4.1.2018

Weleda-arvonta

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

En tiedä monelleko teistä on tuttu luonnonkosmetiikan brändi Weleda. Viime vuoden loppupuolella PR-toimistolta tiedusteltiin, olisinko kiinnostunut arpomaan lukijoilleni sarjasta valitsemiani suosikkituotteita*. Loppuvuosi oli hieman kiireinen ja päätin, että olisi ihana ilahduttaa teitä tuotepaketilla näin vuoden aluksi. Valitsin sarjasta kolme suosikkituotettani ja nyt kahdella teistä on mahdollisuus voittaa paketti, joka sisältää kaikki kolme valitsemaani tuotetta. Osallistumisohjeet ovat postauksen lopussa, mutta sitä ennen vähän enemmän näistä suosikeistani, miksi ne ovat niin hyviä?


SKIN FOOD

Olen käyttänyt Skin Foodia jo vuosia, se on sellainen tuote, josta en pahemmin ulospäin huutele, mutta tuolla se nököttää kaappini vakiokalusteena. Skin Food kosteusvoide on tarkoitettu kuivalle ja karhealle iholle. Sen resepti on vuosikymmeniä vanha ja voide on tänäkin päivänä Weledan myydyin voide. Tuotteen nimeen vannovat monet julkkikset mm. Rihanna, Julia Roberts ja kuuleman Victoria Beckham kuorruttaa tällä jämäkällä voiteella jopa vartalonsa, jos kärsit todella kuivasta ihosta tuo on vinkki jota kannattaa kokeilla. Koska koostumus on jämäkkää niin kannattaa yrittää ehkä aavistuksen keventää sitä sekoittamalla joukkoon vartaloöljyä. Vaikuttavina aineina on käytetty mm. keto-orvokin, kamomillan, rosmariinin ja kehäkukan uutteita. Voide on paksua ja se jättääkin iholle suojakerroksen, jonka vuoksi tykkään itse käyttää tätä kasvoille vain öisin. Toimii tehokosteuttajana myös käsille. Tuotetta kannattaa levittää käsiin reilu määrä ja laittaa päälle puuvillahanskat yön ajaksi, kädet ovat aamulla ihanan pehmoiset. Ei varmaan tarvitse sanoa, että tämän lisäksi käytän tuotetta myös jalkavoiteena kuiville kantapäille. Tuoksu on hivenen vihreä, mutta samalla jännän raikas. 


CITRUS CREAMY BODY WASH

Weledan vartalotuotteista, pidän eniten Citrus-sarjan tuoksumaailmasta. Se on raikkaan kirpeä, herättää aistit ja saa hyvälle fiilikselle, juuri sellaista itse kaipaan tähän pimeään vuodenaikaan. Nimensä mukaisesti suihkutuotteen koostumus on kermaisen voidemaista. Ihotuntuma on mukavan liukas, suihkuvoide puhdistaa hellävaraisesti mutta tehokkaasti, mikä parasta tämä soveltuu myös loistavasti sheivaamisen avuksi, sillä se helpottaa terän liukumista iholla.


CITRUS HYDRATING BODY LOTION

Luonnonkosmetiikassa vartalovoiteiden hyvät koostumukset eivät ole itsestään selvyys, mutta Weledan Body Lotion imeytyy ihoon hetkessä, eikä jätä ihoa lainkaan tahmeaksi. Kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Raikas sitrustuoksu säilyy iholla pari tuntia kunnes se hälvenee kokonaan pois. Tykkään käyttää sitruksentuoksuista vartalovoidetta ympäri vuoden, mutta varsinkin kesällä lämpinä päivinä tämän tuoksu tuntuu mukavan virkistävältä, lisäksi hyvä ja nopea imeytyvyys on hellepäivinä plussaa.


ARVONTA

Arvotaan kaksi tuotepakettia, jotka sisältävät seuraavat Weleda-tuotteet: Skin Food, Citrus Shower Cream ja Citrus Body Lotion. Yhden tuotepaketin arvo on n. 48 euroa. Arvontaan osallistut jättämällä kommenttilaatikkooni kommentin ja toimivan sähköpostiosoitteesi. Lisäksi jos seuraat blogiani Instagramissa saat yhden lisäarvan, myös Facebook seuraajat saavat yhden lisäarvan. Joten maksimissaan voit osallistua kolmella arvalla. Kerrothan kommenttilaatikkooni monella arvalla olet mukana. Jos et halua jättää sähköpostiasi näkyville, voit osallistua laittamalla sähköpostia osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com. Laita viestin otsikoksi Weleda-arvonta. Osallistumisaikaa on su 7.1. klo 23.59 asti. Voittajat arpoo Random.org ja voittajille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse viikolla 2. 

*Kuvissa olevat tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.



137 kommenttia:

  1. Hennajenniina
    Osallistun arvalla, ihanat paketit ovat.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Sitruksiset tuotteet kuulostavat kivoilta ja varsinkin kropalle sopivilta:)
    Mukana arvonnassa kahdella arvalla (Blogger ja Insta)
    blooomxo at gmail.com

    VastaaPoista
  3. Olen kuullut Weledan tuotteista pelkkiä kehuja, mutta silti niitä ei ole jostain syystä tullut kokeiltua. Mielelläni kyllä kokeilisin! ♥

    jennuska@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana kolmella arvalla. :)

    Nuo sitruksen tuoksuiset vartalotuotteet kuullostavat ihan minulta ja tuo Skin Food on itsekin hyväksi todettu :)

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Skinfood on noin kuukauden ajalta uusi tuttavuus. Olen testannut sitä primerinä Alima Pure -mineraalipuuterin alle (luin jostain blogista vinkin,
    en oikein osaa sanoa, toimiiko vaiko ei....
    Kolmella arvalla mukana :)
    josalmela@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Yhdellä mukana.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukana. Sitruksen tuoksu on kyllä ihana.
    seppa.paivi63@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Weleda on kyllä tuttu tuotesarja.
    Kolmella arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana yhdellä arvalla!
    siirun@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Instassa seuraan myös eli 2 arpaa :) minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana kahdella arvalla :) huittinen.laura1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla mukana 🙌 kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana. Seuraan myös instassa😊 Weledan Almond kasvovoide myös hyvä😊

    VastaaPoista
  15. Ihana arvonta mukaan arvalla!
    sirkku.eskolin@elisanet.fi

    VastaaPoista
  16. Edellisestä jäi sähköposti, eli anukamppi@hotmail.com...

    VastaaPoista
  17. Mukana 2 arvalla, instassa myös!
    heinotuu@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana kahdella arvalla, Instagramissa myös 😊 heinotuu@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ihanaa. Mukana kolmella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  20. Olispa kiva kpkeilla näitä! Mukana 1 arvalla
    ansku_66@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Ai seurasinkin sinua jo Facebookissa ja Instagramissa. Eli kolmella mukana. Sitrus on itsellä yksi suosikeista tuoksunsa puolesta. Se mielestäni käy jokaiseen vuodenaikaan. Weledan tuotteet ovatkin itselle vielä täysi mysteeri. :) Ihania tuotteita näyttää heidän valikoimissaan olevan nopealla googlettamisella. Tuo Skin Food kuulostaa varsinkin mielenkiintoiselta ja kuivan ihon, varsinkin talvella omistavana sellaiselta voiteelta,joka voisi auttaa. merwii@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Kolmella arvalla mukana! Siis tää on niin täydellinen paketti, sillä JUST loppui vartalorasvat tästä talosta ja Weledan Citrus on mun kaikkien aikojen (oi kyllä!) suosikkini. Suihkusaippuaa en oo kokeillut ja Skin Food on aina vaan ostoslistalla, mutta sekin vielä mulle tuntematon. Mä pistän nyt peukut pystyyn ja sormet ristiin! annalie.blogi (at) gmailpistecom.

    VastaaPoista
  23. Mukana kolmella arvalla.
    Saya_04@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Sitrustuoksujen ystävän korvaan(ja nenään) kuulostaa ihanilta! Weleda on tuttu,useampia öljyjä olen käyttänyt. Weleda jostain syystä aina unohtuu vaikka ihania tuotteet onkin! Kolmella mukana,youralohair@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Olisi kiva kokeilla, kun mikään tuotteista ei ole entuudestaan tuttu. 3 arvalla mukaan.

    Jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  26. Olen myyty!Kahdella arvalla mukaan.
    Nina
    ippenpippen72@suomi24.fi

    VastaaPoista
  27. Skin Foodia olisi ihana päästä testaamaan! Samoin suihkusaippualle ja vartalovoiteelle tulee olemaan tarvetta. :) Mukana kolmella arvalla.

    whiteandfresh at gmail com

    VastaaPoista
  28. Etenkin tuo Sekin food kuulostaa todella mielenkiintoiselta!!

    Kahdella arvalla mukana (seuraan instagramissa elleee_a)

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Skin food tullut tänä talvena tutuksi. Todella tuhtia mutta tykkään.
    Kolmella arvalla mukana.
    suonpera.m@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Olispa ihana kun osuis kohdalle toi voitto.
    Yhdellä arvalla mukana.
    pia.kukkola@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Kolmella arvalla olen mukana :).
    Kuullostavat aivan täydellisiltä ennen en ole noita testannut.
    viiviadele03@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana kahdella. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  33. Onpas mielenkiintoisen kuuloisia tuotteita :) Mukana yhdellä arvalla :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  34. Kolmella arvalla mukana :)
    henna.jussila@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana kolmella arvalla:) waleda on jäänyt liian vähälle testille, ehkä ilmeen tai ilmeettömyyden takia. Kaislarannalla@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Mukana yhdellä arvalla!
    herttax@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan. Onpas hienon näköisiä tuotteita. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  38. mukana kolmella arvalla:)
    sandi.osterlund@gmail.com
    Ihanaa skinfoodia,kiva arvonta, mukaan:)

    VastaaPoista
  39. Yhdellä
    Oi, ihania tuotteita
    jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukaan!
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  41. Täälläkin mukana yhdellä arvalla. Weleda on kiinnostava merkki!

    janita.kauppi@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ihania tuotteita! Mukana kahdella arvalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Mukana kahdella arvalla! :)
    emilisko@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. 2 arvalla mukana.
    niinaarvonnat@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Kiva paketti! :)
    Kolmella arvalla mukana!
    mari_leena (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Tämä taitaa olla eka kerta kun osallistun mihinkään arvontaan mutta kun Weleda! Ja Citrus-body wash! Mun lemppari :)
    Osallistun 3 arvalla
    maittapaitta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Ihana arvonta! Mukana yhdellä arvalla 😊
    henriikka123@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Mukana kolmella arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Kahdella arvalla mukana. Tuo skin food kiinnostaa erityisesti.
    tramp(@)netti.fi

    VastaaPoista
  50. Mukana yhdellä arvalla!:)
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. 1 arpa.
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  52. Äskeisestä kommentista jäi sposti osoite pois. Mukana 3 arvalla
    mserula@gmail.com

    VastaaPoista
  53. 2 arpaa. :)

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Oih, Skin Food on munkin staple-tuotteita, osuisipa arpaonni kohdalle!

    Osallistun kolmella arvalla: masutoaitemu@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Arvalla mukana..ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  56. 3 arpaa. Kivoja tuotteita!

    Krisu

    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  57. Mukana kahdella arvalla! Tosi mielenkiintoiselta vaikuttavia tuotteita, Weleda on ollut jo jonkun aikaa hankintalistalla.

    3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  58. Ei ole vielä tuttu merkki. Mukava arvonta, kolmella mukana. Kaikille onnekasta vuotta 2018! 💓

    Maire

    Hullutellen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Kolmella arvalla mukana ;) charmingnails@suomi24.fi

    VastaaPoista
  60. Kahdella mukana :)
    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Skin Food onkin tuttu ja ihana tuote <3 Olisiko tullut Jolie Boxista, jolloin tutustuin siihen ja se olikin aivan loistava tuote kantapäille ja jaloille muutenkin :)
    Mukana 3 arvalla :)
    tuuli.uusitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  62. Kolmella arvalla mukana. Varmasti ihania tuotteita.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Yhdellä arvalla mukana :)
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  64. Mukana kolmella arvalla ihanassa arvonnassa <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  65. 3 arvalla mukana! :)
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Kahdella arvalla mukana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  67. Kolmella arvalla mukaan ihanaan arvontaan :)

    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Kahdella arvalla mukana arvonnassa =)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Weleda on tuttu merkki mutta juuri näitä tuotteita en ole vielä testannut! kaksi arpaa 😊 meeril_1@outlook.com

    VastaaPoista
  70. Yhdellä arvalla mukana :)

    tiltu_kultu ( a t ) luukkupistecom

    VastaaPoista
  71. Mukana yhdellä arvalla. maikku89@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. mukana kolmella :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Citrus ja Weleda kuulostaa vastustamattomalta yhdistelmältä, kolmella arvalla mukaan. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  74. Kolmella arvalla mukana, weledan tuotteet ovat todella hyviä :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Ihanan kuuloinen tuoksumaailma, ehdottomasti arvonnassa mukana.
    Kahdella arvalla.
    mari.pajunen@meiliboxi.fi

    VastaaPoista
  76. Oi, Weleda on ihan mahtava! Yhdellä mukaan,
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Mukana kahdella arvalla :)

    Iiris1sareskorpi@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Ehdottomasti mukana!! 2 arpaa. Seuraan Instassa. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Yhdellä arvalla mukana! -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  80. Kolmella arvalla mukana! Weleda onkin vielä täysin kokeilematta, ja voi kuinka tuo sitruksinen tuoksu houkuttelisi :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  81. 3 arvalla mukana. 66aurinkoinen@gmail.com

    Weleda on tuttu muutaman tuotteen verran, aina olen tykännyt. Vakikäytössä on Weleda Baby Derma White Mallow Body Lotion, sopii pyöräilijän ja muutenkin tämän ikäisen tädin alapäälle, ei ärsytä:)

    VastaaPoista
  82. Kahdella arvalla mukana :) Ei ole kokemusta näistä
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Yhdellä arvalla mukana!
    supernatural-93 at hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Yhdellä arvalla osallistun. Weleda on minulle tuttu merkki jo vuosien ajan.
    -Appa-
    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  85. Oi, tuota Skin Foodia kiinnostaisi kovasti testata :) nsurakka@gmail.com Seuraan Facessa, mukaan siis kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  86. Kiva paketti. :) Just ostin Weledan Granaattiomena suihkuvoiteen, Citruksesta mulla on ollut vaan vartalovoide. Skin Food alkaa olla loppu, joten tarpeeseen tulisivat.

    ulpsutiina@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Ihana Weleda <3 Mukana kahdella arvalla.
    l_karjalainen(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  88. Weledan käsivoiteet ovat tuttuja olleet jo vuosia. Ihanan tuoksuisia!
    Kolmella arvalla mukana.

    Tahrataide@gmail.com

    VastaaPoista
  89. 2 arvalla mukana✨
    marianneaalto@hotmail.com

    VastaaPoista
  90. Vautsi, yhdellä arvalla ollaan mukana! :) saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  91. Weleda on klassikko. Yhdellä arvalla mukana
    riihemar@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Kolmella arvalla mukana :3

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  93. Kahdella arvalla mukana, ig:ssä seurailen! Skin foodista oon itsekin kuullut, mutten ole onnistunut törmäämään siihen missään, joten täähän olisi oiva tilaisuus päästä testaamaan että toimiiko se myös omalle iholle!

    henriikka.m.venalainen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  94. kahdella arvalla mukana, tuote uusi tuttavuus

    VastaaPoista
  95. Kahdella arvalla mukana :)
    Sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Mukana kahdella arvalla! Rakastan sitrustuoksuja :)
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Ihanat tuotteet arvonnassa ja joskus on ollut jokin Weledan voide käytössä. Kolmella arvalla mukana. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  98. Kolmella arvalla mukaan :). En ole Weledaa kauheasti käyttänyt, joten olisi kiva tutustua tähänkin merkkiin paremmin. shopaholicloveletters@gmail.com

    VastaaPoista
  99. mukana yhdellä arvalla :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Nämä tuoksuvat varmasti tosi hyvälle :). Kaksi arpaa, instan kautta seuraan.
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  101. Mukana yhdellä arvalla :) Vaikuttaa kokeilun arvoisilta tuotteilta!
    suvi.jalko@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Kolmella arvalla :) Olenkin pikkuhiljaa lakanut ostamaan weledan tuotteita, ihan mahtava ainakin tuo skin food!
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  103. Kolmella arvalla testailen onneani tässä arvonnassa.
    Olen ihan hurahtanut luonnonkosmetiikkaan ja Welwdan tuotteitakin on tullut jonkin verran käytettyä. Juuri näitä tuotteita en ole kuitenkaan vielä testannut.

    suvi.vikholm(at)luukku.com

    VastaaPoista
  104. Yhdellä arvalla mukana :)
    Weleda ei ole minulle kuin nimenä tuttu, joten olisi ihana testata saako kuivat koppura kantapäät kyytiä.
    hao(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  105. Hienot tuotteet.
    Yksi arpa minulle.
    peholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  106. yksiarpaweleda o tuttu mantelivoidesuosikkin Nääolis uusia lime ihana tuoksu anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  107. Yhdellä arvalla mukana :) Ei ole tuttu tuote....
    helmityttonen@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Kolmella arvalla mukana. elise.passiniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Weleda on mulle vielä suhteellisen tuntematon, paria suihkutuotetta olen tainnut lähinnä kokeilla. Sitrustuoksut on lemppareita ja tiedän että Weledalla ne on tosi raikkaita :)
    Mä ainakin luulisin et seuraan sua myös Facebookissa, Instassa ainakin.
    Mukavaa viikonloppua Jonna!
    neitiminttukihara (at) gmail.com

    VastaaPoista
  110. Ihanan raikkaat pakkaukset! Yhdellä mukana.
    briksu@luukku.com

    VastaaPoista
  111. Olisi kiva kokeilla. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Tuotteet kuulostaa kivoille, mukana siis!
    Mukana kahdella arvalla.
    mussuha@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan! Vaikuttavat kiinnostavilta tuotteilta. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  114. Uu kolmella arvalla mukana :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  115. Yhdellä arvalla mukana!
    kirsi.luominen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  116. Mukana 3 arvalla!
    piikusalli69@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Mukana 3 arvalla!
    piikusalli69@gmail.com

    VastaaPoista
  118. Mukaan yhdellä arvalla.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  119. Weledaa en ole koskaan päässyt kokeilemaan, vaikka paljon hyvää olen kuullut siitä! Kokeilempa onneani siis, yhdellä arvalla :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  120. Skin food on hankittavien listalla, koska olen kuullut siitä pelkkää hyvää. Ehkä täällä tärppää. :) Kahdella arvalla mukana, seuraan fb:ssa.
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  121. Kahdella arvalla mukana :) Tuntematon merkki minulle, kiva olisi kokeilla :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Kuulostavatpa ihanilta noi citrukset!
    Yhdellä arvalla mukana.
    tragedienne_of_heavens(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  123. Mukana 3arvalla!
    mircamaria@luukku.com

    VastaaPoista
  124. Kahdella mukana (kommentti + insta) rannekaroliina@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Luin juuri tavoistasi ja hihittelen itsekseni, siis omille tavoilleni, joita aloin miettiä :D. Kolmella mukana nannebest@hotmail.com

    VastaaPoista
  126. Rakastan weledan suihkugeelejä ja vartalovoiteita...mukana!

    VastaaPoista
  127. Rakastan weledan suihkugeelejä ja vartalovoiteita...mukana!

    VastaaPoista
  128. Kolmella arvalla mukaan :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  129. Mukana kolmella arvalla

    johanna.pehkonenx@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Mukana! :)

    anette.jelonen (at) koti.fimnet.fi

    VastaaPoista
  131. Mukana kahdella arvalla :) Rakastan sitrus tuoksuja ja weledan kyseinen suihkusaippua onkin jo entuudestaa tuttu. niinuska09@gmail.com

    VastaaPoista
  132. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla!
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  133. Mukana yhdellä arvalla :) tyttoharmaasilmainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  134. Mukana kolmella arvalla :)
    pokkaritaivas (a) gmail.com

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown