UUTUUS – Lumene Lähde Arctic Dew Quenching Aqua Serum


Lumenen Valo Glow Boost Essenceä rakastavat ovat varmaan ehtineet jo laittaa merkille Lumenen syksyn ainakin omasta mielestäni ehdottomasti mielenkiintoisimman uutuuden Arctic Dew Quenching Aqua -seerumin*

Olen aina fanittanut varsinkin Lumenen meikkipohjia, seerumeita ja kynsilakkoja, joten Lähde-sarjaan täydennystä tuova uutuusseerumi on ollut viime viikkojen aikana mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Itsehän en aikoinaan ihan hirveästi lämmennyt Lähde-sarjan naamiolle, mutta seerumi onkin sitten vakuuttanut minut ihan eri tavalla. 


Kyseessä on tehokosteuttava tuote, joten julkaisuajankohta heti kesän jälkeen oli oiva näin suomalaisesta näkökulmasta. En usko, että kovinkaan moni meistä ei tuntuisi kaipaavaan iholleen enemmän kosteutta, kun keskuslämmitys pärähti päälle. 

Uutuusseerumin ainesosat ovat mielenkiintoisia. Pohjana tietenkin Lumenen käyttämä pohjoinen lähdevesi, mutta lisäksi kosteutustehoja on haettu koivunmahlasta, hyaluronihaposta ja glyseriinistä. Mielenkiintoinen ainesosa on myös urea, joka auttaa sitomaan kosteutta ja vahvistamaan ihoa. Sen on myös sanottu puhdistavan ihoa ja siten auttavan esim. finneihin. 

Seerumi on koostumukseltaan ohuen geelimäistä ja sitä on helppo annostella pisaroittain pipetin avulla. Koostumus on riittoisaa, sillä pari tippaa riittää koko kasvojen iholle. Tuote on parfymoitu ja tuoksu on sellainen puhtaan raikas, mielestäni huomattavasti hennompi kuin saman sarjan naamiossa, jonka itse koin melko voimakkaasti hajustetuksi. Tuoksahtaa kasvoilla hetken aikaa levityksen jälkeen, mutta katoaa vähän ajan kuluttua. Imeytyy ihoon välittömästi, eikä jätä ihon pintaa lainkaan tahmeaksi vaan sileäksi ja mukavan kosteutetun tuntuiseksi. Tuote sopii kaikille ihotyypeille niin ilta- kuin aamukäyttöönkin. Itse tykkään tuotteesta erityisesti meikin alla, lisään yleensä ensin hoitoveden, jonka jälkeen levitän essencen ja lopuksi tämän päälle, jolloin voidetta ei enää tarvita. Seerumi tekee ihosta kirkkaan, pehmeän ja hyvin kosteutetun tuntuisen. 

Erityisen mukavaa on se, että tämä sijoittuu hinnaltaan Lumenen seerumeissa melko alas, sillä suositushinta on 24,90 euroa/30ml:ä.


INCI: 
AQUA (WATER), BUTYLENE GLYCOL, PROPANEDIOL, BETULA ALBA (BIRCH) JUICE, GLYCERIN, ERIOPHORUM SPISSUM (NORDIC COTTONGRASS) FLOWER/STEM EXTRACT, PHENOXYETHANOL, PEG-40 HYDROGENATED CASTOR OIL, XANTHAN GUM, BETAINE, TREHALOSE, UREA, HYDROLYZED HYALURONIC ACID, ETHYLHEXYLGLYCERIN, DISODIUM EDTA, CAPRYLYL GLYCOL, PENTYLENE GLYCOL, SERINE, COPPER GLUCONATE, MAGNESIUM ASPARTATE, ZINC GLUCONATE, SODIUM HYDROXIDE, PHENETHYL ALCOHOL, ALGIN, DISODIUM PHOSPHATE, GLYCERYL POLYACRYLATE, PULLULAN, SODIUM HYALURONATE, PSEUDOALTEROMONAS EXOPOLYSACCHARIDES, SODIUM CARRAGEENAN, POTASSIUM SORBATE, SODIUM SALICYLATE, CITRIC ACID, GLUCOSE, POTASSIUM PHOSPHATE, SORBIC ACID, MARIS SAL (SEA SALT), CHONDRUS CRISPUS (CARRAGEENAN) EXTRACT, ALPHA-ISOMETHYL IONONE, BENZYL SALICYLATE, CITRONELLOL, LIMONENE, LINALOOL, PARFUM (FRAGRANCE)

Oletteko ehtineet tutustua uutuusseerumiin? Mikä on teidän suosikkituotteenne Lumenelta?

*Tuote PR-näyte, saatu blogin kautta.


  1. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta! Voisi sopia minunkin iholle. Mun Lumene suosikki on Lähde misellivesi, mikä on nyt kuulunut aamarutiineihin jo lähes vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ainakin kokenut, että tämä on tosi hellävarainen, joten kannattaa kokeilla. :) Mulla on vieläkin Lumenen misellivesi testaamatta, on kyllä tuolla kaapissa jonossa.

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä hyvältä. Tyrniöljy ja pikakaunistaja Lumenelta ovat omia suosikkejani.
    Mukavaa viikkoa sinulle Jonna ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä molemmat hyviä. ^_^

      Mukavaa syksyistä viikkoa sinnekin! <3

      Poista
  3. Vaikka Lumenen hinnat nousi uudistuksen jälkeen, niin silti Lumene tuntuu nykyään kiinnostavammalta merkiltä. Mulla on käytössä se hyaluroniessence, mutta tätäkin olisi ihana kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nousi, varsinkin ihonhoito on musta ottanut harppauksen ylös uudistuksen myötä. Arvostan kyllä myös sitä, että tätä uutta seerumia ei hinnoiteltu sinne hinta-asteikon yläpäähän.

      Poista
  4. Mä luulen, että tulen tutustumaan tähän jossain vaiheessa. Suhteellisen huokea hinta on mukava asia, ja tosi usein Lumene tuntuu olevan tarjouksessa esim. Citymarketissa ^_^

    Hmm, oma suosikkini Lumenelta..meikkipohjista olen tykännyt eniten, ihonhoitopuoli on ollut vähän ongelmallinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kyttään Cittarin tarjouksia, harmittaa, että kauppa on toisella puolen kaupunkia, joten sinne harvemmin tulee mentyä. :D Heh, meillä on sitten sama ihonhoitopuolen kanssa tai mulla lähinnä voiteet on ne ongelma. :p

      Poista
  5. En ole vielä ehtinyt tehdä Lähde -seerumin kanssa tuttavuutta, mutta varmaan jossain vaiheessa jahka tulee esim. Cittariin tarjoukseen;) Ennen pitkää tulee varmasti;)
    Lähde -sarjan geelinaamio on yksi mun lemppareita, oikea aarre:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee varmasti, eihän siinä toisessakaan kauaa mennyt. ^_^

      Poista
  6. En tiedä johtuuko se väristä vai mistä, mutta tää seerumi vaikutti heti ensi näkemältä todella mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse mikään sinisen fanittaja, mutta kun näin sisällysluettelon, kiinnostuin ja toki, koska tykkään siitä Essencestä. :)

      Poista
  7. Minusta tuntuu, ettei ihoni oikein tykkää phenoxyethanolista, mutta en tiedä paljonko sitä tässä on. Ureastakaan en ole varma. Muuten kuulostaa kyllä kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on hyvä jos tietää mitkä ainesosat ei sovellu omalle iholle, tietää välttää. :) Omalle iholle varsinkin urea on todella hyvä, kaikissa parhaissa esim. jalkavoiteissa josta tykkään on ureaa.

      Poista
  8. Mun tekisi mieli kokeilla tätä, jos tämä sopisi iholleni paremmin, kuin se hyaluronihappotiiviste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan näytteitä saatavilla, että voisi testata?

      Poista
  9. ihoni kaipaa kesän, meren ja auringon jälkeen kosteutta. Tätä minä aion kokeilla. Tuo sininen värikin on niin houkuttelevan raikas.
    Kiitos hyvästä esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula,

      Väri on ainakin todella merellinen! <3

      Poista
  10. Monet Lumenen uutuustuotteet ovat kyllä mielenkiintoisia. Oma lemppari taitaa olla Valo, Vitamin C Sleeping Cream.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään varsinkin siitä, miten ovat panostaneet tähän ihonhoitopuoleen ja koonneet tosi kivoja kokonaisuuksia. Lumenen Valo-sarjan tuotteet jotka sisältävät tuota C-vitamiinia ovat ehdottomasti suosikkejani. :)

      Poista
  11. Tää onkin tulossa mulle postissa testiin! <3 Testeri oli ihan huippu, sitä vain tahtoi tulla liikaa niin ihana odottaa pipetti pulloa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testereistä on vaikea saada sopivaa määrää, jos on pussi pitäisi tehdä nuppineulalla reikä ja siitä puristella. :D Mutta myös pikkupullot on ongelmallisia. :D

      Poista
  12. Mä tykkään geelituotteista, kun ne tuntuu ihanan viileiltä iholla. Myös pullon ulkonäkö ja annostelu näyttää kivalta, tekisi mieli hommata testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosi kiva koostumus, imeytyykin ihan heti ihoon. :)

      Poista
  13. Tähän en ole tutustunut:) Mutta meikkipohjista ja muista valotuotteista olen kyllä tykännyt. Iho jotenkin reagoi jostain kumman syystä näihin Lumenen voiteisiin ja seerumeihin.
    Kauniisti kuvattu ja ihanat nuo kuplat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on voiteiden kanssa sama, mutta seerumeista mun iho sen sijaan pitää.

      Kiitos Minna!

      Poista
  14. Testailtu tätä vain kaupassa ja tuntui ja tuoksui ihanalta, sininen pullokin vielä. Lumenen uudet gold meikkivoiteetkin kiinnostaisi. :) Paljon uutuuksia, jopa niin paljon etten enää pysy perässä. Lumenelta kuitenkin lemppareita on kynsilakat, nytkin Lumenen punainan karpalo-sävyn lakka kynsillä. Seerumit ja meikkivoiteet, aikoinaan CC-voide oli oikea suuri lemppari. Lumenalla on paljon huipputuotteita ja tämä uusi seerumi kiinnostaisi kyllä.

    Ihanaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä tosi kiva. :) Kynsilakat on kyllä hyviä, itselläkin usein käytössä, kivan pienet pullot niin saan jopa toisia sävyjä käytettyä loppuun. :D

      Ihanaa sunnuntai-iltaa Tiia. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives