18.1.2018

Täsmätuotteet pintakuivan ihon epäpuhtauksiin


Olen nyt elellyt pintakuivan sekaihoni kanssa kymmenisen vuotta, tätä ennen ihoni oli selkeä sekaiho. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että pintakuivaa sekaihoa on todella paljon vaikeampi hoitaa kuin sekaihoa. Kymmenen vuotta on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja tiedän, millaisista tuotteista ihoni pitää ja mitkä kannattaa jättää suosiolla hyllyyn. Vaikka olenkin oppinut hoitamaan ihoani, niin minulle 40-vuotiaalle tulee edelleen silloin tällöin epäpuhtauksia, varsinkin kipeähköt ihonalaiset hormoninäpyt vaivaavat joinakin kuukausina enemmän, toisina vähemmän.

Pintakuivan ihon epäpuhtauksien hoito on hivenen haasteellista, koska niitä ei voi liian voimakkailla tuotteilla hoitaa tai ainakin ihoni reagoi todella helposti. Monet luottavat esim. teepuuöljyyn, mutta minulla se kuivattaa aivan älyttömästi ihoa, jos sitä vahingossa menee muualle kuin juuri näppylän kohtaan. Silti tuntuu, että sille itse näppylälle ei tapahdu mitään, joten itselläni se ei valitettavasti toimi, vaikka moni teepuuöljystä apua saakin. Lopullinen turn off on itselleni teepuuöljyn tuoksu, en pidä siitä lainkaan. 

Ajattelin, että vinkkaan teille muutaman tuotteen johon luotan, neljää niistä sattui tälläkin hetkellä olemaan kaapissa, mutta yksi tuote kuvista puuttuu, josta kovasti pidän. Se loppui juuri, enkä ole ehtinyt ostamaan vielä uutta.

Bakel Malic – Kyllä taas tämä tuote ja siihen on syynsä miksi olen käyttänyt seerumia neljä vuotta putkeen. Tehokas, puhdistava mutta silti hellävarainen geeliseerumi kuorii ja uudistaa ihoa. Sisältää paljon erilaisia iholle hyvää tekeviä happoja ja ihoa kosteuttavaa glyseriiniä. Malic levitetään puhdistetulle iholle ennen muita hoitotuotteita. Sitä voi levittää paikallisesti tai koko kasvoille. Tuote ehkäisee säännöllisesti käytettynä tulevia näppyjä, koska se pitää ihon puhtaana kuolleesta ihosolukosta, joka yleensä aiheuttaa ihon tukkiutumisen ja näppyjen syntymisen pintakuivalle iholle. Tuote auttaa myös jo syntyneisiin epäpuhtauksiin, se rauhoittaa ja laskee niitä yön aikana.

Basiron – Apteekista saatava aknegeeli on tiukkaa tavaraa. Sisältää bentsoyyliperoksidia, joka estää aknebakteerin kasvua. Tuotetta ei saa käyttää samaan aikaan A-vitamiinia sisältävien tuotteiden kanssa. Tiedän, että monet rasvoittuvan ihon omaavat levittävät tätä koko kasvoillekin, mutta oma herkähkö ihoni ei ikinä kestäisi sitä. En voi laittaa tätä edes yöksi (vaikka ohjeissa herkkäihoisia ohjeistetaan tekemään juuri noin), koska nukkuessa tätä väkisin hieroutuu kasvoilla muuallekin kuin juuri siihen näpyn päälle ja itselle seuraus on se, että muille alueille kuin näpyn kohtaan nousee pientä valkoista röpelöä ja iho heloittaa punaisen sekä arkana. Pari kertaa alussa kävi näin ja joudun parantelemaan tuotteen tekemiä tuhoja kolmisen päivää molemmilla kerroilla. Se miksi tätä kuitenkin käytän on se, että tämä on ainoa tuote, joka auttaa niihin pinnan alla oleviin "pirulaisiin". Käytän Basironia niin, että laitan sitä topsy-puikolla juuri siihen kohtaan missä finni jomottaa ihon alla vain päiväsaikaan silloin kun olen kotona. Hengaillen sitten valkoinen tai valkoiset läntit kasvoissani tyylikkäänä koko pvän, näin saan ehkäistyä sen, että tuote ei vahingossakaan leviä muualle. Parina päivänä peräkkäin käytettynä tuntee, miten ne ihonalaiset möröt alkavat laskeutumaan ja katoamaan. Kannattaa olla tuotteen kanssa tosi varovainen ja kokeilla ensin vaikka pienelle alueelle johonkin näkymättömään paikkaan, miten iho reagoi ennen kuin pistätte kasvoille. 


Mádara Detox - Mutanaamio on ihan mieletön tuote. Sitä voi käyttää tietenkin koko kasvoille, mutta itse tykkään käyttää naamiota myös täsmähoitona epäpuhtauksiin. Laitan syväpuhdistavaa naamiota usein näppyjen päälle ja annan vaikuttaa n. 10-15 minuuttia, jonka jälkeen huuhdon tuotteen pois. Puhdistaa ihohuokosia tosi tehokkaasti, joten sillä on myös näppyjä laskeva ja rauhoittava vaikutus. 

Payot Pâte Grise – Tutustuin klassikko-tuotteeseen pari vuotta sitten. Tämä on tuote, jota laitan yöksi, koska tämä ei ärsytä "tervettä" ihoa kuten Basiron. Jähmeähkö tahnamainen tuote sisältää mm. talkkia, joka imee iholta talia. Puhdistavaa sinkkioksidia sekä ihoa rauhoittavaa manteliöljyä. Manteliöljy tekee sen, että Päte Grise ei kuivata ihoa, joten ei haittaa vaikka sitä leviäisi yön aikana vähän muuallekin kasvoille. 

Whamisa Sebum Treatment* – On Malicin tapaan hellävarainen. Ohutta melkein vesimäistä emulsiota voi huoletta levittää koko kasvoille tai vain paikallisesti. Toimii samaan tapaan kuin Malic eli ehkäisee jo etukäteen, mutta toimii rauhoittavasti jo muodostuneisiin epäpuhtauksiin. Emulsion sisältämä omena-uute puhdistaa, raikastaa ja kirkastaa ihoa. 

Mikä on sinun täsmätuote finneille?

*Whamisa PR-näyte saatu blogin kautta, muut tuotteet omia.


16.1.2018

Tuoksumuistoja – Dior J´adore


Pienen tauon jälkeen palataan Tuoksumuistojen pariin. Tuoksupostaukset eivät koskaan ole heti ilmestyttyään niitä suosituimpia postauksia, mutta niitä luetaan aina pidemmänkin ajan jälkeen, kun ihmiset ilmeisesti etsivät Googlen kautta tietoa. Tästä huolimatta itse rakastan kirjoittaa tuoksuista. Nämä ovat minulla postauksia, jotka vaativat ehkä vähiten ajatustyötä, sillä näitä kirjoittaessa sormet liukuvat näppäimistöllä ikäänkuin itsestään. 

Vuosi 1999 

Haahuilin eräänä iltana (niin kuin silloin oli tapana) Tampereen Stockmannin kosmetiikkaosastolla, etsiskellen itselleni uutta tuoksua, kun silmiini osui yksi kauneimmista tuoksupulloista, mitä olin koskaan nähnyt. Varovasti nuuhkaisin tulevaa kukkaistuoksujen klassikkoa, tiesin, että se lähtisi mukaani. Se oli todellakin rakkautta yhdellä nuuhkaisulla. 

Tuon päivän jälkeen kulutin J´adorea useita pullollisia niin paljon, että lopulta kyllästyin siihen. Se oli tuoksu jota käytin usein töissä. Se sai oloni varmaksi asikaspalvelutilanteissa. Aamulla se sai unisetkin silmät hereille uuteen päivään. Oli ihana syödä aamupalaa ja tuoksua J´adorelta. Rakastan!


Nyt minua suorastaan harmittaa, etten ole koskaan käyttänyt tuoksua missään spesiaalitilanteessa, mistä muistaisin sen todella elävästi. Pidin tuoksusta aikoinaan niin paljon, että käytin sitä useita kertoja viikossa. Kun ostin uusimman pulloni, olen säästellyt sitä. Käyn aina välillä nuuhkaisemassa, mutta en kuitenkaan laita sitä ylleni. Olen monesti miettinyt, että säästänkö tuoksua tällä hetkellä alitajuisesti jotain tiettyä tilannetta varten, jolloin haluan laittaa sitä, että saisin tästä vuosia rakastamastani tuoksusta jonkin hyvin spesiaalin muiston itselleni.

Vuonna 1999 ilmestynyt J´adorhan on tänä päivänä yksi tuoksumaailman klassikoista, siitä on tehty monia eri versioita ja itsekin olen paria-kolmea erilaista omistanut, mutta silti minulle ainoa ja oikea versio on EdP. Se on voimakas, mutta juuri siinä piilee alkuperäisen version viehätys. Tuoksussa on voimallisuuden lisäksi tiettyä valoisuutta. Se on kuin kesäinen runsas puutarha, jossa paistaa aina aurinko, joka säteilee lämmittävästi kasvoille. Ikoninen tuoksupullo on saanut vaikutteita kreikkalaisesta saviruukusta. 

Tuoksu avautuu mehukkaalla päärynällä ja mehevällä persikalla, jonka jälkeen nenään tulvii kaunis magnolia, maustettuna kirpeällä bergamotilla. Sydäntuoksun puutarhassa kukkivat jasmiini, freesia, kielo, orvokki, ruusu ja orkidea. Pohjalla maukasta karhunvatukkaa, vaniljaa ja myskiä. Pohja tekee tuoksusta pehmeän täyteläisen. J´adore on tuoksu joka sopii käytettäväksi ympäri vuoden kaikissa tilanteissa, siinä on tarpeeksi luonnetta myös iltaan. Minusta tuoksussa on ainesta myös häätuoksuksi, jos sellainen on etsinnässä.


Onko J´adore tuttu? Muita rakastuneita?



15.1.2018

TOP5 Parhaat Whamisa

Yksi viime vuoden puhutuimpia ihonhoitosarjoja oli varmasti Whamisa. Minullekin saapui sarjan tuotteita testattavaksi pino*, mutta meni oma aikansa ennen kuin sain testailtua ja poimittua sarjasta ne omat suosikkini. Ensiksi haluan sanoa, että viiden suosikin poimiminen oli todella vaikeaa, sillä tässä on sarja, missä ei huonoa tuotetta olekaan. On vain hyviä ja parempia. Jos en jostain tuotteesta pitänyt, se lähinnä johtui siitä, että koostumus ei itseäni miellyttänyt tai se ei vain toiminut muuten ihollani. Yksi tälläinen tuote oli sarjan Sheet Maskit, joilta ehkä lähtökohtaisesti odotin eniten. Kokeilin kaikkia, enkä pitänyt. Hydrogeelinaamiot olivat liian ohuita ja ne hajosivat iholle laittaessa helposti, kahteen osaan jaettu naamio valahti kasvoilta, jos ei ollut tosi varovainen, toisin sanoen ollut koko ajan makuuasennossa. Lisäksi ne kuivahtivat kasvoilleni jotenkin nopeaan, enkä nähnyt mitään ihmeempiä tuloksia mitä melkein yhdeksän euroa kerralta maksavalta naamiolta voisi odottaa. Tiedän, että juuri nuo Sheet Maskit ovat monen muun bloggaajan suosikkeja, mutta itselläni niiden käyttö tulee jäämään tuohon kertaluontoiseen kokeiluun. Sen sijaan mm. kaikkia sarjan Tonereita sekä Peeling Finger Mitteja voin suositella lämpimästi. 

Whamisahan on perustettu vuonna 2010 ja yksi harvoista luonnollisista K-Beauty brändeistä tällä hetkellä. Sarja tunnetaan superkosteuttavista koostumuksistaan. Ne ovatkin kokonaan vedettömiä ja sisältävät fermentoituja raaka-aineita. Whamisan tuotteissa on hyvin tunnistettava omanlaisensa raikkaan, hivenen kirpeähkö sekä aavistuksen kukkainen tuoksumaailma. Haistaisin itse Whamisan tuotteet rivistä helposti samalla tavalla kuin Sensain tai Dr. Hauschkan, koska mikään muu entuudestaan haistamani ei tuoksu samalta. Omaan nenääni tuoksu on todella miellyttävä, eikä se jää leijumaan iholle pitkäksi aikaa. Sarja on hinnaltaan melko edullinen, kannattaa kiinnittää huomiota siihen miten jättimäisiin pulloihin varsinkin emulsiot ovat pakattuina, niin on helppo huomata, että rahoilleen saa vastinetta.

Mennään kuitenkin näihin omaan viiteen ehdottomaan suosikkiini, joista yhden en olisi ikinä voinut kuvitella sopivan iholleni, mutta niin vaan kävi, että olen aivan koukussa tuotteeseen. 

*Kaikki postauksen tuotteet PR-näytteitä, saatu blogin kautta.


Foaming Gel -Puhdistusgeeli mullisti elämäni. Jätin puhdistusgeelit oikeastaan kokonaan pois ihonhoitorutiinistani jo muutama vuosi takaperin, koska ne kuivattivat pintakuivaa ihoani liiaksi. Olen silti salaa kaivannut niiden mukavan liukasta tunnetta iholla ja tehokasta puhdistusta, ainoa mitä en ollut kaivannut, oli se kiristävä tunne kasvoilla puhdistuksen jälkeen. Whamisan Puhdistusgeeli on toiselta planeetalta. Paksun koostumuksen omaava super-riittoisa tuote ei sisällä sulfaatteja, mutta pesee silti ihon tehokkaasti kevyesti vaahdoten. Iho tuntuu pesun jälkeen puhtaalta, mutta pehmeältä. Sopii vegaaneille. Jos en ole meikannut, tykkään käyttää tätä iltaisin puhdistuksessa ihan yksinään, mutta muulloin se toimii erinomaisena toisen vaiheen puhdistajana. Tykkään myös Whamisan Puhdistusöljystä, mutta niitä on mielestäni hyviä muutenkin tarjolla, mutta hyvää ei kuivattavaa Puhdistusgeeliä on huomattavasti vaikeampi löytää, joten siksi tämä tuote pääsi tähän postaukseen. 23,90€/133g

Flowers Peeling Mitt -Kosteuttavat Kuorintalaput ovat todella hellävaraisia. Pieni kankainen "kinnas", jossa on tasku, pujotetaan sormiin. Sen jälkeen käydään pyörivin liikkein kasvot läpi. Lappu tuntuu todella pehmoiselta jopa omaa kosketusherkkää ihoa vasten. Kasviperäinen betaiinisalisyytti kuorii ihoa, kun taas hyaluronihappo, aloe veran lehtiuute, krysanteemi ja betaglukaani ravitsevat ja kosteuttavat ihoa. Sopii vegaaneille ja kaikille ihotyypeille. Käytön jälkeen kasvot ohjeistetaan huuhtomaan huolellisesti vedellä, mutta minusta on hieman harmi poistaa vaikuttava tuote heti iholta, joten kun olen käyttänyt lappuja iltaisin, olen tehnyt tämän kuorinnan ensiksi puhdistetulle iholle, jättänyt tuotteen vaikuttamaan ja tässä välissä pessyt hampaat yms. Touhunnut 5-10 minuuttia, jonka jälkeen olen vasta huuhtonut kasvot ja lisännyt päälle muut hoitotuotteet. Lappuja suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaan viikossa iltarutiinin ohessa. Itse kuitenkin tein heti alussa näillä viikon "kuuriluontoisen" hoidon iholle, eli käytin joka ilta viikon verran.  Suosittelen kokeilemaan, jos iho kaipaa kirkastusta! Ihosta tuli todella kirkas, pehmeä ja pintakuivuus loisti poissaolollaan. Tämän jälkeen vasta aloin tuon pari kertaa viikossa tahdin. Kuorintalaput ovat niin hellävaraisia, että iho ei ollut moksiskaan. Olen keskittänyt kuorinnan näillä varsinkin leuan alueelle ja olen saanut pidettyä aika hyvin hormoninäpyt melkein kokonaan kurissa. 29,90€/150g


Sebum Treatment -Tasapainottava Hoitoemulsio Rasvaisella Iholle oli tuote joka todella yllätti ja tämä on itselleni ehkä se lempparein tuote koko sarjasta Tonereiden kanssa. Minullahan on pintakuiva sekaiho ja tuote niin kuin oikein luitte, on tarkoitettu rasvaiselle iholle, tämä on hyvä esimerkki siitä, että noita asioita ei kannata kiveen hakata, jos etsii itselleen sopivia tuotteita vaan kannattaa ehkä enemmänkin katsoa niitä raaka-aineita. Sebum Treatment on ohut melkein juokseva ihon öljyisyyttä tasapainottava hoitoemulsio. Olen sitä mieltä, että tämä tasapainottaa muutakin kuin öljyisyyttä, sillä tämä tekee myös pintakuivasta sekaihosta huomattavasti tasapainoisemman. Tuotehan sisältää mm. omena-uutetta joka puhdistaa, raikastaa ja kirkastaa ihoa, juuri sitä mitä pintakuiva iho tarvitsee. Kamelian- ja voikukanuutteet pehmentävät ja tasapainottavat ihoa sekä vähentävät tulehduksia. Huomasin ihoni jo yhden ainoa käyttökerran jälkeen olevan tasaisempi ja kirkkaampi sekä jännällä tapaa pehmeämpi. Sebum Treatment on myös selkeästi ehkäissyt ihollani epäpuhtauksien muodostumista, kuorinut ihosolukkoa, mutta ei silti ole kuivattunut ihoa. Olen käyttänyt tuotetta n. jokatoinen ilta hoitoveden jälkeen ja iho on pysynyt mielettömän pehmoisena. Mietin aluksi, että voiko muka ihon entuudestaan parantunut kunto johtua tästä tuotteesta ja jätin tuotteen tarkoituksella pois rutiinistani pariksi viikoksi. Huomasin heti eron huonompaan. Iho oli sameampi ja niitä tuttuja silloin tällöin tulevia epäpuhtauksiakin alkoi ilmestymään kasvoille. Sen jälkeen tämä onkin ollut pysyvästi kaapissani, eikä sieltä hevillä enää koskaan poistu. Sopii vegaaneille. 29,90€/120ml


Toner Deep Rich -Kasvovesi on kuin tehty suomalaisen talvi-iholle. Syväkosteuttava Deep Rich on koostumukseltaan aavistuksen paksumpaa kuin Original Toner, josta myös pidän ja sitä tulen varmasti käyttämään enemmän kesäaikaan, kun ihoni on yleensä normaali. Täydellinen kasvo/hoitovesi mm. 7 Skin Methodiin, jossa siis kerrostetaan hoitovettä seitsemän kerrosta taputellen iholle, jonka jälkeen kosteus lukitaan iholle yön ajaksi seerumilla tai voiteella. Kannattaa kokeilla, iho on aamulla todella täyteläisen ja heleän näköinen. Sisältää mm. arganöljyä ja voikukkauutetta. Sopii vegaaneille. 39,90€/120ml

Lotion Double Rich -Kasvoemulsio on tarkoitettu normaalista kuivalle ja pintakuivalle iholle. Sisältää mm. argan- ja jojobaöljyjä sekä karitevoita, jotka muodostavat iholle suoja joka sitoo ihoon kosteutta. Koostumus on kevyttä, mutta silti tuote kosteuttaa hyvin, jos ei yksi kerros tunnu riittävän niin tätä voi helposti levittää perään toisen, ei tarvitse pelätä, että murustuisi, tämä tekeekin tuotteesta aivan loistavan meikinalusvoiteen. Itseni on ollut välillä vaikea löytää luonnollisista vaihtoehdoista hyviä voiteita meikin alle, jos meikkivoide ei ole luonnonkosmetiikkaa tai mineraalipohja niin kuin minulla yleensä ei ole, niin meikkivoide saa usein voiteen liikkeelle ja murustumaan, mutta ei tätä. Koostumus on niin ohutta, että se imeytyy ihoon välittömästi. Ei sovi vegaaneille, sisältää mehiläisvahaa. 38,90€/120ml

Deep Rich ja Double Rich ovatkin paras ikinä kokeilemani vaihtoehto combo luonnollista vaihtoehdoista Sensain kaksoiskosteutukselle. 


Sitten asia, joka oli itselleni hivenen "turn off". Olin käyttänyt tuotteita jonkin aikaa, kun silmäni osuivat pullojen takana oleviin teksteihin, jossa vaihtelevasti toivotellaan, että "Jumala rakastaa sinua" tai "Jeesus rakastaa sinua". Voin sanoa, että koin tällaisen asian hivenen uskonnon väkipakolla tuputuksena kosmetiikkapaketin kyljessä. Itse en omia uskomuksiani täällä blogissa kenellekään perustele, saatika yritä saada  muita vakuuttumaan niistä tai niiden oikeellisuudesta. Uskonasiat mielestäni kuuluvat jokaiselle itselleen ja jokainen on vapaa uskomaan mihin haluaa, jos se ei aiheuta toisille ihmisille kärsimystä tai mielipahaa. Joten oli vähän korniakin löytää tällaistä tekstiä ihonhoitotuotepurkkien kyljestä, varsinkaan kun en tiennyt käyttäväni jonkun uskontokunnan tuotteita. Ihan kuin joku yrittäisi pakolla saada tietooni omia uskomuksiaan, voin sanoa, että ei kiinnosta. En tiedä mikä tässä on taustalla, yritin Googlen kautta selvitellä, mutta mysteeriksi jäi. :D Luultavasti tämä on ulkomailla normaalia, mutta Suomessa en ole vielä tällaiseen törmännyt tuotteissa aiemmin. Jos joku tietää, niin kertokaa ihmeessä!

Whamisan tuotteita myy mm. Biodelly, josta otin myös tuotteiden hinnat tähän postaukseen. Sieltä löydätte myös kaikkien tuotteiden INCI-listat. 

Onko Whamisa tuttu? Suosikkeja?

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.





14.1.2018

Anoppi ostaa oudoimmat lahjat


... ja parhaat! En muista olenko koskaan kertonut, että minulla on maailman paras anoppi. Tiesin aikoinaan ensimmäisellä tapaamisella, että tästä asiasta ei ainakaan tule koskaan ongelmaa. Eikä ole tullut. Meillä on hauskaa yhdessä. Anoppini onkin maailman hauskin anoppi, jolla on vähintään yhtä outo huumorintaju kuin minulla. Hän on sellainen joka ostaa esim. joululahjaksi karmeimman cd:n minkä kaupasta vaan löytää. Tästä on itseasiassa joka vuosi jopa pieni kilpailu, kuka löytää pahimman. Ihan tämän perinteen takia toivon, ettei cd:n myynti kokonaan loppuisi. Mieheni muisti tänä vuonna äitiään Arja Havakalla... Siellä on joulun pyhät mennyt sitten Lintujen kera. Muistaakseni synttärilahjaksi anoppia muistettiin ainakin haitarimusiikkilla. 

Olin aivan varma, että olin kirjoittanut tänne appelsiininkuorijasta, jonka myös aikoinaan sain anopiltani lahjaksi, on muuten paras keksintö koskaan. En löytänyt postausta, vaikka yritin katsoa teksti kerrallaan ihan alkuajoista asti. Olen tässä pari kertaa vuosien varrella muuttanut alustaa ja mietin, että olisikohan postaus voinut noina aikoina kadota biittiavaruuteen? Mutta ei hätää, minulla on esiteltäväksi uusi anopin ostama "outous". Jostain syystä hän osaa ostaa aina lahjoja, joita en itse osaa edes ajatella.


Muovinen juustohöylä kantautui meille joululahjapaketissa jo vuosia sitten. Se pyöri appelsiininkuorijan kanssa saman laatikon pohjalla pidemmän aikaa, koska en uskonut, että mokoma kapistus voisi millään toimia. Olin niin addiktoitunut käyttämään perinteistä teräksistä Fiskarsia, vaikka heiltäkin löytyy valikoimista myös muovinen höylä. Sitten tuli tilanne, että meillä oli kaikki muut höylät samaan aikaan pesussa ja musta kummitus tuijotti minua ainokaisena puhtaana laatikon pohjalta, kun juustohammasta alkoi kolottamaan. Ajattelin, että kait se on sitten nöyrryttävä höylän edessä ja kokeiltava. Sehän sitten tietenkin toimi, epäilyksistäni huolimatta. Nyt useamman vuoden testailujen jälkeen, höylä toimii hyvin kovemmissa juustoissa, todella kermaisia ja pehmeitä juustoja leikkaisin kuitenkin edelleen teräksisellä, mutta Arkijuusto, Oltermanni, Edam jne. onnistuvat tällä muovisellakin hyvin. Tämä on myös pihin ihmisen höylä, sillä tämä leikkaa ohuempaa siivua kuin teräksinen eli juustoa menee automaattisesti vähemmän. ;) 


Leikkaatteko juustonne teräksisellä vai muovisella höylällä?

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!



11.1.2018

Hurjan hyvä edullinen detox-naamio


Sain PR-toimistolta viime vuoden loppupuolella testattavaksi suomalaisen Olivia Kleinin ihonhoitotuotteita. Kerroin heille ihotyyppini ja ihoni ongelmakohdat. Itse Olivia valitsi minulle tämän perusteella valikoimistaan sopivat tuotteet. Minusta tämä oli loistavaa henkilökohtaista palvelua, sillä sarjan perustaja jos kuka, tuntee tuotteensa parhaiten. Tulen kertomaan sarjasta teille myöhemmin tämän vuoden aikana enemmän, mutta minun oli pakko ottaa pieni varaslähtö ja vinkata teille etukäteen yhdestä loistavasta Olivian valitsemasta tuotteesta nimittäin detox masquesta*

Brändihän on ulkonäöltään eteerisen yksinkertainen, sellainen, että se viehättää silmiäni kovasti. Sarjasta löytyy monipuolisesti tuotteita erilaisten ihotyyppien eri tarpeisiin, mutta simppelillä konseptilla. Tuotteissa ei ole käytetty hajusteita tai väriaineita ja niissä käytetään ensisijaisesti luontoperäisiä sekä luomuviljeltyjä ainesosia. Detox masque sopii myös vegaaneille niin kuin suurin osa Olivia Kleinin tuotteista, ainoastaan Optimal Lotion, Prime Cream ja Sensitive Wash ovat raaka-aineiltaan sellaisia, että ne eivät sovi vegaaneille.


Voidemainen ohuehkon koostumuksen omaava naamio sisältää mm. ihoa tehokkaasti puhdistavaa aktiivihiiltä, joka muuten tulee olemaan yksi tämän vuoden varmasti muodikkaimpia ainesosia ihonhoidossa, seuratkaapa vaikka. Joten jos haluatte olla ihonhoidon aallonharjalla, hankkikaa jotain joka sisältää aktiivihiiltä. Naamiosta monipuolisen tekee se, että se soveltuu moneen tarkoitukseen: hoitamaan ihon kuivuutta, epäpuhtauksia ja rasvaisuutta eli soveltuu erilaisille ihotyypeille. Jos ihosi on herkkä tai ärtynyt niin naamio sopii silloin hyvin käytettäväksi syväpuhdistamaan ihoa, koska ihon ollessa herkässä tilassa mekaaniset kuorinnat ärsyttävät sitä entisestään. Aktiivihiili myös rauhoittaa ja kirkastaa ihoa. Naamio sisältää aktiivihiilen lisäksi yhtä suosikki ainesosaani nimittäin hyaluronihappoa, joka sitoo ihoon tehokkaasti kosteutta. 

Detox masqueta levitetään pieni määrä puhtaille kuiville kasvoille varoen silmänympärysihoa ja huulten aluetta. Hierotaan kevyesti ihoon kunnes naamio muuttuu hieman nihkeäksi ja vaaleanharmaaksi. Annetaan vaikuttaa n. 15-20 minuuttia. Tämän jälkeen huuhdellaan pois haalealla vedellä. Ihoa voi naamion jälkeen hieman kuumottaa tai punoittaa, mutta silloin kasvoille kannattaa laittaa hoitonestettä ja lisätä voide. Itse koin naamion todella hellävaraiseksi, eikä edellä mainitun kaltaisia oireita ilmaantunut iholleni lainkaan vaan heti käytön jälkeen iho tuntui pehmeältä, sileältä ja näytti heleältä. Tuoksu on mieto, hivenen luonnonmukainen ja jännän herkullisen salmiakkimainen.

Naamio on pakattuna näppärään 50 ml:n kokoiseen pumppupulloon, mutta sen koostumus on todella riittoisaa, sillä 2-3 pumppausta riittää koko kasvojen iholle. Suositushinta tuotteelle on erittäin kohtuulliset 13,40 euroa. Hellävaraisuutensa vuoksi naamio on sellainen, jota tykkään käyttää poikkeuksellisesti aamuisin, jos iho näyttää samealta tai harmaalta. Se ei ärsytä ihoa, joten seerumin ja voiteen jälkeen on helppo levittää meikki heleälle ja sileämmälle iholle. 

Olivia Kleinin jälleenmyyjät löydät täältä.


INCI: Aloe veran lehtimehu, Glyseriini (kasviperäinen), Oliiviöljy, Jojoban siemenöljy, Vilja-alkoholi (luomu), Emulgointiaine (Setyylialkoholi, Stearyylialkoholi, Polysorbaatti 60), Dimetyylisulfoni (MSM), Dimetyyliaminoetanoli tartraatti (DMAE), Hyaluronihappo (kasviperäinen), Rooibos-lehtiuute, Vihreän teen lehtiuute, Aktiivihiili, Askorbyylipalmitaatti (C-vitamiiniesteri), Tokoferoli (E-vitamiini), Pantenoli (B5-provitamiini), Niasiini (B3-vitamiini), Auringonkukan siemenöljy, Granaattiomenan siemenuute, Valkopajun kuoriuute, Ksantaanikumi

99% luontoperäisiä ainesosia
92% luomuviljeltyjä raaka-aineita

Onko Olivia Klein tuttu? Millaisia naamioita tykkäätte käyttää?

*Tuote PR-näyte, saatu blogin kautta. Koru Crea Iloa oma.


9.1.2018

Tuotteet joita kaipaan


Onko teille hetkiä, että kaipaisitte jotain tuotetta takaisin markkinoille? Minulla tulee ajatuksiin oikeastaan päivittäin tuotteita, joita haluaisin takaisin. Kaipaus koskee vähän kaikkea: meikkejä, ihonhoitoa, ruokaa, astioita... lista on loputon. Astioissa on toki se hyvä puoli, että niitä löytää melko helposti kirppareilta ja nettikirppiksiltä. Tämä postaus keskittyykin enemmän kosmetiikkaan, mutta haikailen samalla muutaman muunkin asian perään. Aloitetaan kuitenkin kosmetiikasta. Jos löysin netin syövereistä kaipaamistani tuotteista kuvan, nimen kohdalta voi klikata niin näkee tuotteen jota tarkoitin. 

Christian Lacroix for Women – Yksi maailman historian upeimpia tuoksuja. Kuka vielä muistaa jumalaisen simpukkapullon, jota oli pakko säilyttää kyljeltään hyllyllä? Puinen, kukkainen ja makea tuoksu jollaista ei ole vielä tänäkään päivänä kukaan muu tehnyt. Vuonna 1999 julkaistusta tuoksusta minulle tulee ikuisesti mieleen parikymppinen minä. 

Dior Sweet Sun –  En vaan pysty mitenkään ymmärtämään miksi ihmeessä Dior ei tuo tätä tuoksua takaisin. Tällaisille olisi juuri tänä päivänä kysyntää. Kevyehkö auringonpaahteinen tuoksu oli täydellinen kesätuoksu.

Escada Sunny Frutti – Paras Escadan kesätuoksu, en ole koskaan haistanut mitään mehukkaampaa hedelmäsalaatilta tuoksuvaa tuoksua. Tämä on myös tuoksu, jossa tuoksui voimakkaasti banaani, nuotti jota harvemmin tuoksuissa näkee. Lisäksi kaipaan Escadan vanhoja ultra-ylellisiä pulloja, nykyiset ovat hivenen liian lapsellisia ja naiivin näköisiä makuuni.

Nivea Mascara – Kuka vielä muistaa Nivean kumiharjaripsarin, se taisi olla ensimmäinen Suomen markkinoilla ollut kumiharjamascara aikoinaan. Rakastin sitä! Kumiharja oli silloin jotain uutta ja olin ihan heikkona siihen, kuinka helpoksi se teki ripsivärin levittämisen. Lisäksi mascara pysyi silmissäni suttaamatta koko päivän. Käyttäisin loistavan hintaista ripsiväriä vieläkin, jos sitä vaan saisi jostain.

Max Factor Erace – MF meni lopettamaan maailman parhaan peitepuikon, joka oli ollut markkinoilla ties miten monta vuosikymmentä. Olen kokeillut varmaan kaikki myynnissä olevat peitepuikot marketista selektiivisiin, yksi mikä edes hieman pääsee lähelle Max Factoria on Silk oil of Moroccon Peitepuikko, mutta se ei pysty millään kilpailemaan hinnassa. Erace on ainoa peitepuikko joka pysyy finnin päällä koko päivän, ilman, että se haihtuu päivän kuluessa taivaan tuuliin. Silti koostumus on niin kivan voidemainen ja juonteita häivyttävä, että se sopii erinomaisesti myös tummille silmänalusille. Olen edelleen tästä asiasta täysin pöyristynyt. Siitä on nyt pari vuotta, kun tuote poistettiin markkinoilta,  joten olen hamstrannut eBaysta itselleni omaa sävyä ainakin viisi puikkoa ja toivon, että voidemaiset tuotteet säilyisivät ja riittäisivät siihen asti kunnes Max Factor tulee järkiinsä.

Pout Eye Brow Pencil – Ei pitäisi koskaan mennä rakastumaan indiebrändin tuotteeseen, koska voi käydä niin, että koko firma lopetaan. Kaipaan edelleen Poutia. Brändillä oli todella suloiset pakkaukset ja laatu priimaa, varsinkin luomivärit ja poskipunat olivat loistavia. Minähän käytin vielä muutama vuosi sitten Poutin kulmakynän tynkääni täällä blogissakin, mutta sitten se vihdoin loppui. Koitin jo luopumisprosessin aikana löytää jotain yhtä hyvää, mutta turhaan. Ei ole tämän hetkisistä Anastasiasta tai Too Facedista Poutin kilpailijoiksi. Menevät paremman puutteessa, mutta joka kerran kulmia tehdessä huokaan turhautuneena.

Kääretorttujäätelö – Muistaako kukaan tällaistä? Oli lapsena ihan lemppari. Jäätelö oli pakattuna sellaiseen oranssiin pyöreään pahvipakkaukseen, sillä se oli kääretortun näköinen. Sisällä muistaakseni vanilja tai tiikerijäätelöä ja ympärillä pehmeää kääretorttupohjaa. Toki tätä voisi tehdä itsekin, mutta olisi kiva, jos sitä olisi kaupassa valmiina. 

Roope-Ankan Kolikot – Ooh, nämä olivat parhaita hedelmäkarkkeja.

Mondo-lasit – Saisivat tulla takaisin tuotantoon. Itseäni välillä ärsyttävät nykyisin myytävät ohuen jalan omaavat lasit, jotka tuntuvat tosi heppoisilta kädessä. Mondot ovat tukevat pikku hiprakassakin. hih Onneksi olen niin onnekas, että ystäväni ehti vuosien aikana ostaa minulle kahdentoista kappaleen setin harmaita Mondo-viinilaseja. Niistä nautittiin viiniä joulun alla, kun samainen ystäväni oli käymässä. 

Fanny-vanukas – Valio päätti suorittaa ihmiskidutuksen poistamalla Fanny-vanukkaat myynnistä. Vanilja- ja maitosuklaavanukas olivat suosikkini. Muista vanukkaista nämä erotti se, että näissä oli aivan täydellinen täyteläisen paksuhko koostumus. Esim. Jackyn sininen on ihan vetelää kuraa verrattuna Fannyyn. Vaniljavanukkaassa oli kunnon aidon vaniljan maku. Slurps.

Näitä tulisi vaikka kuinka, mutta lopetetaan tähän, että edes joku jaksaa lukea loppuun asti.

Mitä tuotetta kaipaatte?





8.1.2018

TOP5 Parhaat Kiehl´s


Tänään ajattelin kertoa teille Kiehl´s suosikeistani. Kiehl´shän on siitä kiva brändi, että se on keskihintaista kosmetiikkaa, sarjasta löytyy monia tuotteita, jotka sopivat myös herkälle iholle. Olen käyttänyt Kiehl´sin tuotteita vuosikausia, jo vuosia aiemmin ennen kuin se tuli Suomeen myyntiin. Muistan vieläkin sen päivän kuinka jännittävää oli saada ensimmäiset Kiehl´s purkit käteen, itseasiassa niistä kolmesta tuotteesta, jotka silloin tilasin, on kaksi tässäkin postauksessa. Tuotevalintani osuivat siis jo tuurilla ensimmäisellä kerralla oikeaan, eikä siten ole mikään ihme, että brändistä tuli vakiosuosikkini. Kiehl´sillä on laaja valikoina ja voi olla vaikeaa hahmottaa, mitä sieltä nyt sitten kannattaisi kokeilla, joten toivottavasti tämä postaus auttaa asian kanssa pohdiskelevia.

*Tuotteista Cucumber Herbal Conditioning Cleanser ja Ultra Facial Cream PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.


Cucumber Herbal Conditioning Cleanser* – Pitkän aikaa suosikkini Kiehl´sin putsareista olis Ultra Facial-sarjan puhdistaja, tykkään tuotteesta edelleen ja sitä löytyy tälläkin hetkellä varastosta, mutta sen ohi on ihan vaivihkaa kirinyt syksyllä ilmestynyt Cucumber Herbal Conditioning Cleanser. Kurkkupuhdistaja on äärimmäisen lempeä vaahtoava geeliemulsio. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta varsinkin kuivalle ja herkälle iholle. Tämä pesee ihon todella puhtaaksi, ilman, että sitä jälkeenpäin kiristelisi. Silmänympärysiholle puhdistajaa ei suositella, mutta itse olen käyttänyt tätä myös sy-iholle, eikä se ole ärsyttänyt silmiäni. Tuoksu on mieto, hivenen raikas, voisi varmaan sanoa kurkkumainen? Sisältää mm. kasviperäistä glyseriiniä ja salisyylihappoa, joka pitää ihon kirkkaana ja tämä on se ainesosa, jonka takia sitä sy-ihoa pitäisi vältellä. Tuote on saippuaton ja sulfaatiton, jos joku näitä ominaisuuksia arvostaa. 

INCI: AQUA / WATER, PROPYLENE GLYCOL, GLYCERIN, SODIUM METHYL COCOYL TAURATE, COCO-BETAINE, SODIUM COCOYL ISETHIONATE, SODIUM CHLORIDE, ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER, HENOXYETHANOL, PEG-100 STEARATE, PPG-5 CETETH-20, GLYCERYL STEARATE, COCONUT ACID, CAPRYLYL GLYCOL, PEG-55 PROPYLENE GLYCOL OLEATE, STYRENE/ACRYLATES, COPOLYMER, SALICYLIC ACID, CHLORPHENESIN HYDROGENATED, COCONUT ACID, CUCUMIS SATIVUS FRUIT EXTRACT / CUCUMBER FRUIT EXTRACT, POLYQUATERNIUM-53, COCO-GLUCOSIDE, DISODIUM EDTA, LAVANDULA HYBRIDA OIL, SODIUM ISETHIONATE, PEG-30 DIPOLYHYDROXYSTEARATE, TRIDECETH-6, CITRUS MEDICA LIMONUM (LEMON) PEEL OIL, ROSMARINUS OFFICINALIS LEAF OIL / ROSEMARY LEAF OIL, BENZOIC ACID, CITRIC ACID
SODIUM HYDROXIDE.

Creamy Eye Treatment with Avocado – Paksuhko tahmean oloinen silmänympärysvoide, joka muuttuu iholla vesimäiseksi, jos sitä hieroo hieman kauemmin, itse tosin tykkään taputella tämän iholle. Hoitavuuden takia tämä on itselläni iltakäytössä ja varsinkin nyt talviaikaan aivan ihana! Sisältää mm. avokadoöljyä, betakaroteenia ja ihoa kosteuttavaa shea-voita. Tuoksu on todella mieto, melkein huomaamaton.

INCI: AQUA / WATER, BUTYROSPERMUM PARKII BUTTER / SHEA BUTTER, BUTYLENE GLYCOL, TRIDECYL STEARATE, ISODECYL SALICYLATE, PEG-30, DIPOLYHYDROXYSTEARATE, TRIDECYL TRIMELLITATE, PERSEA GRATISSIMA OIL / AVOCADO OIL, ISOCETYL STEAROYL STEARATE, PROPYLENE GLYCOL, DIPENTAERYTHRITYL HEXACAPRYLATE/HEXACAPRATE, SORBITAN SESQUIOLEATE, MAGNESIUM SULFATE, PHENOXYETHANOL, HYDROGENATED CASTOR OIL, SODIUM PCA, OZOKERITE, METHYLPARABEN, TOCOPHERYL ACETATE, ISOPROPYL PALMITATE, DISODIUM EDTA, COPPER PCA, BUTYLPARABEN, ETHYLPARABEN, PROPYLPARABEN, ZEA MAYS OIL / CORN OIL, BETA-CAROTENE.

Ultra Facial Cream* – Ultra Facial Cream on hieman paksumman koostumuksen omaava ja täyteläisempi voide kuin pikkusisarensa Moisturizer. Tämän vuoksi Cream on minulla käytössä yövoiteena. Voide kosteuttaa tehokkaasti kuivaa ihoa ja saa aamulla ihon näyttämään todella täyteläiseltä ja kimmoisalta. Se ikäänkuin estää iholta kosteuden haihtumisen ja varsinkin yöaikaan käytettynä eron huomaa aamulla ihossa. Sisältää ihoa tehokkaasti kosteuttavaa skvalaania, glyseriiniä ja ureaa. 

INCI: AQUA, GLYCERIN, CYCLOHEXASILOXANE, SQUALANE, BIS-PEG-18 METHYL ETHER DIMETHYL SILANE, SUCROSE STEARATE, STEARYL ALCOHOL, PEG-8 STEARATE, UREA, MYRISTYL MYRISTATE, PENTAERYTHRITYL TETRAETHYLHEXANOATE, PRUNUS, ARMENIACA KERNEL OIL, PHENOXYETHANOL, PERSEA GRATISSIMA OIL, OLEA EUROPAEA OIL, ORYZA SATIVA BRAN OIL, CETYL, ALCOHOL, GLYCERYL STEARATE, IMPERATA CYLINDRICA ROOT EXTRACT, STEARIC ACID, METHYLPARABEN, CHLORPHENESIN, PALMITIC ACID, DISODIUM EDTA, ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER, PROPYLPARABEN, CARBOMER, TRIETHANOLAMINE, PRUNUS AMYGDALUS DULCIS OIL, XANTHAN GUM, SODIUM HYDROXIDE, TOCOPHEROL, PSEUDOALTEROMONAS FERMENT EXTRACT, HYDROXYPALMITOYL SPHINGANINE, CAPRYLYL GLYCOL.



Sitten päästään niihin kahteen lempituotteeseeni, jotka olivat aikoinaan mukana ensimmäisessä Kiehl´s-tilauksessani. Ultra Facial-sarjan tuotteissahan ei ole lisättyjä tuoksuja, mutta niissä on aavistuksen lääkemäinen tuoksuttoman tuotteen tuoksu, mutta ne melko varmasti soveltuvat myös hajusteherkille.

Ultra Facial Moisturizer – Olen esitellyt tuotteen aiemmin paremmin jo Klassikko-postauksessa, pääsette siihen klikkaamalla tuotteen nimeä. Mutta sanotaan nyt tähänkin, että tämä on yksi parhaista voiteista meikin alle. Koostumus on täyteläistä emulsiota, siitä huolimatta tämä kosteuttaa ihoa todella tehokkasti ja varsinkin talvella meikin alla tämän voittanutta ei ole. Sillä tämä saa ihon kuivat kohdat katoamaan hetkessä. Koostumus on silti niin kevyttä, että voide sopii kaikille ihotyypeille, vaikka varsinkin pintakuiva ihoni nauttii tästä. 

INCI: AQUA / WATER, SQUALANE, GLYCERIN,PEG-100 STEARATE, GLYCERYL STEARATE, BUTYLENE GLYCOL, TRIETHANOLAMINE, PHENOXYETHANOL, SORBITAN OLEATE, CARBOMER, METHYLPARABEN, PROPYLPARABEN, STEARIC ACID, CERA ALBA / BEESWAX, MYRISTYL ALCOHOL, PRUNUS AMYGDALUS DULCIS OIL / SWEET ALMOND OIL, PRUNUS ARMENIACA KERNEL OIL / APRICOT KERNEL OIL, TOCOPHEROL, PERSEA GRATISSIMA OIL / AVOCADO OIL.

Ultra Facial Toner – Jos tekisin TOP5 kasvovedet -postauksen, Ultra Facial Toner pääsisi ehdottomasti mukaan. Kasvoveden koostumus on maitomaista, se on hellävarainen, mutta se myös kuorii ihoa, pitäen ihon kirkkaana. Varsinkin pintakuiva iho arvostaa näitä hellävaraisesti kuorivia kasvovesiä. Sisältää skvalaania, hyaluronihappoa sekä ihoa kuorivaa salisyylihappoa. 

INCI: AQUA / WATER, GLYCERIN, SQUALANE, PHENOXYETHANOL, ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER, SORBITAN OLEATE, ETHYLHEXYL SALICYLATE, PEG-100 STEARATE, POTASSIUM SORBATE, TRIETHANOLAMINE, p-ANISIC ACID, ASCORBYL GLUCOSIDE, SODIUM HYALURONATE, PRUNUS AMYGDALUS DULCIS OIL / SWEET ALMOND OIL, PRUNUS ARMENIACA KERNEL OIL / APRICOT KERNEL OIL, TOCOPHEROL, PERSEA GRATISSIMA OIL / AVOCADO OIL.

Onko Kiehl´s tuttu? Suosikkeja?

*Cleanser ja Ultra Facial Cream PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.





7.1.2018

Oudot tavat


Eräänä päivänä kävelin jääkaapille niin kuin monena muunakin päivänä ja kaivoin sieltä esiin jogurttipurkin, toistin saman kaavan, minkä olen tehnyt varmasti useita tuhansia kertoja elämäni aikana aiemmin: ensin kansi auki, kieli ulos, jolla puhdistan kannen sisältä, kansi roskiin, lusikka käteen, joko lusikalla tai kielellä siistien purkin yläreuna, jonka jälkeen alan vasta lusikoimaan sisältöä suuhuni. Aloin pohtimaan, minkä ihmeen takia teen aina asian samalla tavalla, olen huvikseni  vuosien aikana kokeillut "eri tyylejä", mutta ne tuntuvat aina jotenkin "vääriltä". 

Aloin miettimään, kuinka paljon minulla on tällaisia pinttyneitä pakkomielteitä tai ehkä pehmeämmin voisi sanoa tapoja, koska voin tiukassa paikassa juuri ja juuri luistaa niistä ja tehdä niitä eri tavalla, vaikka se tuntuisikin jollain tapaa todella väärältä. Tajusin, että näitähän on vaikka kuinka, sillä olen tapoihini kangistunut kääpä, ehkä joissain asioissa jopa joustamaton. Tässä muutamia juttuja, mitä tuli heti mieleen, kun aloin asiaa pohtimaan.


Vesi. Lavuaarin tai tiskialtaan reunalla oleva vesi on kauhistus, kuivaan niitä pakonomaisesti, jos näen yhdenkään vesipisaran niissä, se on häiritsevää. Altaassa voi kyllä olla vesitippoja, mutta ei reunoilla. Se näyttää epäsiistiltä. Myöskään peilikaapin peilissä ei saa olla yhtään tahraa, ei hammastahnan tai sormenjälkiä.

Pölyneurootikko. Huh, kevät on aina rankkaa aikaa kaltaiselleni kahelille. Aurinko paistaa matalalta ja uskokaa tai älkää, silloin jokaikinen pölyhiukkanen näkyy pinnoilla (ja ilmassa), vaikka pyyhkisin pölyjä jatkuvasti. Yleensä silloin hoenkin silloin itselleni mantraa: "Älä katso, unohda!"  Onnistun kuitenkin heikosti. Tykkäänkin usein ohi kävellessäni pyyhkäistä pinnoilta pölyä, jos vain huomaan sitä. Esim. vessapaperitelineen päälle tupruaa paperista jatkuvasti pölyä, sitä saa pyyhkiä päivittäin, toinen paholainen on televesio, vaikka sitä ei edes katsota joka päivä. Onneksi meillä ei ole kovin montaa tummaa tasoa, olisivat ihan kauhistus. Olen monesti miettinyt, että jos joku kehittäisi sellaisen pölyrätin pidikkeen tuohon vyötärölle, olisin varmasti ensimmäisenä ostamassa. :D Tästä voittekin helposti vetää johtopäätöksen, ettei meillä ole pinnoilla paljoa tavaroita...

Suklaakuorrutteinen jäätelöpuikko. Jos olen tuntemattomien seurassa, syön puikon pokkana siveellisesti haukkaamalla, mutta voi kuinka väärältä se tuntuu! Jos puikossa on suklaakuorrute, siitä pitää tietenkin ensin ympäriltä lohkoa hampailla se suklaa mahaan, jonka jälkeen vasta hiljaa imeskellen nautiskella sisältö.

Pyykit. Housut ripustetaan roikkumaan lahkeista piste, jos ne ei sitten kuiva henkarissa. Katson ihan kauhulla, jos joku laittaa narua vasten paksun vyötärökappaleen, eihän se kuiva koskaan. Olen sentään pyykkituvalla pystynyt pitämään näppini erossa naapureiden pyykeistä.

Kotivaatteet. En voisi kuvitellakaan istuvani kotona samoissa vaatteissa, millä olen liikkunut ulkona. Vaihdan heti kotiin tultuani kotivaatteet ylle. 

Kuitittomuus. En voi sietää kuitteja. Voisikohan maksupäätteisiin tulla joskus sellainen ominaisuus, että asiakas voisi itse nappia painamalla valita haluaako kuitin vai ei. Näin ei tulisi turhaa hommaa kassatyöntekijällekään? Miksei ne tapahtumat eivät voi mennä pelkästään virtuaaliseen muistiin? Turhaa paperiroskaa. Heitän saamani kuitit saman tien kaupan kassalla olevaan roskikseen, mutta takuukuitit säästän, laitan ne kotona välittömästi laatikkoon. En voi sietää, jos lompakossa tai laukussa on mitään ylimääräistä sälää. Toki aina mielessäni lasken, onko summa jotakuinkin oikea. 

Tee aina maidolla. Kaikki lähipiirissäni juovat teen ilman maitoa, minä taas olen juonut aina maidolla. Olin aikoinaan ihan onnessani mennessäni ensimmäistä kertaa kielikurssille Englantiin, kun isäntäperheessä eteeni kannettiin kysymättä perinteistä englantilaista teetä tietenkin maidolla ja sokerilla. Sokeri oli minulle liikaa, mutta osasin arvostaa maitoa. En juo vihreitä, valkoisia enkä marja- tai yrttiteetä, koska niihin ei maito mielestäni sovi ja joissakin laaduissa se menee jopa kokkareiseksi. Koitan toisinaan vaihteluksi juoda niitä ilman maitoa, mutta minulle tulee huono olo, enkä saa edes kupillista alas. Mikään ei voita mustaa teetä lorauksella maitoa. 

Nukkumaanmeno. Tässä omat rituaalinsa. Ensiksi tuuletan makkarin jäätäväksi, jopa talvella pitäen ikkunaa tunteja auki. Huoneen pitää oikeasti olla niin kylmä, että siellä ilman peittoa palelee, meillä ei ole tänä talvena ollut vielä kertaakaan makkarissa patteri yöllä päällä. :D Tarkistan aina ulko-oven (myös väliovi kiinni), että se on kiinni, samoin jääkaapin oven. Katson, että hella on kiinni, veden- ja kahvinkeittimen johdot irroitettu. Kaikki valot pois, ei todellakaan mitään ulkovaloja yms. yöksi palamaan. Huulien rasvaus Elizabeth Ardenin Eight Hour Creamilla, jonka jälkeen asetun sille vasemmalle kyljelleni, jos alan hurjaksi, kokeilen oikeaa.

Ei ruokaa ilman puhdasta tiskipöytää. Jos laitan ruokaa, en ala syömään ennen kuin tiskipöydällä ei ole yhtään astiaa. Muutenkin siivoan ihan koko ajan samalla, kun teen ruokaa. Tiskikoneessa pestävät astiat heitän sinne, mutta kattilat ja pannut yms. pesen heti. Vaikka syön todella harvoin keittiössä, etten edes näkisi niitä, niin en saa ruokaa alas, jos tiedän, että tiskit roikkuu siellä, kun vien lautasta takaisin. 

Valokuvat. Meillä ei ole esillä ainuttakaan valokuvaa. Minusta ne ovat pelottavia. Parhaassa tapauksessa jo kuollut ihminen tuijottaa sinua hyllyn päältä kehyksistä tai seinältä. Sain näistä traumat lapsuudenkodissani, jossa joka paikka oli täynnä valokuvia. Nyt mies joutuu elämään sitten kanssani valokuvatonta elämää. Meillä on kyllä valokuva-albumeita.




Millaisia erikoisia tapoja teillä on?




4.1.2018

Weleda-arvonta

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

En tiedä monelleko teistä on tuttu luonnonkosmetiikan brändi Weleda. Viime vuoden loppupuolella PR-toimistolta tiedusteltiin, olisinko kiinnostunut arpomaan lukijoilleni sarjasta valitsemiani suosikkituotteita*. Loppuvuosi oli hieman kiireinen ja päätin, että olisi ihana ilahduttaa teitä tuotepaketilla näin vuoden aluksi. Valitsin sarjasta kolme suosikkituotettani ja nyt kahdella teistä on mahdollisuus voittaa paketti, joka sisältää kaikki kolme valitsemaani tuotetta. Osallistumisohjeet ovat postauksen lopussa, mutta sitä ennen vähän enemmän näistä suosikeistani, miksi ne ovat niin hyviä?


SKIN FOOD

Olen käyttänyt Skin Foodia jo vuosia, se on sellainen tuote, josta en pahemmin ulospäin huutele, mutta tuolla se nököttää kaappini vakiokalusteena. Skin Food kosteusvoide on tarkoitettu kuivalle ja karhealle iholle. Sen resepti on vuosikymmeniä vanha ja voide on tänäkin päivänä Weledan myydyin voide. Tuotteen nimeen vannovat monet julkkikset mm. Rihanna, Julia Roberts ja kuuleman Victoria Beckham kuorruttaa tällä jämäkällä voiteella jopa vartalonsa, jos kärsit todella kuivasta ihosta tuo on vinkki jota kannattaa kokeilla. Koska koostumus on jämäkkää niin kannattaa yrittää ehkä aavistuksen keventää sitä sekoittamalla joukkoon vartaloöljyä. Vaikuttavina aineina on käytetty mm. keto-orvokin, kamomillan, rosmariinin ja kehäkukan uutteita. Voide on paksua ja se jättääkin iholle suojakerroksen, jonka vuoksi tykkään itse käyttää tätä kasvoille vain öisin. Toimii tehokosteuttajana myös käsille. Tuotetta kannattaa levittää käsiin reilu määrä ja laittaa päälle puuvillahanskat yön ajaksi, kädet ovat aamulla ihanan pehmoiset. Ei varmaan tarvitse sanoa, että tämän lisäksi käytän tuotetta myös jalkavoiteena kuiville kantapäille. Tuoksu on hivenen vihreä, mutta samalla jännän raikas. 


CITRUS CREAMY BODY WASH

Weledan vartalotuotteista, pidän eniten Citrus-sarjan tuoksumaailmasta. Se on raikkaan kirpeä, herättää aistit ja saa hyvälle fiilikselle, juuri sellaista itse kaipaan tähän pimeään vuodenaikaan. Nimensä mukaisesti suihkutuotteen koostumus on kermaisen voidemaista. Ihotuntuma on mukavan liukas, suihkuvoide puhdistaa hellävaraisesti mutta tehokkaasti, mikä parasta tämä soveltuu myös loistavasti sheivaamisen avuksi, sillä se helpottaa terän liukumista iholla.


CITRUS HYDRATING BODY LOTION

Luonnonkosmetiikassa vartalovoiteiden hyvät koostumukset eivät ole itsestään selvyys, mutta Weledan Body Lotion imeytyy ihoon hetkessä, eikä jätä ihoa lainkaan tahmeaksi. Kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Raikas sitrustuoksu säilyy iholla pari tuntia kunnes se hälvenee kokonaan pois. Tykkään käyttää sitruksentuoksuista vartalovoidetta ympäri vuoden, mutta varsinkin kesällä lämpinä päivinä tämän tuoksu tuntuu mukavan virkistävältä, lisäksi hyvä ja nopea imeytyvyys on hellepäivinä plussaa.


ARVONTA

Arvotaan kaksi tuotepakettia, jotka sisältävät seuraavat Weleda-tuotteet: Skin Food, Citrus Shower Cream ja Citrus Body Lotion. Yhden tuotepaketin arvo on n. 48 euroa. Arvontaan osallistut jättämällä kommenttilaatikkooni kommentin ja toimivan sähköpostiosoitteesi. Lisäksi jos seuraat blogiani Instagramissa saat yhden lisäarvan, myös Facebook seuraajat saavat yhden lisäarvan. Joten maksimissaan voit osallistua kolmella arvalla. Kerrothan kommenttilaatikkooni monella arvalla olet mukana. Jos et halua jättää sähköpostiasi näkyville, voit osallistua laittamalla sähköpostia osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com. Laita viestin otsikoksi Weleda-arvonta. Osallistumisaikaa on su 7.1. klo 23.59 asti. Voittajat arpoo Random.org ja voittajille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse viikolla 2. 

*Kuvissa olevat tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.



2.1.2018

Vuoden parhaat 2017 – Meikit


Vielä tänään vuoden 2017 parhaita tuotteita ja sitten päästään muihin aiheisiin. Viime vuonna ihastuttaneet ihonhoitotuotteet voit kurkata täältä. Tänään kuitenkin perehdytään meikkituotteisiin, jotka veivät sydämeni vuonna 2017. Joukossa on pari yllätystä, tuotteita joista en ole hiiskunut teille sanaakaan ennen tätä postausta, mutta molemmat ovat sellaisia, joita olen käyttänyt jo pidemmän aikaa, itseasiassa vuoden parasta ripsiväriä on jo toinen pakkaus menossa. Tästä oikeastaan hyvin huomaa sen, että vaikka kuinka yritän, en millään ehdi kirjoittamaan teille kaikista tuotteista joista haluaisin. 

PRIMER/POHJUSTAJA

Shiseido Ibuki Smart Filtering Smoother – Kuka vielä muistaa, että suorastaan "vihasin" tätä tuotetta aluksi, kunnes löysin oikean tekniikan levittää tuotteen iholle. Tämä ei ole primer sellaisille jotka tykkäävät todella silikonisen tuntuisista ja mielettömän blurraavista primereistä vaan enemmänkin meille, jotka tykkäävät luonnollisesti lopputuloksesta ja siitä, että primer pitää meikin hyvin paikoillaan. Shiseidon pohjustaja kyllä blurraa ihohuokosiakin ja saa ne näyttämään pienemmiltä. Ainoa oikea tapa levittää ohuen emulsiomainen tuote, on taputella se iholle. Eniten pidän kuitenkin siitä miten kauan tämä pitää kasvot kiillottomina, ero moniin muihin käyttämiini pohjustajiin on selkeä. Kesällä pohdiskelin, että kuinkahan kauan 20 ml:n pullo riittää, no se riitti myöhäiseen syksyyn asti, jonka jälkeen ostin uuden. Laskeskelin, että jos tätä käyttää ainoana primerinä, joutuu ehkä vuoden aikana ostamaan kerran uudestaan, toki riippuen siitä kuinka isolle alueelle pohjustajaa tykkää levittää.

MEIKKIVOIDE

Clarins Everlasting Cushion* – Tiedän, että kaikki eivät tykkää cushion-meikkivoiteista, mutta minä rakastan, joten Clarinsin Everlasting Cushion oli itseoikeutettu voittaja tähän kategoriaan. Parhaan tästä tekee sen pysyvyys ja kerrostettavuus. Tuote pysyy iholla tuntikausia muuttumattomana, sillä saa aikaiseksi kuultavaa jälkeä mutta halutessaan myös peittävämpää. Plussaa myös korkeasta suojakertoimesta.


HIGHLIGHTER

Maybelline Gigi Hadid Strobing Liquid* – Tuote joka sai minut pitkästä aikaa innostumaan nestemäisistä highlightereista. Intensiivisen sävyinen ja pigmenttinen tuote on nestemäisten highlightereiden aatelia, eikä hinta huimaa päätä, joten jos vielä löydätte kaupoista niin napatkaa äkkiä omanne.

SIVELLIN

Artis Oval 7 – Parhaiten sijoittamani rahat koskaan. En saa millään yhtä kaunista, tasaista ja peittävä pintaa iholle kuin Artisin harjalla. Toimii kaikkien meikkivoiteiden kanssa. Käytän nykyään beautyblenderiä enää ainoastaan silloin, kun haluan kuultavamman lopputuloksen. Vuoden käytön jälkeen sivellin on edelleen kuin uusi.

BRONZER

Marc Jacobs O! Mega Bronzer Coconut Perfect Tan – Käytän tuotetta jokaisessa meikissäni ja silti tuntuu, että tämä ei koskaan lopu ja hyvä niin, sillä kyseessä on valitettavasti Limited Edition -tuote, toivottavasti tuovat tämän uudestaan ensi kesänä myyntiin. Aurinkopuuterin sävy on hyvin neutraali, mutta ihan aavistuksen lämmin. Heleä ja kaunis "sun kissed" -lopputulos.



POSKIPUNA

Clinique Blushing Blush Powder precious posy – Pakkaus poikkeaa hieman normaalista Blushing Blush Powder-poskipunapakkauksesta, koska tämä oli ehkä paras kaupanpäällinen mitä olen koskaan saanut. Sävy precious posy kuuluu valikoimiin, joten tätä on ihan ostettavissa, pakkaus on vain erilainen. Jos hakusessa on hyvä poskipuna, kannattaa kääntyä Cliniquen puoleen, en tiedä mikä siinä on, mutta brändi osaa tehdä mielestäni pehmeimmät ja kauneimmat poskipunat. Laatu on aina priimaa. Koostumukset ovat hienojakoisia ja kerrostettavia. Precious posy on elektrinen pinkkipersikka, jossa on aavistus kultaista hohtoa. Kultainen hohde on kuitenkin hyvin pientä ja hienostunutta. Todella kaunis universaali kaikille sopiva sävy. 

HUULIKIILTO

Buxom – Sai minut sai innostumaan vuosien jälkeen huulikiilloista. Vuoden aikana näitä on kertynyt jo useampi sävy. Laatu on juuri sellainen mitä odotan hyvältä huulikiillolta: semitahmea, ei liian, sävyä sopivasti, pysyy huulilla jonkin aikaa ja tämän lisäksi Buxomin kiilloissa on myös huulia hivenen pullistava efekti. Ne kihelmöivät huulilla ihan hetken aikaa, mutta todella lievästi. Ei mitään kamalaa polttavaa tunnetta, jos joku sellaista pelkää. Tuoksu on vaniljainen.

RIPSIVÄRI

Oriflame Giordani Gold Incredible Lenght – Kädet ylös tässä on paras ripsiväri, jos ripsesi kaipaavat enemmäkin pituutta kuin tuuheutta kuten omani. Koostumus on melko täyteläistä ja harja on aika samantapainen kuin Lancômen Monsieur Bigissä, sillä erotuksella, että Oriflamen mascaran harja on hivenen tiiviimpi ja kierteisempi. Ripsivärin sanotaan sisältävän mikrokuituja, mutta itse en niitä silmällä pahemmin huomaa. Tekee ripsistä pitkät ja erotellut. Mikä parasta pysyy sottaamatta omissa silmissäni koko päivän, kestää jopa pienen tihkusateenkin. 


LUOMIVÄRIPALETTI

Jane Iredale Naturally Glam* – Jane Iredalen paletit eivät välttämättä säväytä heitä, jotka tykkäävät värikkäästä silmämeikistä, mutta jos tykkäät klassisesta ja luonnollisesta lookista kuten minä niin välillä tuntuu, että Jane suunnittelee näitä paletteja ihan meitä varten. Kulutuksesta varmaan huomaatte, etten ole ihan kamalasti muihin luomiväreihin tänä syksynä koskenut. Huomaan, että joka kerran meikkiä tehdessäni tartun näihin helppoihin ja kauniisiin sävyihin. Jane Iredalen luomivärien kesto luomilla on huikea, ne kestävät ihan koko päivän kulumatta tai haalistumatta, joka on ihan uskomaton juttu rasvoittuvilla luomilla. Paletit ovat arvokkaita, mutta jokaisen euron arvoisia, sillä napeissa on todella runsaasti väriä.

Mikä oli sinun meikkisuosikki vuonna 2017?

*Clarins, Jane Iredale ja Maybelline PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.