The Body Shop Body Yogurt – Paras vartalotuote kesään!


Oli muuten aivan ihana kirjoittaa otsikkoon sana KESÄ.

Olen kertonut useasti miten älyttömän laiska kropan rasvailija olen. Tämän lisäksi kaikki paksut voiteet tai öljyt ovat itselleni usein kauhistus varsinkin kesällä. Kun sain The Body Shopilta testattavaksi verkkokauppaankin rantautuneita Vartalojogurtteja*, tiesin heti, että taisin löytää itselleni täydellisen tuotteen kesäksi ja miksei muulloinkin. 

Body Yogurteja löytyy valikoimista seitsemää erilaista: Banaani, Mantelimaito, Mansikka, Moringa, Kookos, British Rose ja Mango. Tuotteissa on hauskasti hieman hyllyvä geelimäinen koostumus. Itselleni tulee mieleen vanukas. Vartalojogurtit ovat vegaanisia ja ne lupaavat imeytyä 15 sekunnissa iholle, jonka jälkeen voi pukea vaatteet päälle. Lisäksi luvataan, että ne pitävät ihon kevyesti kosteutettuna 48 tuntia levityksen jälkeen. Suositushinta on 12 euroa. Banaani on erikoiserä ja tulee myyntiin hieman myöhemmin keväällä vko:lla 13, muut löytyvät jo liikkeistä.


Koostumus on juuri sitä mitä luvataan, tuote imeytyy hetkessä ja iho tuntuu silti välittömästi kosteutetulta. En haluaisi käyttää sanaa kalvo, mutta tuntumasta on helppo huomata, miksi vartalojogurtti kosteuttaa 48 tunnin ajan. Iholla on selvästi jonkinlainen suojaava kerros levityksen jälkeen. Se ei ole lainkaan inhottavan tuntuinen, mutta kuitenkin tunnistaa, että jonkinlainen suojakerros on, vaikka iho ei ole lainkaan tahmea vaan ihastuttavan pehmeä ja sileä. 

Nopean imeytyvyytensä vuoksi nämä ovat loistavia myös käsivoiteina, itse kiikutin yhden purkin välittömästi tietokoneen viereen. Koska koostumus imeytyy melkein salamana, sormet ovat heti valmiina vaeltamaan näppäimistöllä, ilman pelkoa näppäimien tahriutumisesta. Käytännöllinen kiireessä, kun kädet kaipaavat kosteutusta.

Tuoksu on kauttaaltaan melko voimakas, mutta näinhän TBS:n tuotteissa yleensäkin on. Se kyllä hälvenee aika pian levityksen jälkeen, mutta tuoksuu silti jonkin aikaa. Kolme omaa suosikkiani ovat Banaani, Mango ja British Rose. Erikoiserän banaanipurkkiin on tehty piirrosmainen mielestäni todella hauska ja leikkisä kansi, kun muut noudattavat brändin perinteistä linjaa. Tykkään tosi paljon juuri Banaanin pakkauksesta. 



Oletteko ehtineet kokeille The Body Shopin uusia Vartalojogurtteja? Millaisia tuotteita tykkäätte käyttää vartalolle?

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.



  1. Oi, nää kuulostaa niin hyvältä! Itse inhoan myös sitä, jos tuote jää pitkäksi aikaa iholle ja se onkin suurin syy miksi olen niin laiska rasvaamaan vartalon ihoa. Nyt onneksi löysin sellaisen Body butterin, joka myös imeytyy nopeasti! ^_^ On ollut ihan pelastus nyt näillä pakkasilla kun iho tahtoo hilseillä kuivuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Body Butter mistä puhuit sen koostumus on kans ihana. Oon käyttänyt sitä pari tuubia. ;) Mut nää TBS:t tulee oleen kesällä todella ihania, näillä on helppo rasvata hätätapauksessa jalatkin ennen kuin sujauttaa ne sandaaleihin. Yleensä aivan mahdoton yhtälö ja yleensä vasta kenkiä jalkaa laittaessa huomaa omia jalkojen kaameuden, kun ekat sandaalikelit tulee. :D

      Poista
    2. No älä! Just eilen aattelin kokeilla yhtä jalkarasvaa ja olin silleen et "enpä oo vähään aikaan rasvannu jalkoja" ja sit ku näin sen mitä talven aikana jaloille on tapahtunut niin YHHHHHH! Onneksi tosin huomasin sen nyt, niin voin rasvailla ne vielä kuntoon ennen kesää ja sandaalikelejä! :D

      Poista
  2. Kuulostaa ihanilta:) Olen superlaiska kropanrasvaaja. Se vaan tuntuu liian työläältä ja tylsältä urakalta, enkä jaksa uskoa, että mikään ihanantuoksuinenkaan voide saisi minua kääntämään kelkkani kokonaan. Laiska mikä laiska;) Käsien ja jalkojen rasvaaminen sen sijaa menee ihan automaatilla, joten käsirasvana voisin kokeilla myös vartalojogurttia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää muuten sopii kans jalkoihin, kuivuu nopeaan ja imeytyy heti, joten voi vaikka kävellä paljain asunnossa heti, ilman, että lattiaan jää tahmajäljet. Mutta käsille aivan ehdoton, vaikka koostumus on kevyt, se on silti yllättävänkin kosteuttava. :)

      Poista
  3. Käytiin kaverin kanssa näitä pari viikkoa sitten nuuhkimassa, siellä ei kyllä tuota banaania ollut :O

    Nämä ovat kyllä tervetullut uutuus, sillä en itse välitä niistä vartalovoi -koostumuksista, kevyempi koostumus on parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko loppunut, tuota Banskua ei löydy tällä hetkellä nettikaupastakaan, mutta eiköhän sitä ole vielä tulossa. :)

      Vartalovoit on itselläni yökäytössä lähinnä käsi ja jalkavoiteena, hivenen liian tuhteja itselle koko kropalle.

      Poista
  4. Vitsi nää on niin herkkuja ja sulaa iholle heti. <3 Jääkaappi lahjapakkaus on ihana <3 Bansku näistä on kaikkein houkuttelevin kyllä pakkauksen puolesta, mutta Mango on tuoksun puolesta suosikki. <3

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mango on ehkä munkin se ykköslemppari tuoksun puolesta, tosin tykkään ruusustakin, musta toi TBS:n ruususarja on todella puhtaan tuoksuinen.

      Aurinkoista torstaita Tiia! <3

      Poista
  5. Onpa hauskannäköset purkitkin! :D Mulle taas tuhti koostumus on se oleellinen piirre vartalonhoitotuotteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän hyvin, ei nää ole atooppiselle tai todella kuivalle iholle suinkaan riittäviä! ;) Mä kans tykkään näistä purkeista, on näppärät.

      Poista
  6. Minä kyllä tykkäisin tälläisestä ohuemmasta koostumuksesta ja ihanat tuoksut on aina plussaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just äsken rasvasin kädet mangolla ja jaksan vaan ihmetellä miten nopeasti voin heti liiskata sormet tietokoneen näppäimistölle. Yleensä joutuu odotteleen, koska olen tosi tarkka, etten lähmäisin sormin koske tietokoneeseen, enää ei tarvi. <3

      Poista
  7. Nää näyttää ja kuulostaa tosi ihanilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koostumus on ihana, imeytyy ihan uskomattoman nopeasti. :)

      Poista
  8. Kuulostaa hyvältä. Olen laiska käyttämään vartalovoiteita, kun tuntuu, että jäävät kalvoksi. Eivät ts. imeydy ihoon kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää ei jätä sellaista tunnetta, hulahtaa heti ihoon. Jos ei kroppa kaipaa mitään tuhdimpaa voidetta, niin vartalojogurtit on tosi toimivia. :)

      Poista
  9. Voinko taas vastata, että Niveaa käytän...ja sitäkin vaan silloin kun iho on ihan korppu ja kutisee. Herkullisen hyviltä nuo body yogurtit näyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, tottakai voit. Niveahan on loistava perusvoide! :D <3

      Poista
  10. Kuulostaapa ihanilta ja hauska tuollainen termi, kuin vartalojogurtti :) Banaanivoiteen kansi on todellakin huippuhieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta kans vartalojogurtti on sanana kiva! :) Se aika hyvin kuvaa koostumusta, mutta ehkä nää on kuitenkin vähän enemmän sellaisia "hyllyviä" kuin jogurtti. :D Olisi niin ihana, kun noi kaikki muutkin olis banskun tapaan tyylitelty piirrosmaisiksi. TBS:n tyyliin sopii musta hauskuuskin. :)

      Poista
  11. Mä luulen, että mun on pakko hakea tälläinen testiin. Nyt vaan pitäisi valita hyvä tuoksu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin et voisin hankkia vielä ton kookoksen, se olisi kesäinen, jään myös odottaan tulisiko kesällä myytäviin sarjoihin tätä tuotetta kanssa. Body Yogurt Virgin Mojitona olis IHANA! <3

      Poista
  12. Banaani tulee vasta myöhemmin keväällä myyntiin. On kuulemma kesän uusi sarja

    VastaaPoista
  13. En ole testannut vielä, mutta aikeissa kyllä olisi. Nää kuulostaa tosi lupaavilta etenkin kesäajan käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just ihan täydellisiä kesällä tai sellaisille, jotka ei tykkää paksuista koostumuksista. :)

      Poista
  14. En ollut kuullutkaan tästä uutuudesta, kiitos vinkistä! Tämä voisi olla just täydellinen mulle kesällä, koska mulla on älyttömän kuiva iho ja kesälläkin ihoni tarvitsee kosteutusta päivittäin (toki paljon kevyempää voidetta). Tää kuulostaa just täydelliseltä siihen! Mango voisi olla sellainen jonka kotiutan asap :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on ehdottomasti loistavia kesällä, koska imeytyvät heti, eikä yhtään tahmeita. :)

      Poista
  15. Mustakin banaanissa on kivoin pakkaus, olisikin ollut kiva jos muissakin olisi ollut leikkisä kansi :) Mutta kaiketi on ollut kustannuskysymys? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta TBS:n imagoon sopisi hyvin tollainen leikkisämpikin ulkomuoto. ^_^ Maksaa aika monta lanttia vaihtaa kaikkien tuotteiden ulkonäköä. :D

      Poista
    2. Niin sopisi, mutta eihän voi tietää, vaikka omistajan vaihdos tulisi tekemään ulkonäöllekin päivityksen ja banaanit olisivatkin vasta esimakua tulevasta :D ( no, tää taisi olla aika optimistinen arvaus :D )

      Poista
    3. Bansku tulee muuten myyntiin vko:lla 13 ja se on erikoiserä, joten siksi erilainen pakkaus, muut ovat pysyvässä valikoimassa. :)

      Poista
  16. Tekisi hurjasti mieli kokeilla! Mango ja mantelimaito päätyisivät varmaan testiin ensimmäisinä.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives