olisi kuuna päivänä voinut kuvitella jatkuvan aina näihin päiviin asti. 

Kymmenen vuotta on hurjan pitkä aika ihmisen elämässä. Vuosiin on mahtanut paljon taistelua, itseni etsintää, voimattamuutta, itkua, selittämättömiä kiputiloja, unta sekä suurta ulkopuolisuuden tunnetta yhteiskunnassa nimeltä Suomi. Silti olen saanut kokea myös rakastumisen ihmeen, uuden avioliiton, oppinut omien kokemusten myötä yhteiskuntakriittisemmäksi, löytänyt rakkauden kirjoittamiseen, joka jäi, kun kirjeet vaihtuivat sähköposteihin. Alkanut valokuvaamaan, joka on edelleen ainoa asia elämässäni mitä tehdessä pystyn täysin rentoutumaan. Kameran linssin läpi katsoessa ei ole muita kuin minä ja kohde. Muu häviää. Tänä keväänä olen vihdoin myös oppinut tuntemaan uudestaan sen Jonnan, joka olin 30 vuotta sitten. Sen Jonnan joka osaa puolustaa itseään, eikä tee aina muille mieliksi, on aito, eikä kenenkään muokkaama kuva minusta. Sen tyypin joka makasi sammalmättäällä mäntyjen ympäröimänä katsellen taivasta, ihmettelemässä miten pilvet voivat liikkua nopeasti. 

Masennukseen sairastumisen alussa minun oli vaikein hyväksyä sitä, etten pystynyt enää niihin asioihin kuin ennen. Minä joka oli aina jaksanut kaiken ja vähän ylikin, ei jaksanut mitään. Olin ollut suorittaja ja perfektionisti, jolla kaikki asiat olivat niin yksityis- kuin työelämässä tip top. Sairastuttuani jos yritin suorittaa edes yhtä asiaa, se jäi aina kesken. Jouduin luopumaan lukemisesta vuosiksi muisti- ja keskittymisongelmien vuoksi. Olen yrittänyt tavoitella tuota taitoa vuosien aikana vaihtelevalla menestyksellä. En edelleenkään pysty lukemaan niin kuin ennen. Pahinta on kuitenkin jatkuva ahdistus, joka ei täysin ole poistunut vieläkään. Kymmenen vuotta rinnan ympärilläni on ollut kiristävä vyö, välillä se kiristää enemmän, välillä vähemmän, mutta syystä tai toisesta se ei katoa. Yleensä mitä kireämmällä vyö on, sitä enemmän masennus ottaa valtaa päivistäni. Vyöhön eli ahdistukseen minulla oli lääkitys kahdeksan vuotta, ne helpottivat hieman, mutta eivät poistaneet vyötä kokonaan. Sen sijaan sivuoireena sain täyden tunneköyhyyden, joka oli syy, joka lopulta sai minut luopumaan lääkkeistä. Päätin, että mieluummin yritän sietää kiristävää vyötä, jos saisin edes joskus aitoja ilontunteita. Ennen sairastumista olin ollut ihminen, joka eli tunteista. Minua itkettää vieläkin se päivä, kun lääkkeiden lopetuksen jälkeen tajusin nauravani aidosti ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Se nauru tuli jostain sisältäni. Ensimmäistä kertaa vuosiin en vääntänyt kasvojani hymyntapaiseen, koska tiesin, että niin kuuluu tehdä, etten näyttäisi hölmöltä. Muutamat aidot ilonhetket ovat kantaneet minua viimeiset puolitoista vuotta. Viime joulun alla nauroin ensimmäistä kertaa vuosiin niin, että ilonkyyneleet valuivat silmistäni.

Kuntouttaminenhan lähti aikoinaan tietenkin liikkeelle siitä, että minut piti saada mahdollisimman pian työkykyiseksi. Hinnalla millä hyvänsä. Tämä on kaikkien kohdalla sama, eikä tilannetta tutkita sen kummemmin. Olihan minulla sitä paitsi vakaa ja vastuullinen työpaikka. Ihmettelin jo vuosia sitten, että miksi ihmeessä oma tilanteeni ei tuntunut liikkuvan eteenpäin. Puhuin huolestani asian suhteen usein, mutta minulle hoettiin, että tarvitsen vain aikaa. Minulle seitsemän vuotta sairastamista vain hyvin pienillä edistysaskeleilla tuntui todella pitkältä ajalta odotella. Vastaus alkoi raottua vasta pikku hiljaa, kun aloitin terapian vuoden 2013 syksyllä, mutta tänä keväänä tajusin hitaaseen etenemiseen syyn. 

Ei veneeseen tullutta reikää korjata siten, että lyöt palan jesaria reiän päälle ja lähdet soutamaan. Se toimii hetken, mutta pitkäaikaiseksi ratkaisuksi siitä ei ole. Kyllä se pohjatyö pitää tehdä kunnolla ja lähteä siitä liikenteeseen. Minun kohdallani ongelma oli se, että minun pohjakuntoni näytti kaikin puolin hyvältä, mutta kukaan ei huomannut, (ei vaikka olin kertonut kaikille hoitaville tahoille hieman erikoisesta lapsuudestani) että se pohjakunto oli huijausta ja asiaa pitäisi lähteä tonkimaan syvemmältä. Ei, minut piti saada kiireesti takaisin työelämään, vaikka oikea paikka minulle olisi ollut heti terapia. Minun ongelmani oli se, että minä olin luonut itsestäni vuosien saatossa oman ihanneihmisen.


Mitäs luulette, mitä tälle ihanneihmiselle käy, kun kaikki romahtaa? Niinpä. Olen tänä keväänä paljon muistellut aikaa 30 vuotta sitten, kun olin vielä lapsi. Silloin, kun ihminen on aidoimmillaan. Millainen minä olin? Päättäväinen, suorasanainen, sydämellinen, tunteellinen, toiset huomioonottava ja ennen kaikkea minä rakastin yksinoloa. Minulla oli vain yksi ystävä ja liuta serkkuja, mutta se riitti. Tykkäsin leikkiä yksin, olen itseasiassa usein palannut noihin yksinäisiin leikkihetkiin, kun höpötin itsekseni ja loin ympärilleni mahtavan maailman. Muistan sen tunteen vahvasti joka minulla noina hetkinä oli. Olin onnellinen.

Missä sitten mentiin vikaan? Kun äidin sairastuttua ja isän lähdettyä jäin mummon hoiteisiin ja jouduin katselemaan alkoholisti vaariani, aloin luoda itsestäni ihmistä joka selviää mistä tahansa. Hylkäämisen pelossa minusta tuli myös erittäin miellyttämisen haluinen. En halunnut tehdä mitään pahaa, ettei minua taas jätettäisi. Siitä päivästä alkoi oman ihanneihmisen luonti, korttitalo, joka pysyi pystyssä syyskuuhun 2006 asti. 

Kotona minut kasvatettiin arvostamaan työtä, meillä työtä tekemättömät ihmiset olivat laiskoja, jos heillä ei sitten ollut fyysistä vaivaa, minkä vuoksi ei pystynyt työtä tekemään. Mutta senkin piti olla jotain suurta, pienistä vaivoista valittavia pidettiin vain luusereina, jotka halusivat välttää työntekoa. Minäkin menin tietenkin kesätöihin heti kun kynnelle kykenin. Työ toi mukanaan suorittamisen, minulle ei riittänyt, että olisin hoitanut sovitut tehtävät, ei, minun piti tehdä ne aina vain paremmin ja täydellisemmin, jos suinkin mahdollista tein vielä extraa päälle. Muistan kun olin 16-vuotiaana siivoamassa porraskäytäviä. Minulle oli osoitettu tehtävät, mutta koska luppoaikaa jäi, (ihmettelin itseasiassa tuolloin itsekseni kuinka saamaton se vakkari työntekijä voi olla, kun minä hoidin samat hommat neljässä tunnissa, mihin hänellä meni kahdeksan) minä tein sitten kuuden tunnin työpäivinäni paljon muutakin. Pesin ikkunoita, vahailin lattioita, imuroin mattoja ja pyyhin seiniä sekä kuurasin saunatilojen lauteet joka suunnasta juuriharjan kanssa. Sain pomoltani palautetta kuinka minua ja työni jälkeä olivat talojen asukkaat kehuneet. Sain siitä tietenkin miellyttämisen haluisena lisää intoa suorittaa lisää. Minulle ei kukaan pääsisi sanomaan, etten ollut tarpeeksi hyvä. Olen aina ollut hevonen joka elää pelkillä porkkanoilla, raipan antaminen lamauttaa minut täysin. Minulla ei ollut murrosikää, en kiukutellut, en kapinoinit, en riehunut. Ainoat "kapinani" olivat ne, että kerroin mummolleni olevani uskonasioista täysin eri mieltä hänen kanssaan, sekä hiusten värjääminen salaa punaiseksi, koska mummo oli kertonut sen lookin sopivan vain ilotytöille.

Suorittaminen jatkui työelämässä. Halusin olla parempi ja saavuttaa enemmän. Olin introverttinä tosi sosiaalisessa työssä, jollaiseen en kuunaan nykypäivänä hakeutuisi. Se loi pikku hiljaa vuosien saatossa kuormitusta. Ahdistusta alkoi aiheuttaa myös se, että vaikka tiesin tehneeni parhaani ja perfektionistina vielä piirun verran enemmän, se ei riittänyt työnantajalle. Vuosittaiset raippakokoukset tai oikeammin työpalaverit löivät minut joka kerran maahan, mutta aina nousin, vaikka tuntui, että hakkaisin päätäni betoniseinään. Viimeisenä työvuotenani aloin kyseenalaistamaan työpaikkaani ja siinä vallitsevaa arvomaailmaa. Mutta jatkoin, koska olen aina tykännyt rahasta ja saadakseen sitä, on tehtävä töitä. Tosin eilisen päivän uutisten mukaan työstä ei kohta enää makseta palkkaakaan... mutta ei siitä sen enempää. Ihmettelen vieläkin, että jaksoin työtä seitsemän vuotta ennen romahdusta.

Jokaisessa hoitotapaamisessa vuosien aikana kerroin, kuinka minua surettaa se, etten pysty olemaan enää se työminä. Ihminen jota ihannoin. Yleensä sain vastauksen, että ei sinusta nyt ihan yhtä tehokasta tule, mutta ajan kuluessa varmaan pääset lähelle. Miksi kukaan ei kyseenalaistanut tätä? Terapian alkaessa haikailin edelleen sen työnarkin ja suorittajan perään. Itkin terapeutin penkissä monet itkut, kun ajattelin kuinka aikaansaava tyyppi entinen oli verrattuna nykyiseen. Terapiassa kuitenkin pikku hiljaa tapahtui jotain. Siihen auttoivat lapsuudessa opittujen tapojen sekä käyttäytymisen ymmärtäminen ja niiden heijastuminen nykyisyyteen. Lopulta tajusin, etten minä edes halua olla sellainen kuin olin. Minun ja sen entisen Jonnan arvomaailmakin on aivan erilainen. Vaikka jo vuosi sitten tajusin, etten haluakaan olla se entinen minä (oli todella helpottavaa päästää irti), jota jokainen hoitava taho terapeuttia lukuunottamatta on halunnut minun taas olevan, meni pitkään ennen kuin tajusin miksi. Kun vihdoin tajusin, että olin kolmenkymmenen vuoden ajan luonut itsestäni sellaisen ihanneihmistä, jollaista ajattelin läheisteni ja tämän yhteiskunnan arvostavan. Sellaisen ihmisen, jota minut oli kasvatettu arvostamaan. Ongelma oli vain siinä, etten se ollutkaan minä.


Kun olin vihdoin tajunnut asian, ahdistuin entisestään. Tajusin entistä selkeämmin eläväni yhteiskunnassa, jossa päättävässä elimessä olevien ihmisten arvomaailma on täysin erilainen kuin omani. Erikoisen tilanteesta tekee se, että kun loin itsestäni ihanneihmistä tein sen osin siksi, että kuuluisin joukkoon. Kun katselen ympärilleni millainen arvomaailma on valloillaan, en edes tahdo. Tilanne saa minut hakeutumaan olemaan entistä enemmän yksin, koska se on turvatilani, koska olo on sama kuin lapsena leikkiessä. Yhteiskunta ja hoitavat tahot haluavat minulta tietenkin aivan muuta, kykyä olla sosiaalisempi. En vain ole ihan heti valmis muuttamaan itseäni uudestaan, tuskin koskaan, koska se talo ei tule kauaa kasassa pysymään. Aion silti löytää polkuni. 

Tilanteeni on ironinen, olen löytänyt kolmenkymmenen vuoden jälkeen vihdoin itseni, mutta samalla tulevaisuus pelottaa enemmän kuin koskaan. Sillä tarjolla tulee olemaan sitä lamauttavaa raippaa, porkkanoista voi vaan uneksia. Silti juuri nyt olen edelleen rintaani puristavasta vyöstä huolimatta myös onnellinen. 

Tiedän kuka olen ja olen valmis taistelemaan sen puolesta.





MJ Daisy Eau So Fresh Blush


Sain melkein kolmisen kuukautta sitten testattavaksi tämän kevään Marc Jacobsin Daisy Blush -kausikokoelman, joka sisältää kolme ihastuttavaa pinkin sävyistä tuoksua. Daisy Blushin, Daisy Dream Blushin ja tänään esittelyssä olevan Daisy Eau So Fresh Blushin, joka omaksi yllätyksekseni nousi joukosta ehdottomaksi suosikikseni. Rakastuin tuotteeseen sen verran paljon, että se on ollut ahkerassa käytössä ihan alusta asti, en edes malttanut ottaa kuvia heti, kun tuoksu saapui. Näissä kuvissa tuoksunesteessä pullon sisällä näkyy jo melkoisia rakkauden jälkiä. Mutta hei, sehän on vain merkki siitä, että nyt on todella kyseessä tuote, josta pidän paljon. 

Daisy Blush -sarjan tuoksuja yhdistää mm. se, että kaikki sisältävät yhtenä tuoksunuottina kieloa, johon itselläni on pieni viha/rakkaussuhde. Kukkina rakastan kieloja ja niiden tuoksua maljakossa, omalla ihollani en niinkään. Kielo nuottina ei ole minulle ehdoton ei, jos se sulautuu sopivasti muihin tuoksunuotteihin, mutta jos se tulee esiin selkeänä ja terävänä, se on minulle henkilökohtaisesti liikaa. Daisy Blush tuoksuista kielo tuoksuu eniten nenääni Daisy Dream Blushissa, kun taas Daisy Blushissa tuoksu jo sulautuu muiden tuoksujen joukkoon. On todettava, että Daisy Eau So Fresh Blushista nenäni erottaa kielon enää todella heikosti. Ehkä se siksi on muodostunut suosikikseni. ^_^


Mutta tämä ei ole kyllä ainoa syy, minusta Daisy Eau So Fresh Blush on melko yllättävä Daisy tuoksu, mitä olen tuoksuja haistellut. Fragranticassa monet tuntuvat olevan tästä sitä mieltä, että tässä ei ole mitään erikoista. Mutta kukapa meistä tekisi tuoksun ostopäätöstä toisten arvostelujen perusteella? Ainakin minulla oma nenä ratkaisee asian. 

Fragrantica on siitäkin jännä paikka, että ihmettelen useasti ihmisten kommentteja tuoksujen heikosta kestosta, kun minun ihollani heidän heikkokestoisiksi sanomansa tuoksut kestävät useita tunteja, joskus koko päivän. En tiedä onko sillä tekemistä sen asian kanssa, että meillä suomalaisilla ja pohjoisessa raikkaassa ilmastossa elävillä on hieman tarkempi ja herkempikin hajuaisti kuin muilla. Omaan nenääni "etelän ihmiset" käyttävät tuoksuja way too much. Joten olenkin Daisy Eau So Fresh Blushista aivan toista mieltä. Minulle tämä melkoisen hienostunut ja aikuismaisempi kuin monet muut Daisyt. Silti siinä on sellaista herkkyyttä, joka tekee tuoksusta täydellisen kesätuoksun.

Alkutuoksussa on kirpeää verigreippiä, raikasta omenaa ja mehukasta mandariinia. Tuoksun sydämessä klassista ruusua, herkkää freesiaa ja sitä kieloa. Pohjalla pehmeää myskiä ja puun vivahteita. Tuoksu on kukkaishedelmäinen. Alkutuoksussa erotan ehdottomasti selviten kirpeän greipin, jota mandariini hieman pehmentää. Ruusu ja freesia ovat myös selkeästi läsnä, kun tuoksu on asettunut iholle. Pohja on pehmeä ja todella myskinen. Nuotit yhdessä sekoittuvat meheväksi cocktailiksi, joka saa olon tuntumaan keveältä ja huolettomalta. Sellaisena kuin oikeana kesäpäivänä kuuluukiin. Tuoksun kesto iholla on kuutisen tuntia. Pullokoko on Daisy Blusheista anteliain, peräti 75ml:ä, joten tästä riittää käytettävää vielä ensi kesäksikin. 


Tuoksun nenänä on toiminut Annie Buzantin. Upean ja näyttävän päivänkakkaroilla koristellun tuoksupullon on suunnitellut Marc Jacobs yhdessä Cotyn kanssa.

Onko Marc Jacobsin tuoksut tuttuja? Suosikkinne?

Suositushinta:
Daisy Eau So Fresh Blush 75ml, 79,60€

Tuoksu lehdistönäyte.



Designed by FlexyCreatives